Tämä kaunokainen, kauneushan riippuu katsojasta....



Viime syksystä lähtien, käytyämme esikon kanssa mansikkavarkaissa pappalassa. Olen tätä ämpäriä säälinyt. Makaa kyljellään raukka. Ruostuu parka piloille maassa. Viime syksynä, mansikoita kasvoi todella pitkälle syksyyn. Esikolle jo monta kertaa syksyllä sanoin, ettei enään kasva mansikoita, on jo melkein talvi. Esikko itsepintaisella mankumisella sai kuitenkin äidin aina mansikkamaalle. Ja kuinka ollakaan, aina löytyi vielä muutama mansikka. Esikko kyllä yritti vielä tammikuussakin vakuuttaa äidille, että kyllä vieläkin kasvaa mansikoita...

Joskus talvella, niin joku voisi ihmetellä mikä talvi. No kalenterin mukaan talvellla, tämä kaunokainen makasi edelleen kyljellään maassa. Pelkäsin sen saavan kylkeensä jo makuuhaavoja, nostin sen takaisin jaloilleen.

Nyt eilen... Taas mansikkavarkaissa, huomaan kaunokaisen. Siinä se on mihin sen talvella nostin. En voi vastustaa kiusausta. Menen taas ihailemaan sitä. Kannan kaunokaisen meidän pihalle ja vien huomenna jonkun rumemman tilalle. Katsellaan huomaako joku... Pidän sen nyt muutaman viikon tuossa pihalla kaikkien nähtävillä, jos kukaan ei kaipaa, niin pääse ensi kesänä kavereidensa kanssa kukkapurkiksi.

Tuo musta ei muuten ole ruostetta tuossa reunassa vaan lehtiä. No on meillä oikeasti lupa käydä niitä mansikoita syömässä. Eivät itse ehdi kaikkea syödä.

Siinä vielä kuva muutamasta kaverista, muutama on vielä kadoksissa viime kesästä. Nostimme ne johonkin talteen mieheni kanssa. Kumpikaan vaan ei muista enään minne. Ja muutama kunnoltaan parempi kaveri löytyy myös sisältä.