1709518.jpg
Esikko on täyttänyt kolme vuotta. Meidän pikkuinen on kasvanut ainakin omasta mielestään isoksi tytöksi. Esikkoa on juhlittu eilen ja vielä juhlitaan muutamaan otteeseen tälläkin viikolla. Vaikka esikko kovasti odottaa ja tykkää, kun käy vieraita, niin kyllä noin herkälle lapselle on samalla kovin rankkaa. Minä tietysti tykkään, kun on välillä muutakin seuraa, kuin oma mies ja lapset.

Esikko kävi sinä yhtenä ainoana hellepäivänä rannalla leikkimässä. Voi kuinka olikaan hauskaa, eikä vesikään ollut kuulemma yhtään kylmää. Uimaan ei esikkoa päästetty, nuhainen kun oli. Polviin asti oli lupa kastella itsensä. Mutta kun menee veteen polviin asti ja siitä kyykkyyn niin sitähän ei kielletty. Ihmeteltiin märkään hiekkaan jääviä jalanjälkiä. Kuopuskin uitti pieniä varpaitaan hetken vedessä.

Esikolla oli taas yhtenä iltana vähän vauhti päällä. Juoksi eteiseen ja hiukset jäivät ovenkahvaan kiinni. Vaikka kuinka yritän itselleni uskotella, että kun ne korkkiruuvikiharat vaan jäävät niin helposti kiinni... Ehkä se hiusten harjaaminen useammin kuitenkin auttaisi tuohonkin. Tiedä sitten...

Mieheni kävi yhtenä päivänä pyöräilemässä. Kun tuli hikisenä kotiin, meinasi esikko mennä syliin, mutta perui aikeensa. Kommentoi isin haisevan. Ja käteen tarttunut hiki pyyhittiin kahteen otteeseen pois. Myöhemmin illalla isin syliin mennessä vielä tarkistettiin isiltä, haiseeko isi vielä?