Olen aina ajatellut olevani aika tavallinen. Samoin olen ajatellut meidän toimivan monessa asiassa aika tavalliseen tapaan. Joissain asioissa ehkä hieman ekologisemmin, mutta kuitenkin ihan normaalin rajoissa. Sitten on hörhöasteikolla, kun ollaan täysin omavaraisia, lapset kotikoulussa jne...  Minusta olemme siis varsin tavallinen perhe.  Minua ympäröi ilmeisesti aika samoin ajattelevien ihmisten piiri ja toisaalta suvaitsevien ihmisten piiri, toisilla on lapsia ja toisilla ei. Vaikka monia asioita tehdään eritavoin, kaikki ovat sinut omien valintojensa kanssa ja toisten tekemiset ei häiritse, vaikka ne poikkeaisi omista. Yksikin hyvä ystävä käytti samanikäisen esikoisensa kanssa (kuin meidän esikko) kertakäyttövaippoja ja me kestoja. Kumpikin oli tyytyväisiä ja kumpikaan ei paasannut toiselle asiasta. Vaipat vaihdettiin vauvoille vieretysten ja ihmeteltiin hyvässä hengessä toistemme ratkaisuja.

Mutta sitten aina lähdettäessä suureen maailmaan herään todellisuuteen. On asioita joita ei saa sanoa ääneen. Kestovaipat, 6kk täysimetys, taaperoimetys ja kotiäitiys, näitä olen oppinut jo varomaan tässä 4,5 vuoden taipaleellani. Nämähän ovat suoraa arvostelua kertakäyttövaipoille, pulloruokinnalle ja päivähoidolle.  Meilläkin lapset menevät aikanaan hoitoon, meillä on molemmilla käytetty myös kertakäyttövaippoja, ei paljon mutta käytetty kuitenkin, no tuttipullosta ei ole juonut kuin esikko keskolassa, mutta kaikki nyt varmaan ymmärsi pointin. Ne ovat meidän valintoja, en suinkaan odota niitä muilta. Mutta se mitä odotan on yhtäläinen arvostus omille valinnoille. Kotiäityis nähdään suurena uhrauksena. Kestovaipat ja imetys puolestaan pätemisenä. Vaikka oikeasti kotiäitiys lähtee omasta halusta hoitaa lapset kotona, kestovaipat lähti alkujaan puhtaasti ekologisuudesta ja imetys helppoudesta. Onneksi kestovaipat ovat viime vuosina yleistyneet niin, että niistä voi jo nykyisin puhua lähes normaalista. Ihanaa. Enää listalle jää kotiäitiys ja imetys.

Mutta lähiaikoina olen huomannut tuon listan kasvavan muutamilla hassuilla uusilla asioilla. Soivien muovilelujen, tavallisten muovilelujen ja muoviastioiden välttely on lähes yhtä arka aihe keskustella kuin aiemman listan asiat. Meillä lapset ovat viimeiset pari vuotta syöneet ihan tavallisista astioista eli kuopus jo aloittaessaan kiinteät. Ja noita muovileluja jotenkin kammoan monestakin syystä, vaikka niitä meiltä löytyykin. Epäekoligisuus, valmistusmaan työolosuhteet, mahdollinen lapsityövoima, muoveista liukenevat aineet lapseen, hankaluus hävittäää jne. Samoin muoviastioista ruokaan liukenevat aineet. Mutta näitä ei kannata vieraammassa porukassa sanoa ääneen, saa hauskoja silmänpyörityksiä osakseen. Ja tietysti taas yritetään päteä ja neuvoa kuinka toisten kuuluu elää. Eihän se oikeasti näin ole vaan taas tämä on meidän tavallista elämää. Mies ei ole näin fanaattinen muovin suhteen, enkä minäkään muutakuin ajatuksen tasolla. Ehkä tulevaisuudessa meiltä ei löydy yhtään muoviastiaa tai lelua. Mutta nyt siis löytyy muoviastioita, vaikka ruokailuastiat ovat tavallisia ja samoin löytyy muovisia leluja. Meillä lapset syövät aivan normaaleista astioista ja eivät ole ihmeellistä kyllä saaneet rikki kuin korkeintaan yhden lautasen. Samassa ajassa on taidettu miehen kanssa hajottaa enemmän astioita. Ja kerhoissa tai kyläillessä lapset juovat ihan tarkkaan niistä astioista, jotka tarjolla ovat. Eli tämä ei haittaa muiden elämää kuin omaamme. Mutta jännä huomata, että perheellisenä on paljon hyss hyss asioita.

Ja taitaa olla myös muutamia asioita, joita ei parane edes ajatelle ottavansa puheeksi. Lapsien lisäksi, kun myös minä olen kestoillut jo useamman vuoden.

Mutta asia joka minua hiukan mietityttää jo nyt. Sitten kun esikko menee kouluun... Esikolle tämä on normaalia elämää ja ei osaa sitä ihmetellä. Aivan kuin tietysti meillekin. Jos saa osakseen samanlaista silmienpyörittelyä kuin itse niin se tuntuu hiukan pahalta. Mutta toivotaan, että meitä tavallisia on sitten muitakin samassa koulussa.

Ostin kirpparilta tuon örkkipaidan (oli toppi) ja leikkasin vaan olkapäiltä narut pois ja omasta vanhasta paidasta hihat kiinni örkkipaitaan. Maailman helpoin paita on valmis.

Huh kiirettä...

 Katseltu betoniautoa ja pumppuautoa. Antura on siis valettu.

Jännitetty jääkö pumppuauto jumiin.

Kastuttu kaatosateessa. Kauhia kaatosade alkoi kun antura oli saatu valettua.

Purettu anturalaudoitus.

Kerätty nauloja.

Pinottu lautoja.

Siivottu uudella talolla.

Esikko teki vedellä käden jälkiä anturaan.

Käyty kahteen kertaan mustikassa kera mummon.

Pakastettu mustikoita.

Kerättä punaisia viinimarjoja.

Tehty ensimmäisen kerran vispipuuroa punaisista viinimarjoista. Namskis.

Kuvassa porisee vielä hellalla vispipuuro.

Ja tehty sen miljoona muuta hommaa. Huh.