Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.04.2011 - 15:57

Ei mitään erityisen ihanaa, mutta kaikkea sitäkin tarpeellisempaa on löytynyt. Tai ainakin vaatteet olivat tarpeellisia.

Vauvalle bodi ja samaan kimppaan rumat housut 1.5€ , sukat ja töppöset yhteensä 1€.

Vauvalle puolipotkarit 1€.

Me&I:n esikollekin vielä isot puolipitkät housut 0.80€. Taidan ommella näistä jotain.

Vauvalle bodeja 1€ kappale, paitsi sydänbodi 1.5€.

Pari arabian kaffekuppia.

Arabian lautanen, minusta jotenkin todella kaunis kuvio.

Pikkupurkit saivat kaverikseen isomman purkin samalla kuviolla 3€.

Nanson paita ompeluksiin, esikko jo varasi itselleen.

Aivan ihana kalenteripyyhe, oli kyllä kalliskin 5€. Mutta nuo kattilat olivat niin kivoja tuossa pyyhkeessä.

Sitten vielä hienot ruotsalaiset kaffekupit. Ensin ajattelin tehdä näistä kynttilänjalat, mutta en tiedäkään raaskinko. Ovat niin hienot ihan näinkin.

08.04.2011 - 14:27

Minä joka en värjää edes hiuksiani. Olen taas tehnyt pienen ekorikoksen ja värjännyt yhden kirpparilta löytyneen äp-toppahaalarin. Näitä kun on kirppareilla liikkeellä runsaasti. Toki värjäyksen ansiosta haalari pääsee käyttöön. Taitaa mahtua vauvalle hyvin vielä syksyllä, sillä keskimmäinen sai itsensä mahtumaan kyseiseen haalariin. Toki lahkeet olivat hiukan liian lyhyet.

Lähtötilanne oli sellainen ei minkään värinen haalari. Ja nyt väri tarttui jopa yllättävän hyvin ulkokankaaseen. Ja taas tuo etupuolen kuva värjääntyi oikein hienoksi. Tästä tykkään paljon enemmän kuin siitä aiemmin värjäämästäni.

01.04.2011 - 13:45

Hain kirpparilta omat myymättä jääneet tuotteet pois. Ja samalla löysin esikolle housuja. Yhteensä noin 10€, olivat vihdoin puoleen hintaan.

Muut pääsevät heti käyttöön, mutta keskimmäiset olivat jo liian pienet.

Ihanaisia kankaita ja ompelukoneen surinaa.

Kaava Suuri Käsityö -lehdestä maaliskuu 2005 kaikkiin hamosiin. Tuon alimman esittelin jo aiemmin. Kahdesta puuttuu vielä nepparit olalta.  Esikolle hamosia kesäksi. Kaikki kankaat kirpparilta, kaksi lakanaa ja kaksi pussilakanaa.

Esikon farkut sanoivat poks toisen polven kohdalta.

Maailman helpoin tapa korjata housut silitettävällä paikalla. Ompelin vielä paikan reunat, että varmasti pysyy paikka paikallaan.

23.03.2011 - 15:43

Lähes viisisataa myytyä tuotetta paikallisella kirpparilla. Ettei kaapit nyt ihan tyhjene, niin väliin ostoksiakin.

Ihana hyväkuntoinen kaffepannu. Ilmeisesti nimeltään Punahilkka, vaikka sininen onkin. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä. Ihan löydöksi tätä en kutsuisi. Maksoin kuitenkin enemmän kuin yhdestäkään aiemmasta kaffepannusta. Mutta onhan tämä hieno. Ja täälläpäin näitä ei ole juurikaan näkynyt, ainakaan järjelliseen hintaan.

Tarjotin 2€

Kesäinen pöytäliina.

Ihanasta kankaasta jonkun itse ompelema laukku lapsille 2€. Voi kun löytäisi tuosta samasta kankaasta vaikka verhot.

Ja taas pyöreä pöytäliina. Minulta löytyy toinen samanlainen, jos ei kukaan halua vaihtaa tai ensi keksi muuta käyttöä, niin toinen päätyy ompeluksiin.

Ja sydämiä ompeluksiin. Esikon hamoseen kuluu yllättävän paljon kangasta. Täytyy ommella monta hamosta, niin tulee kangaskaappiin tilaa.

 

23.03.2011 - 15:18

Vihdoin löysin esikolle kaavan hamoseen. Suuri Käsityö-lehti maaliskuu 2005. Kirpparin ilmaislaarista joskus löytynyt lehti.

Täytyy ottaa kaikki ilo irti, kun esikoinen vielä suostuu pukemaan vanhoista kankaista tehtyjä hameita yllensä. Ohjeessa olkapäillä oli käytetty tarroja, minä sain lainaksi ystävän neppipressin ja olalla on ihanaiset nepit. Hiukan tuo ompelukone tekee huonoa jälkeä näissä ohuissa kankaissa. Todella paksut kankaat taas tuo ompelee todella nätistä. Mutta muuten olen ihan tyytyväinen tähän kokeilukappaleeseen. Liivihame kesäksi on valmis. Leikkasin kankaat jo toiseenkin liivihameeseen, esikon kelpuuttamasta kankaasta.

Ja sitten eräältä keskustelupalstalta napattu idea.

Värjäsin äp-haalarin vihertävällä pesukonevärillä.

Pupujussiin ja sisäkankaiseen väri tarttui kivasti, päälikankaaseen vaan haaleasti, tämä kyllä olikin etukäteen tiedossa. Ihan kiva tuli, ei erityisen hieno, mutta tuo oli niin tylsä kuin voi olla. Nyt pupu erottuu kunnolla, alkujaan pupu ja sisäosa olivat puvun kanssa saman värisiä. Puvun ostin paikalliselta kirpparilta 3€, pakkohan tätä oli testata ja kun haalarikin muutaman viikon jo ehti olla siellä myynnissä, niin ihan pakkohan se oli pois ostaa ja testata. Puku on vauvalle vielä iso, mutta ehkä syksyllä kauppahaalariksi.

20.03.2011 - 19:42

Miehen mukaan jos on yhdet ehjät  housut, on syytä mennä kauppaan ostoksille. Olen vetkutellut pari kuukautta ja valittanut, kun ei ole kunnollisia housuja. Kävin kaupassa tavoitteena ostaa yhdet pillifarkut, yhdet tavalliset farkut ja kahdet lökärit. Ja kaikki löytyi justiinsa mitä etsinkin. Eikä mitään ylimääräistä tarttunut mukaan. Voin olla ylpeä. Lapsillekin on aina elämys käydä ostoskeskuksissa. Siellä ihmeteltiin niin sovituskoppeja kuin hienoja vaatteita, joita on useampaa eri kokoa.

Samalla reissulla siivosin ja täytin pikaiseen kirppispöytää. Vauvalle pieneksi käyneet vaipat ovat kaikki menneet. Mutta mikä tuuri, toiseen pöytään oli tullut kestoja myyntiin. Vauvalle löytyi neljä kestoa. Olen aivan totaalisen kyllästynyt taittelemaan harsoja. Kolmannen kohdalla harsot alkavat jo tökkiä. Ihanaa kun on enemmän vaippoja, jää harson taittelun vaiva pois. Vaikka käytetään meillä edelleen  vaippojen rinnalla harsoja.

Yhteensä 10€.

Ja samasta pöydästä vauvalle bodi 2€.

16.03.2011 - 22:27

Samalla kun siivosin kangaskaappia, kuvasin myös pyöreät pöytäliinat. Ja vaihdoin vihdoin joululiinan keväiseen versioon. Taustalla komiasti uuden talon ovenkarmit.

12.03.2011 - 21:10

Tänään alkoi kuudes viikko kirpparipöytää paikallisella kirpparilla ja lähes neljäsataa myytyä tuotetta. Vastapainoksi ostoksia samaiselta kirpparilta.

Vauvalle vielä vähän isot Me&i:n housut, 5€. Aivan ihanat minusta.

Vauvalle bodi 1.5€ ja housut 1€.

Esikolle mekko 1€.

Arabian kaffekuppi 2€.

Ja Arabian kosmos lautaset, näitä olisi ollut myös pienempiä myynnissä. Mutta ostin vain kolme isompaa 3€/kpl.

09.03.2011 - 22:09

Varsinainen hymyrivi.

Minun piti tehdä nälstä "lamppu" leikkimökkiin. En raaskinut kuitenkaan tehdä ylös pieniä reikiä. Joten jokainen lapsi saa nyt kaksi hymynaamaa säästettävien tavaroiden laatikkoon. Jokaiselle on oma laatikko mihin on säästetty/säästetään lapsen omia kortteja alkuajoilta, muutama askartelu, muutama lehti samalta vuodelta kuin lapsi ja nyt kaksi hymynaamaa. Esikko halusi punaisen ja vaaleanpunaisen, keskimmäinen punaisen ja keltaisen joten kuopukselle jäi punainen ja sininen.

Kaksi punaista esikon ja keskimmäisen äitiypakkauksista, muut kirppareilta. Kuopukselle pakkausta ei otettukaan. Eikä näitä taida enää pakkauksessa edes olla.

05.03.2011 - 16:50

Muutaman ostoksen olen kirpparilta ostanut. Lähes päivittäin siellä olen omaa pöytää käynyt siivoamassa ja täyttämässä.

Keskimmäiselle farkkumekko 4€, kuin uusi.

Ja itselle purkki 0.75€.

26.02.2011 - 16:30

Minulla alkoi tänään neljäs viikko kirpparipöytään. Joten tavaravirta on käynyt sinne. Vastavirtaankin jotain on uinut. Pakkohan se kirppari on melkein joka päivä samalla kiertää.

Kivat hepat tytöille, 1.5€ ja 2€. Vähän kalliit, mutta tytöt leikkivät hepoilla useamman kerran viikossa.

Vauvalle bodi 2€.

Vauvalle housut 2€.

Ja vielä toiset housut 1€.

Keskimmäiselle mekko 1€. Kukkien keskeltä kurkistelevat suloiset kissat.

Keskimmäiselle tunika.

Ja keskimmäiselle vielä shortsit.

10.02.2011 - 14:47

Kirppuja...

Mies tuhlasi rahoja peräkärryyn. Minä, esikko ja vauva kierrettiin sillä aikaa läheinen kirppis.

Verho

Pussilakana 2€ lapsille lakanaksi. Lakanatilanne on varsin heikko. Ja pussilakanoita taas on riittävästi.

Vauvalle vaatetta 3€ yhteensä.

Vauvalle bodi1€.

Keskimmäiselle paita.

Ja sitten ostin vauvalle välikausihaalarin 10€. Haalari on todella hyvässä kunnossa. Ja tuo vauva joutuu kuitenkin ulkoilemaan vähän kasvettuaan säällä kuin säällä. Niin nyt on haalari märille keleille, ei peffa kastu.

Jo aiemmin löytyi vauvalle Ruskovillan kypärälakki 2€ hintaan. Pääsi heti  villapesuun ja käyttöön.

06.02.2011 - 16:46

Muutamia jo vanhoja kirpparilöytöjä.

Vihreäraidalliset purkit löytyivät samalla reissulla, kun edellisen kirpparipostauksen löydöt. Sopii hyvin muiden raitapurkkien kaveriksi. Täytyi jo vanhoja ei niin hienoja purkkeja laittaa eteenpäin. Isompi purkki 3€ ja pienempi 1.5€.

Vielä vanhempia löytöjä. Esikolle lakana, olivat varmaan vanhat verhot 2€. Toisessa pieni reikä ja muutenkin kuluneempi, mutta piti ostaa molemmat, kun olivat yhdessä myytävänä. Kangas vaikutti vanhalta, mutta en tiedä varmaksi. Toinen kangas pääsee sitten ompeluksiin. Edelleen etsin hyvää kaavaa esikon mekkoon. Täytyy varmaan suunnata kirjastoon joku päivä. Minulla on jo monta kangasta esikon mekkoon, mutta se kaava. Voi ärsytys.

Sitten 1€ hintaan kiva iso kangas. Hiukan ehkä haalistunut keskeltä.

Esikon ostos oli apina. Apinalla on kyllä kädetkin, vaikka kuvasta voisi muuta veikata.

Ja bodi vauvalle. Keskimmäisen samalla kuosilla oleva paita lähti jo kirpparille. Sain vihdoin kirpparipöydän varattua ja kahdeksan pussillista tavaraa lähtikin jo myyntiin. Ja kolme pussia odottaa huomista oven suussa. Ja lisää löytyy...

Sitten jo loppuvuodesta dyykattu emalikeppu metallinkeräyksestä. Täällä on nykyisen sellaiset tyhmät syvät keräyspisteet, mutta sateenvarjon koukulla juuri ylsin tämän noukkimaan. Toivottavasti kovin moni ei nähnyt. Ei mikään kaunein kuva, mutta en voinut jättää sinne tonnikala- ja ananaspurkkien sekaan.

04.02.2011 - 14:39

Vauva...

...ja vanhat vaatteet.

Hassua ja hiukan välillä jo  ärsyttävääkin on joidenkin tapa sukupuolittaa vauvat värien perusteella. Jos ei ole tytöllä vaaleanpunaista päällä, sen on oltava poika.

29.01.2011 - 19:47

Tänään minun piti ehtiä hiihtää, käydä varaamassa kirpparipöytä paikalliselta kirpparilta ja etsiä kaavaa esikon mekkoon. No hiihtämässä kävin esikon kanssa läheisellä pellolla, kirpparipöydän unohdin käydä varaamassa ja mekkoon sopivaa kaavaa en löytänyt.

Kirpparilla sentään muuten olen muistanut käydä.

Pussilakana ompeluksiin. Puolet menee kiertelykaverille.

Paita esikolle, keskimmäisellä on jo aiemmin löytynyt kirpparilta samanlainen. Tytöt tykkäävät välillä pukeutua samiksiin.

Ihanaa ylikallista kanttinauhaa 5m, lähikangaskaupoista ei löydy näin hienoja kanttinauhoja. Vaippa vauvalle ja kuopukselle pöksyt.

Kangaspala ompeluksiin.

Ja taas kangas.

Ja toinen pussilakana, josta puolet myös kaverille. Ihanan rauhallista oli kierrellä kirppareilla lähes ilman lapsia. Ainoastaan vauva mukana.

22.01.2011 - 13:44

Käytiin ostamassa vauvalle kirpparilta vaunut. Tuo keskimmäinen kun nukkuu päikkärinsä edelleen ulkona vaunuissa. Joten vauva tarvisi omat. Ja samalla piti tietysti kiertää kirppari läpi. Ja jotain vähän löytyikin. Tosin ainoastaan vauvalle.

Kivoja käyttövaatteita kaikki.

22.01.2011 - 13:21

Muutama ompelus.

Vauvalle sisävaippa samalla Ottobreen kaavalla kuin muutamat aiemmat. Hyvänmallinen vaippa meidän vauvalle. Päälikangas kirpparilta, pieni palanen, juuri riitti leveys vaippaan. Imuina vanhaa pyyhettä ja sisäkankaana kaverin ostamaa Coolmaxia. Kaverin lapsi vain ehti kasvaa jo vaipoista pois ja vaippakankaita jäi kaappiin. Minä sitten tyhjensin kaverin kaappia ja täytin omaa, ihan vähän onneksi vain. Ja tukikankaana pikkusiskon vanhaa helmalakanaa. Minun värisilmää vaan ärsyttää, kun tarranauhaa ei ollut enää valkoisena jemmassa. Ja piti sitten laittaa mustaa. No ihan kiva tuli siitä huolimatta.

Ja taas yksi kippolakki vauvalle Juju-kirjan ohjeellaa. Jämäpaloista päälikangas ja sisäkangas taas pikkusiskon vanhaa helmalakanaa.

18.01.2011 - 14:40

Jo ennen vauvan syntymää ompelin muutaman kippolakin Juju-kirjan ohjeella. Kesäksi vauvalle ja nuoremmalle isosiskolle.

Kangas samaa kirpparilta ostettua kylpytakkia kuin vauvan vaipoissa. Ja sisäkangas pikkusiskon vanha helmalakana.

18.01.2011 - 14:31

Muutama kirppariostos vielä loppuvuodelta ja ajalta ennen vauvaa.

Kaksi tyynyliinaa.

Kuopukselle kesäksi kaksi lyhythihaista paitaa.

Ja vielä mekko kesäksi kuopukselle. Tai oikeammin keskimmäiselle, vauva taitaa olla kuopus.

17.12.2010 - 21:40

Muutama ompelus on valmistunut.

Samalla SK-lehden kaavalla kuin aiemmat haalarit valmistui vauvalle vielä yhdet. Punainen kangas omasta vanhasta tahriintuneesta kirpparilta ostetusta paidasta. Kangas ei ihan riittänyt ja jatkoin ihanaisella peikkojoustiksella. Vetoketju irrotettu yhdestä epäonnisesta ompeluksesta. Kuva jotenkin vääristää noita haalareita, ovat kyllä ihan sopusuhtaiset oikeasti.

Sitten joku hullu osti kirpparilta saumoistaan rikkinäisen kylpytakin 0.20€ hintaan. Mutta sehän sopii erinomaisesti kankaaksi vaikka sisävaippaan. Kaava uusimmasta Ottobreesta 6/2010. Ompelin vähän oman mielen mukaan, mutta kaava siis tuosta uusimmasta Ottobreesta, pienimmän koon mukaan tein. Ja imutkin kierrätettyinä kaverin lapsen vanhoja. Coolmax ja tarrat uutena Sampsukasta jo aiemmin ostettu. Minusta jotenkin tosi kiva päälikangas vaippaan.

Kirpparilta löytyi kiva viltti 2€ hintaan.

Ja vähän kärsinyt Finelin muki 1€ hintaan. Tykkään.

Hyväkuntoinen Arabian faenza muki 4€ hintaan.

10.12.2010 - 16:02

Mies kävi kaupungissa parturissa ja sillä aikaa me tytöt piipahdettiin yhdellä kirpparilla. Ylläri.

Tytöt löysivät itselleen Legoja ja se tiesi tiskaushommia...

Ja minä löysin taas hienoja kankaita.

Ihana todella iso ja hyväkuntoinen kangas 4€.

Ja toinenkin kuin uusi iso kangas löytyi 3€.

Pieni pala kangasta ompeluksiin.

Finlaysonin pöytäliina. Keskeltä vähän kulunut, joten pääsee ommeltavaksi.

Ja vielä pitkulainen pöytäliina, kuvassa kaksinkerroin.

Pitsiliinoja myös ompeluksiin.

Kuopukselle oma pikkuinen kauppalaukku.

03.12.2010 - 20:55

Paikalliselta kirpparilta...

Ihana Finlaysonin pöytäliina, mitkä värit. Kamera taas vääristää värejä huonoon suuntaan. Tässä oli muutama omituinen tahra, mutta oli niin hieno että ostin siitä huolimatta. Ajattelin käyttää sitten ompeluksiin. Mutta kas kummaa, tahrat hävisivät pesussa. Yleensä tahrat ovat kovin pinttyneitä näissä vanhoissa liinoissa.

Plastexin muovipurkki ja kumieläin Itä-Saksasta myös paikalliselta kirpparilta. Ensimmäisellä reissulla löysin nämä ja kun näytti siltä kuin parissa loosissa olisi mummolan tavaraa myynnissä kohtuullisella hinnalla, niin poikkesin parin päivän kuluttua uudelleen ja löysin tuon ihanan pöytäliinan. Aarikan purkin löysin 1€, kun oltiin koko porukalla ostamassa minulle talvikenkiä ja pitihän viereiselle kirpparille poiketa.

Paikalliselta kirpparilta löytyi samalla reissulla myös tämä pikkuinen pöytäliina.

Kiva pöytäliina on myös löytänyt tiensä meille.

Ja esikolle vaatetta, lisäksi vielä parit villasukat puuttuvat kuvasta. Yöpuku ja mansikkapaita 1€ ja aivan pienen tahran omaava Marimekon mekko 0.50€. Tahra tosiaan nuppineulan nupin kokoinen, joten hyvin kelpaa esikolle kesämekoksi käyttöön. Voin hyvin ostaa näitä vaatteita, joissa on pieni tahra, siis nimenomaan pieni tai huomaamaton, mutta on sen sitten oltava hinnaltaankin sopiva. Usein varsinkin Marimekon vaatteet hinnoitellaan ihan hulluihin hintoihin, vaikka olisivat enemmän kuin yhden pienen tahran omaavia.

 

24.11.2010 - 21:27

Vielä hetki mahdutaan ystävän ja lasten kera yhteen autoon. Joten kirpparille kimpassa matka käy...

Aivan ihanat riittävän pitkät verhot käyttöön. Yhteensä 10€, pitkään miettisin raaskinko ostaa, mutta ostin. Ihanat.

Esikolle löytyi uudenveroiset monot 6€. Nyt esikolle on monot ilman villasukkaa ja villasukan kanssa. Jo viime talvena esikko hiihti pitkiä matkoja. Toivottavasti tänäkin talvena on hyviä hiihtokelejä. Viime vuonna ostettiin esikolle uudet sukset ja monot, nyt sukset ovat edelleen sopivat, mutta monot liian pienet villasukan kanssa. Mutta nyt löytyi villasukkien kanssa sopivat monot. Ja jokunen aika sitten löysin kuopukselle luistimet 1.5€. Vielä ei ole päästy testailemaan.

Sitten vaatetta vauvalle hintaan 1€-0.10€.

Ja kesäksi shortsit kuopukselle.

Ja vielä kaksi aika isoa pussia Hamahelmiä esikolle. Esikko on ihan mahdoton askartelija, jaksaa askarrella päivässä monta tuntia. Hamahelmet yhteensä 2€.

19.11.2010 - 15:09

Talvi saapui tänne.

Murusilla oli kova kiire päästä eilen aamulla ulos, kun lunta oli satanut. Tänään kiire ei ollut niin valtaisi. Mutta sukset piti hakea tänään vajasta. Eilen riitti vielä pulkat ja lumikola ja murujen eilen omatoimisesti hakemat kuopuksen sukset. Kuopus hiihtää yllättävän hyvin, vaikka hermot tahtoo pettää, kun esikko osaa hiihtää jo ihan kunnolla. Vaikka kyllä alkuun esikollakin oli pieniä vaikeuksia pysyä pystyssä suksilla. Ihan sattumalta kudottujen pipojen sävytkin osuvat edes hiukan yksiin haalareiden kanssa. Hyvin on löytynyt kirppareilta vaatetta muruille. Uutena täytyy ostaa ainoastaan esikolle yhdet tai kahdet kengät ja molemmille villavaatetta. Saa nähdä löytyykö kotimaisia, kun tänään olisi tarkoitus kaupungilla piipahtaa. Ahdistaa nuo myrkyt ja työolot, noissa ulkolaisissa vaatteissa. Nyt onkin ollut useampi juttu esillä noista myrkyistä ja työoloista. Kai kotimaisissakin vaatteissa ongelmia on, mutta jos edes hiukan vähemmän ja ainakin tulee työtä suomalaisille.

Jo jokunen viikko sitten löysin esikolle taas hyväkuntoisen ja edullisen välikausihaalarin kevääksi 9€. Unohdin vaan kuvata mokoman silloin.

19.11.2010 - 15:02

Muutama kangaskin on löytynyt lähiaikojen kierroksilta.

Ihanat verhot hintaa yhteensä 2€. Sellaista hiukan harvaa kangasta, ei kuitenkaan sellaista oikein harvaa. Todella selvä kuvaus... Talossakin on jo ikkunat paikoillaan, mutta ehkä verhojen aika ei ole ihan vielä, väliseinätkin kun puuttuvat...

Toisetkin verhot.

Esikon kangas ompeluksiin. Taidan ommella lelupusseja.

Finlaysonin kangas ompeluksiin. Muutama värivirhe löytyy kankaasta.

Ja joululiina.

12.11.2010 - 16:02

Samoilta reissuilta ystävien kanssa löytyi myös muuta kivaa. Mutta kun meillä ei enää ole laajakaistaa vaan mokkula, niin kuvien lataaminen joko onnistuu tai sitten ei... Ja koko tämä episodi liittyy uuden talon rakentamiseen. No uuteen taloon tulee sitten laajakaista, kunhan asentaja joskus eksyy tänne. Ehkä jo ennen kesää.  Hauska sattuma erään perhekerhon jälkeen oli, kun kolme perhekerhoillutta äitiä tapaa toisensa, missäs muualla kuin paikallisella kirpparilla...

Nämä ihanat mukit löytyivät eräältä kirpparilta 0.50€ kappaleelta. Mukit olivat vielä ihan kylmiä, kun myyjä oli juuri tuonut mukit myyntiin. En oikeastaan koskaan osta arkikäyttöön mukeja kirpparilta ja kaupastakin vain muumimukeja. Tai usein saadaan ihania muumimukeja lahjaksi. Meillä on riittävästi mukeja, mutta lautasia ja kulhoja on liian vähän, niiden ostaminen on vaan niin tylsää ja kallista. Ja kirppareilta ei ole löytynyt kriteereihin sopivia kulhoja ja lautasia. Mutta näitä mukeja en voinut vastustaa. Ja ovat ihan lemppareita myös lapsille, varsinkin kuopukselle. Hankalinta on kun lapset eivät edes riko mukeja, vaikka kuopuskin on koko ikänsä syönyt posliiniastioista. Ja kuopus ei todellakaan ole rauhallinen. Joten ei tule mukihyllylle tilaa itsestään. Ja kaikki muut paitsi muumimukit olen laittanut kiertoon tai muuten pois ruokailukäytöstä.  Parempi muutama hajonnut astia kuin muoviastiat, hiukan epäilyttää mitä kaikkea niistä irtoaa...

Finlaysonin pussilakan esikolle, tyynyliina samalla kuosilla jo löytyykin.

Vauvalle ihanuus.

Tytöille samikset housut.

10.11.2010 - 22:27

Muutamana päivänä tuli käytyä kirpparikierroksella, kaksi ystävääkin on innokkaita kiertelijöitä... Enhän minä muuten olisi käynyt. Hih. En tainnut uskoa itsekään itseäni.

Paita kuopukselle.

Ja taas kuopukselle.

Ja taas.

Meandin bodi vauvalle 4€, ihanalla kuosilla. Jo kutsuilla uutena olen tätä ihaillut.

Paita esikolle, toivottavasti on sopiva, ettei olisi liian pieni.

08.11.2010 - 14:34

Ompelin myös kuopukselle takin.

Takki on vielä vähän iso, mutta voi sentään jo käyttää.  Malliltaan takki ei ole yhtä hyvä kuin esikon takki. Mutta tuo kuopus on sellainen vilukissa, joten on ihan hyvä että takin alle mahtuu paljon vaatetta. Kuopus ei tietenkään suostunut kuvattavaksi takin kanssa.

Päälikangas kirpparilta vanhaa pussilakanaa ja sisäkankaana samaa vuorikangasta kuin esikon takissa. Kaava alkujaan varmaan jostain vanhasta Muoti Muksu-lehdestä.

Paita kuopukselle ihanasta Sampsukan lohikäärmetrikoosta. Kaava uusimmasta Ottobreesta, Villi Viikinki trikooaluspaita. Raglanhihat ja kaikkea...

05.11.2010 - 22:03

Esikon kummitädin ompelema  takki kaipailee pesua. Takki on ollut kovassa käytössä. Ompelin sitten toisen, jotta saan takin pestyä.

Kuviollinen kangas kirpparilta, muut kankaat ja vetoketju kangaskaupasta. Sisäpuoli jotain vuorikangasta, ihan turhaan olin pelännyt vuorikankaan ompelua.

Alkuperäinen kaava Ottobre 4/2010 vetoketjuhuppari. Tein samalla kaavalla esikolle jo aiemmin ohuemman takin, nyt muokkasin kaavaa vielä enemmän.

Tykkään ja esikkokin tykkää. Esikko sai itse valita kankaan takkiin. Takki onnistui yllättävänkin hyvin, ainoastaan hihojen suuaukoissa hiukan kämmäsin. Onneksi ei näy kuin ihan läheltä tuo kämmäys.

02.11.2010 - 21:12

Ja taas ostoksia kirppareilta.

Ihana tarjotin.

Meandin paita kuopukselle ensi kesäksi 2€.

Hienot pitkikset talveksi kuopukselle 1€.

Kuopukselle kaksi Smäfolkin paitaa. Vähän kalliita 3€ kappale, mutta niin kivoilla kuoseilla...

Vauvalle Barbapapa paita 1.50€ ja Barbapörrö bodi 1.20€. Tuossa bodissa on Barbapörrön kuva myös selässä.

Esikko ihastui tähän Meandin paitaan. Hinta taas ihan kipurajoilla 5€, mutta paita on kuin uusi. No ainakin on halvempi kuin uutena. Ja pääsee heti pesun jälkeen käyttöön.

Ja tähän irvistelevään Meandin paitaa ihastui esikko, mutta minä en...

Ja bodeja vauvalle 0.80€-2€.

Ja lisäksi löytyi muutama ihanuus muille... Joulua odotellessa...

29.10.2010 - 16:16

Edelleen tuntuu kirppareilta löytyvän hyvin vaatetta ja jopa kohtuuhintaisia kankaita. Kohtuuhintaisia vanhoja (tai edes uusia) kankaita täällä liikkuu nykyisin harvakseltaan. Mutta nyt viimeisen kuukauden aikana vanhoja kankaita on osunut omaankin koriin.

Osuin kirpparilla varsinaiseen pöytäliinaparatiisiin. Ostin lähes kaikki tahrattomat liinat. Hups.

Finlaysonin neliö pöytäliina. Tästä löytyi pieni tahra. Ja meinasi jo jäädä kirpparille, kun hintalappu oli pudonnut. Mutta pienen etsimisen jälkeen pudonnut karkulainen löytyi. Tykkäsin niin tästä liinasta, että ostin 3€ hintaan pienen tahran kanssa.

Toinen samanmoinen Finlayson, vaan eri värityksellä. Kaikki liinat maksoivat 3€ kappaleelta. Ei ole paha hinta täällä suunnalla. Ja vielä näin kauniita.

Tämä on samankokoinen kuin nuo aiemmat liinat. Mutta näistä lopuista ei löytynyt valmistajaa. Mutta kauniita ovat.

Ja taas yksi kaunokainen.

Ja vielä yksi.

Samasta pöydästä samaan 3€ hintaan vielä verhot. Näitä olisi ollut yhteensä neljä, mutta ostin vain kaksi ja nyt hiukan harmittaa. Olisivat sopineet hyvin uuteen eteiseen, siellä on neljä ikkunaa. Mutta toivottavasti joku muukin on ollut iloinen löydöistään.

Samalla reissulla löytyi myös vaatetta vauvalle. Ja norsupaita esikolle.

Ja pieni pöyrähdys paikallisella kirpparilla tuotti myös korillisen tavaraa. Ja lisäksi pinnasängyn kuopukselle ja joskus aikoinaan sitten vauvalle. Kuopus reppana on reilun vuoden nukkunut matkasängyssä. Ja nyt kun löydettiin siisti ja hyväkuntoinen pinnasänky 20€ niin ostettiin.

Kangaspala ompeluksiin.

Lisää kangaspaloja ompeluksiin.

Ja tahrainen joululiina oli tarkoitus ottaa ompeluksiin. Mutta pesun jälkeen en löytänyt tahroja enää. Täytyy kunnon valossa vielä katsoa tarkemmin.

Lisäksi löytyi villalankaa.

 

15.10.2010 - 14:49

Kirpparilöytöjä ihan yksin ja ystävän kanssa. En voi kyllä suositella kirppistelyä kahden hiukan alle kolmen vanhan kanssa... Esikko on jo varsin mukavaa seuraa. Ellei sitten innostu villitsemään noita nuorempia kaveruksia...

Kaksi lakanaa. Ehkä kannattaisi kuvata kankaita päivänvalossa... Mutta alemmasta kuvasta saa paremman kuvan väreistä.

Esikolle hieno mekko 4€. Näistä 116cm vaatteista olen valmis maksamaan muutaman euron enemmän kuin vauvanvaatteista tai kuopuksen kokoisista vaatteista. Näitä löytyy niin paljon harvemmin hyväkuntoisina ja vielä silmää miellyttävinä. Ja ainakin meidän esikolla on aivan ilmiömäinen tapa saada vaatteisiin ikitahroja.

Vähän jo haalistunut Marimekon paita esikolle 1€. Aivan valloittavia eläimiä.

Kuopukselle vielä vähän iso Meandin paita 4€. Kesää odottelemaan. Vaikka toki tänään oli kyllä varsin kylmä kävellä lähimetsässä tyttöjen kanssa. Mutta eiköhän se kesäkin taas aikanaan saavu.

Ihanat vanhat Marlonin froteiset potkarit vauvalle 0.80€. Näitä harvemmin tulee täällä suunnalla vastaan. Mutta onneksi edes joskus.

Tutta-tuotteen pikkuruinen mekko 0.25€.

Esikolle kaksi paitaa noin 2€ kappale hintaan.

Ja vielä muutama vaate lapsukaisille. Esikolle valkoinen paita ja vihreät housut. Kuopukselle sydänpöksyt. Vauvalle kaksi bodia. Pitäisi varmaan joku päivä katselle puuttuuko vauvan vaatteista jotain kokoja ja onko taas jotain kokoja hirmuiset määrät, kun olen vaan ostellut kivoja pieniä vaatteita, kun on kohdalle osunut.

Vauvalle vielä kasa äitiyspakkauksen kestoja. Toinen pino sisävaipoista uusia toista pinoa muutaman kerran pesty. Pitäisi joku ilta ommella noihin sisävaippoihin narut tai tarrat, olisi paljon helpompi käyttää. Nyt alkaa näitä ihan pikkuisia vaippoja olemaan aika hyvin. Toki vielä muutaman voisi ostaa jos vastaan tulee. Ei tarvitse pelata harsojen kanssa niin paljon sitten.

Yksinäinen karhu oli pakko napata mukaan.

Ja taas ihana hyväkuntoinen pyöreä pöytäliina 2€.

Ja vielä ihan uudenveroinen Jonathanin haalari esikolle kevääksi. Kylläpäs nyt tuntuu näitä hyväkuntoisia ja hienoja haalareita tulevan kirppareilla vastaan. Esikolle olisi ollut myös pienellä kasvunvaralla oleva hyväkuntoinen talvihaalari 12€, mutta se jäi odottamaan jotakuta muuta käyttäjää.

11.10.2010 - 15:19

Olen viimeisen kuukauden aikana kierrellyt enemmän kirppareilla kuin laki sallii. Mutta täytyy nauttia nyt, kun joka kerralla löytyy jotain kivaa tai tarpeellista.

Kuopukselle vielä vähän iso Meandin paita. Ihan minun lempparikuosi. Hintaa oli pikkuisen liikaa 6€, mutta tämä oli niin hieno ja hyväkuntoinen että ostin. Aivan ihana.

Kuopukselle mekko.

Esikolle ruskea paita, muut kuopukselle.

Kuopukselle...

Esikolle paita.

Ja vauvalle.

Ja vielä kivaa kangasta ompeluksiin.

Tässä muutama viikko sitten törmäsin meidän vanhoihin vaatteisiin yhdellä lapsiperheellä. Ainakin haalari ja takki olivat tyttöjen vanhoja. Kivaa kun vaatteet kiertää käytössä. Paikallinen kirppari on lapsiperheiden pelastus. Ja positiivisessa mielessä ehdottomasti. Samoin selailin vanhoja kirppislöytöjäni ja moni vaate on jo jatkanut matkaansa uuteen kotiin.

Eräällä kirpparilla vanhemmat naismyyjät juttelivat kuinka nykyisin lastenvaatteet kiertävät niin hyvin. Miettisivät, että vaikuttaa varmaan jo kaupan uusien vaatteiden myyntiinkin. Sehän olisikin ihan huippua. Muistelivat siinä vielä meidän asiakkaiden kanssa, että joitain vuosia sitten oli lähes noloa käyttää lapsilla kierrätettyjä vaatteita. Toivottavasti tälle tulevalle sukupolvelle vaatteiden ja muiden tavaroiden kierrätys olisi yhtä itsestään selvää, kuin omalle ikäluokalleni pullojen palautus kauppaan. Vaikka Suomen erinomainen pullojen palautussysteemi selkeästi huonompaan muuttuikin.

 

08.10.2010 - 14:04

Kun täällä nettimaailmassa näin näitä vahaliitujen sulatusjuttuja, niin pakkohan niitä oli tyttöjen kanssa kokeilla.

Ensin löytyi kirpparilta laatikollinen vahaliituja. Hintapyyntö oli 1€, mutta tinkasin 0.50€. Ovat kuitenkin sentään vain  käytettyjä vahaliituja.

Etsittiin kotona vielä muutama vanha vahaliitu joukon jatkoksi. Sitten putsattiin vahaliidut papereista ja pilkottiin. Ja järjesteltiin vähän värien mukaan.

Sitten laitettiin pätkät muffinssivuokiin. Tähän olisi parempi olla vuoka, jossa on pienempiä ja vähän erimallisia muotteja. Mutta kun sellaista ei ole, niin testattiin näin. Ja sitten uuniin, meillä oli noin 130-140 astetta lämpötilaa ja puolituntia aikaa. Muutaman kerran sekoittelin välillä.

Ulkona jäähtymisen jälkeen ne näyttivät tältä.

Sitten ne poistettiin muoteista. Ja yläpuoli näytti tältä.

Ja alapuoli tältä.

Sitten pikaiset testaukset ennen nukkumaan menoa. Hiukan nuo pigmentit painuivat pohjalle ja sakaroista tulee alkuun vähän liian vaaleaa, mutta kun hetken värittää niin sakaroistakin tulee kunnolla väriä. Ja tosiaan tuo malli voisi olla paremmin käteen sopiva.

Mutta äärettömän kivaa näitä oli tehdä ja ihan toimivia tuli.

06.10.2010 - 21:34

Pitkästä aikaa pääsin kiertämään kirppareita ihan yksin. Ihanaa. Olisi ollut ihanaa päästä myös rauhassa punttikselle, mutta räkätauti esti tehokkaasti sen. Lisäksi käytiin yhdessä miehen kanssa kaupungilla syömässä. Kylläpa sitä voikin olla maalainen olo kaupungissa. Ollaan sentään nuorempina asuttu kaupungissa.

Ihana Finlaysonin pöytäliina. Uuteen taloon on pakko tulla pöyreä pöytä, kun on niin monta hienoa pyöreää pöytäliinaa.

Löysin esikolle vuoden kuluttua talveksi todella hyvässä kunnossa olevan SuperRemun. Näitä isompia haalareita tulee harvoin vastaan hyväkuntoisina ja edullisina. Joten mukaan lähti 12€ hintaan. Oli minusta vielä ihan nätin värinenkin.

Sitten kuopuksellekin kasvunvaralla oleva haalari 10€. Everest merkkinen, olen pitkään miettinyt mustan haalarin olevan aika tyylikäs. Ja nyt sellainen osui kohdalle.

Itselle Nanson lempivaate 4€. Oma vaatekaappi todella kaipaa uusia vaatteita.

Sitten ensin ajattelin bodia vauvalle, mutta tämä on niin iso, että mahtuu kuopuksellekin. Taidan tehdä tästä kuopukselle paidan. Niin valloittava kuosi.

Potkarit vauvalle.

Pikkuruiset potkarit vauvalle.

Ja vielä vähän vauvalle...

Ihana tyynyliina.

Kivat kirjat tytöille.

Ja kirpparilöytöjä on vielä lisääkin, joku on vähän shoppaillut.

25.09.2010 - 15:11

Pitkästä aikaa vastaan on tullut myös kivoja kankaita.

Aivan ihana jouluinen pyöreä pöytäliina. Nuo sydämet on niin suloisia.

Ja toinenkin pyöreä pöytäliina.

Ihanat verhot. Ovatkohan nämä uudet vai vanhat. Kangas ainakin tuntuu käteen vanhalta eli paksulta puuvillalta. Ihanat joka tapauksessa.

Sitten vielä yksi tahran omaava kangas ompeluksiin. Kuva vääristää nuo värit hassusti, mutta siis ihan haalistumaton kangas on. Mitä muuta voi odottaa, kun yön pimeydessä yrittää kuvata kankaita.

Sitten vielä yksi iso pala kangasta. Tästä tulisi tytöille kivat mekot, jos omistaisin jotkut riittävän kivat kaavat.

 

24.09.2010 - 21:51

Ulkovaatetta lapsille. Kirpulta tietysti.

Esikolle talvivaatetta onkin hyvin. Nyt on kuopuksenkin tilanne hyvä. Esikon vanhat haalarit ovat vielä liian isoja. Ja kaikki yli 92cm myinkin tai lahjoitin jo pois. Tai yhden isomman taisin säilyttää. Sellaisen millä kehtaa liikkua omaa pihaa kauempana. Meiltä löytyi lähinnä noita pihahaalareita. Kuopus on niin pikkuinen kirppu, että en viitsi säilytellä kymmentä pihahaalaria kaapeissa odottelemassa. Nyt löysin kuopukselle 86cm Lassian haalarin 7€ hintaan. Pientä kulumaa, mutta kaikin puolin hyväkuntoinen. Ja yhdeltä kaverilta ostin jo viime talvena saman merkkisen sinisen haalarin kuopukselle. Ja vielä samaa kokoa, silloin mietin onko liian pieni kuopukselle nyt talvella. Mutta ei pelkoa, hyvin mahtuu.  Lisäksi paikalliselta kirpparilta löysin yhteishintaan 4€ takin ja housut. Jos tulisi samanlainen talvi kuin viimeksi, niin yhdelläkin haalarilla pärjäisi. Mutta nuo loskatalvet vaativat useamman haalarin laiskalta kurahousujen pukijalta. Kertoo ehkä jotain, kun lapset hyppivät innosta saadessaan pukea kurahousut.

Sitten löysin kuin uuden Lassien haalarin 15€. Ostin vaikka onkin kuopukselle vielä iso. Oli hiukan kallis, mutta tosiaan kuin uusi.

Kauppakengät kuopukselle. Meillä harvemmin tarvitaan siistimpiä kenkiä, mutta kiva kuitenkin kun käydään jossain muualla kuin omassa lähikaupassa, niin olla vähän siistimmät kengät kuin Kuomat.

Ja vielä pino lapasia ja yhdet kintaat tytöille. Ihania nuo kuviolliset lapaset, jotkut ovat kyllä taitavia.

Nyt saa talvi tulla.

 

15.09.2010 - 14:43

Muutaman kirpparireissun saalista. Toinen kirpparireissu oli jo viikko sitten ystävän kanssa ja toinen tänään miehen ja kuopuksen kanssa. Ulkona sataa vettä ja talolla olisi ulkohommia. Aurinkoa odotellessa...

Ja taas löytyi ihana tarjotin 0.50€. Edelleen se idea on, mutta toteutus puuttuu...

Vauvalle äitiyspakkauksen vaippoja. Kahdet kuoret ja neljä sisävaippaa 3€ ja lisäksi vielä yksittäinen sisävaippa 1€. Vaikka olenkin ehdottomasta villisten ja sisävaipan ystävä. Niin varsinkin alkuun nämä vaipatkin ovat käteviä. Helppo pestä maitokakasta. Ja ainakin kuopuksen ollessa vauva, mies tykkäsi käyttää näitä. Kaikki käyttämättömiä.

Vauvalle bodi 2€. Tämä kuosi vaan on niin valloittava, ihan kuin uusi.

Sitten väliin vähän turhuutta. Ihana Peppi Pitkätossu -astiasto. Hintaan 3.5€. Yksi kuppi meiltä löytyi jo ennestään. Toki lapset kyllä tykkäävät leikkiä näillä astioilla, mutta meiltä löytyy ennestään jo astiastoja. Mutta ei Peppi Pitkätossulla varustettuja. Toinen astiasto leikkimökistä ja toinen ihan kotoa.

Sitten kuopukselle pussilakana ja tyynyliina.

Hauskainen täkki.

Jonkun itse ompelema paita kuopukselle.

Bodi vauvalle.

Pikkuruinen kangas ompeluksiin.

Yöpuku esikolle.

Hyväkuntoiset Kuomat kuopukselle talveksi.

Minulla on nyt kolmatta ja viimeistä viikkoa kirpparipöytä paikallisella kirpparilla. Molemmat tytöt ovat tehneet kasvuspurtin kesän aikana. Kaapeista menikin paljon liian pieniä vaatteita myyntiin. Vain kivoimmat säästin varastoon. Varsinkin kuopuksen housutilanne on huono. Muutamat sopivat housut jäivät kaappiin. Tarttsi vissiin ommella. Samoin liian pienet talvikamppeet lähtivät kiertoon. Ihan kivasti tavaraa on kaupaksi jo mennyt.

11.09.2010 - 14:26

Kirpparilta...

Iso tarjotin, hintaan 0.50€. Minulla on idea tähän kunhan vain kerkeäisi toteuttamaan.

Pari bodia vauvalle.

Esikolle Hello Kitty-farkut.

Meandin mekko pienellä tahralla. Kuopukselle käyttöön jos mahtuu. Muuten ompeluksiin. Tai vauvalle, jos on tyttö. Hintaa oli 1.5€, mutta tahra niin huomaamaton, että voin hyvin ottaa käyttöön.

Myös taustalla näkyvä ihana kangas löytyi kirpparilta, hintaan 0.20€. Ihana kertakaikkiaan.

Ja vielä yksi kangas, joka löytyi ota tästä korista. Muutama tahra kankaasta löytyi. Tästä valmistui jo esikon takki.

10.09.2010 - 21:27

Ompelin esikolle ensin hupparin.

Tyytyväinen olen vetoketjuun ja huppariin muuten, mutta en tajunnut miten huppu yhdistetään paitaan ilman että sauma jää näkyviin. Ja lisäksi saumurin musta lanka ei ole paras väriltään... 

Kaava Ottobre syksy 4/2010 vetoketjuhuppari ja kangas Sampsukasta.

Samalla muokatulla kaavalla valmistui myös takki esikolle.

Tähän olen todella tyytyväinen. Takki onnistui yllättävän hyvin. Kukkakangas löytyi ota tästä korista. Yksi nainen jo katseli kangasta, onneksi ei huolinut mukaansa. Sillä minusta tämä oli niin takkiin sopiva kangas. Muutama tahra kankaasta löytyi, mutta sehän ei ompelua haittaa. Sisäkangas esikon lakanaa, kirpparilta sekin. Ja ohuena vuorena pikkusiskojen vanhaa pyjamaa. Esikolta puuttui ohut takki, hiukan viileisiin aamuihin, mihin syksytakki on vielä liian paksu. Uutena ainoastaan langat ja vetoketju. Aika edullinen takki. Tykkään. Toivottavasti mahtuu vielä keväällä, hihat ovat vielä sen verran pitkät, että vähän täytyy kääriä.

06.09.2010 - 14:43

Minulla on kirpparipöytä varattuna paikalliselta kirpparilta. Ja tässä yhtenä päivänä olin tyttöjen kanssa viemässä lisää tavaraa myyntiin. Matkan piti jatkua leikkipuistoon, mutta tummat pilvet muuttivat suunnitelmia. Jatkettiin sadetta pakoon toiselle pienelle kirpparille. Ja pieniä ostoksia tehtiin.

Popin paita kuopukselle ensi kesäksi. Aika suloisia oravia.

Pari käsipyyhetta ja ihana kangaskassi itselle. Vaikka tytöt kyllä yritti varata tätä omaksi kauppakassikseen.

Ja yksi purkki löytyi.

Ja esikolle farkut ja sammarit. Esikko on aivan ihastunut käyttämään farkkuja. Nämä menevät hetkeksi vielä jemmaan. Ovat yhden koon liian isoja vielä.

04.09.2010 - 14:16

Ompelin muutaman kippolakin Juju-kirjan ohjeella.

Vasemmalla vauvalle ja oikealla kuopukselle.

Ja vielä yksi pikkuruinen kippolakki.

Päälikangas vanha tahriintunut pöytäliina. Mutta niin hieno, että joskus lähti mukaan... Sisäkangas vanhaa lakanaa. Kanttinauhojen loppujakin näihin sai hyvin hyödynnettyä.

Ja  kippolakkien kankaat oli jämiä pöytäliinasta, josta esikon kummitäti ompeli esikolle ihanan takin. Näkyy vähän taustalla. Tytöt lähdössä kauppaan, tärkeinä puettiin takit, lakit, kauluri ja kaulaliina ja lapaset. Se on syksy nyt. Meidän murut. Kuopuksella on ihana esikon vanha Punaisen norsun takki. Mummo on joskus lahjonut esikkoa. Kivasti sopii kuopuksen uusi lakki tuohon takkiin.

31.08.2010 - 14:26

Mihin ihmeeseen kaikki aika katoaa. Vaikka mitä asioita tekemättä. Johonkin se aika vaan katoaa. Ehkä se tästä, kun talo joskus valmistuu... Ja vanhasta talosta osa purettu... Ja yksi vaja purettu... ja ja ja...

Mies kävi parturissa ja me tytöt poikettiin kirpparilla.

Ihanat pörröiset ja aika isot Monchichit. Reppanat kolisivat kyllä pelottavasti pesukoneessa, mutta ihan ehjinä pesusta palautuivat. Olin vielä paketoinut reppanat pyyhkeen mutkaan.

Kuopukselle ihan uudenveroinen Meandin paita.

Vauvalle bodi.

Ja toinenkin.

Ja esikolle kakkoshaalari talveksi, 1€ hintaan. Hyväkuntoinen, ehkä hiukan muodista jo poistunut... Mutta minusta jotenkin jopa ihan nätti puku. Kallista tämä lasten vaatettaminen talveksi. Esikolla on nyt talveksi ja syksyksi riittävästi vaatetta. Talvikengät ovat ainoat mitä puuttuu. Kuopuksen tilanne ei ole ihan yhtä hyvä, mutta jo nykyisillä vaatteilla pärjää. Helpottaisi kyllä ylilaiskaa kuravaatteiden pukijaa, jos kuopukselle löytyisi vielä syksyksi ja talveksi ainakin yhdet haalarit. Viime talven haalari oli jo vähän nafti ja esikon vanhat haalarit olivat vielä isoja. Menevät kyllä jos ei muuta löydy.

27.08.2010 - 15:06

Meidän ihan itse kasvattamia tomaatteja.

Namskis!

Paikalliselta kirpparilta löytyi ihanuuksia 1€ kappalehintaan. Nuo ruskeat Tutta-tuotteen potkarit mahtuvat vielä kuopukselle. Keltaiset Finnwearin jäävät vauvan käyttöön.

Sitten vauvalle vielä ihana kokopuku. Samaan 1€ hintaan. Olkasaumasta ommel oli hiukan purkaantunut, mutta tuolla hinnalla sen voi hyväksyä. Tästä ei löytynyt valmistajaa.

Vielä Tutta-tuotteen oravapotkarit 1€ hintaan. Näillä taitaa olla aika paljon pesuja takana...

Esikolle löytyi ohuet toppahousut 2€. Ovat kuin uudet. Sopivat hyvin esikon syys/pikkupakkastakin kanssa.

Ja sitten turhuuksien vuoro. Ylihintainen 4.5€ maksanut vanha kattila.

Ja vielä toinen kattila, ulkokukille. Jospa ensi kesänä kerkeäisi paremmin kukkiakin istuttaa ja vieläpä pitää hengissäkin. Hintakin oli varsin sopuisa 3€.

 

17.08.2010 - 15:12

Kirppariostoksia ystävän kanssa... Kirppariostoksia pääkaupunkiseudulta... Kirppariostoksia lähikirpparilta... Kirppariostoksia lähikunnasta esikon kanssa... Osaan ajaa itse kolmelle uudelle kirpparille, ihan luksusta. Kaikki vielä samalla suunnalla.

Esikoinen pyöräili ilman apupyöriä paikalliselle kirpparille. Ja tyynyliina löytyi.

Vauvalle bodi. Vanhoja löytöjä, unohtunut vaan kuvata.

Ystävän kanssa piristettiin tylsää lauantaita. Kirppisteltiin siis. Paita kuopukselle.

Ja ihan uudenveroiset shortsit kuopukselle. Kärpänenkin on eksynyt kuvaan.

Ja vielä samalta reissulta bodi vauvalle.

Ja edelleen samalta reissulta pinnasängynsuojus. Ylihintainen 10€, mutta niin hieno ja vieläpä hyväkuntoinen. Ei meillä vauvat kyllä omissa sängyissään ole nukkuneet öisin, mutta päiväunille hieno suojus. Ja ei meillä vielä ole pinnasänkyäkään...

Esikon kanssa kirpparilta löydettiin esikolle vaatetta. Ihana Barbapapa-yöpuku.

Esikko halusi itselleen Me&I:n paidan. Ei ihan minun makuun, mutta esikko tätä käyttääkin.

Tahriintuneen siilipaidan tilalle löytyi uusi. Esikko tykkää. Syksyä odotellessa, mahtaako esikolle mahtua kesän kaapissa olleet pitkähihaiset paidat edes päälle enää. Koko kesä kuljettu mekoissa ja joskus shortseissa ja lyhythihaisissa paidoissa. Ollut kyllä ihanan lämmin kesä. Tai ehkä pitäisi sanoa kuuma.

Sitten löytyi vauvalle ihana froteinen paita. Oli nuken päälle puettu, mutta saatiin lupa ostaa pelkkä paita. Hintaa huimat 0.10€.

Pääkaupunkiseudulta löytyi kuopukselle paita.

Vauvalle Popin potkupuku.

Pääkaupunkiseudulta löytyi myös ihana kangas.

 

03.08.2010 - 15:06

Kaikkea kivaa löytyi, kun ystävän kanssa kirpparille suunnattiin...

Brion palikkapoksi 4€. Ja ystävä löysi kolmen Euron hintaa Jukka-tuotteen hakan. Meiltä se löytyykin ennestään. Tai oikeastaan minä löysin hakan ja ystävä Brion poksin. Tehtiin vaihtokauppa ja molemmat ovat tyytyväisiä.

Hauska lasten pussilakana 0.50€.

Tytöille häntää pyörittävä poni.

Esikolle kaksi paitaa 2€ kappaleelta.

Vauvalle pari bodia.

Ja vielä itselle ihana pyöreä pöytäliina, 0.50€. Tykkään.

 

28.07.2010 - 15:50

Kesällä on löytynyt  varsin vaihtelevasti kirppareilta tavaraa. Välillä löytyy vaikka mitä ja välillä taas ei yhtään mitään. Nyt vähän vanhempia löytöjä. Ainakin parin viikon takaa.

Tampellan kangas

Vähän naarmuuntunut purkki 0.50€, juuri pomppaa naarmu kuvaan.

Vaatetta vauvalle. Me&I:n housuja olin ajatellut kuopuksen shortseiksi, mutta vähän turhan naftit olivat. Muut vaatteet Lindexin 0.50€-1€.

Kuopukselle Popin paita 1€.

Esikolle mekko

Aurinkoviltti paikalliselta kirpparilta 1.5€. Muuten ihan kunnoltaan hyvä, mutta reunaompeleet on purkautuneet muutamasta kohtaa.

23.07.2010 - 13:37

Lukemista kesäksi ja toteutusta ehkä syksyksi...

Kirjaston poistomyynnistä, 0.50€.

Kirpparilta 7€ hintaan. Mitä ylihintaa, mutta niin kivoja ohjeita. Tässä oli kyllä alkuperäinen hinta 28€, mutta onhan kirja voinut olla vaikka alesta.

Paikallisella kirpparilla oli iso nippu lehtiä ota tästä korissa. Muutama lähti mukaan, näistä löytyi jo kirpulla kivoja ohjeita ja kotona vielä lisää.

Ja lisäksi kirjaston poistomyynnistä löytyi kivaa kesälukemista.

10.07.2010 - 21:19

Kirpulta osa 2...

Keppu ja kansi.

Kaunis pöytäliina. Kuva ei anna kyllä yhtään oikeaa kuvaa. Mutta illalla en parempaa kuvaa onnistunut ottamaan. Jää ihan pöytäliinaksi.

Kuopukselle paita.

Ja vielä pussilakana ompeluksiin.

Samaiselta sadepäivän kirpparikierrokselta kuin aiemman postauksen ostokset. Ainoastaan tuo ruskea pöytäliina löytyi paikalliselta kirpparilta.

 

09.07.2010 - 13:54

Sadepäivän kunniaksi käytiin tyttöjen kanssa kirpparilla. Ja aurinkoisena päivänä pyörälenkin varrella poikettiin paikallisella kirpparilla. Ja kivoja löytöjä tehtiin.

Kaksi pientä verhokappaa 0.50€  yhteensä.

Ihana purkki 0.50€

Esikolle neljät farkut yhteensä hintaan 4.50€.  Esikoisesta tuli kyllä niin ison tytön näköinen näissä farkuissa. Farkkutilanne olikin varsin huono. Yhdet sopivat sammarit löytyivät ennestään kaapista.

Pussilakana 1€. Ompeluksiin, ajattelin esikolle farkkujen kaveriksi väsätä tästä jotain.

Ja vauvalle Småfolkin bodi 3€.

Muutama joululahjakin on jo vaiheessa. Kierrätyskankaista tietenkin.

08.07.2010 - 15:24

Esikolle valmistui pipo Purosta.

Malli oma ja kuten kuopuksenkin pipo, niin kahdesta kerästä raidoitettu.

Hauskasti tuli ihan erilaiset pipot. Tein ensin kuopuksen pipon ja samoilla langoilla jatkoin esikoisen pipon. Melkein riitti kaksi kerää kahteen pipoon. Toinen keristä loppui muutaman raidan liian aikaisin ja otin loput uudesta kerästä. Toinen kerä riitti juuri sopivasti.

Kuopuksen kietaisumekkokin valmistui helteistä huolimatta.

Kaava taas kerran Ompele lapselle kirjasta. Kuopukselle todella hyvä malli.

Kankaana vähän aikaa sitten löytynyt tyynyliina. Ihan ei riittänyt koko mekkoon. Kun halusin nuo puput mahdollisimman kokonaisina. Tyynyliinan korkeus riitti juuri ja juuri, mutta riitti kuitenkin. Ja tuo sininen osa on käytettynä saatu pikkuinen lakana. Kanttinauha ja langat uutena. Kanttinauha jo aikoja sitten ostettu, joskus kun kävin kaupungilla kangaskaupassa.

04.07.2010 - 13:50

Ja taas on tullut käytyä kirpparilla.

Varsin rakeinen kuva. Mutta lakana löytyi.

Kuopukselle talvikumpparit 2€. Toivottavasti olisivat sopivat jo ensi talvena. Jos ei niin sitten reuraavana.

Tyynyliina

Paita odottelemaan kuopuksen kasvamista.

Kuopukselle shortsit, ovat oikeasti vauvan housut. Mutta sopivat hyvin kuopukselle shortseiksi.

Ja vauvalle.

Samoin nämä.

Ja vielä pitkä pariton verho. Tykkään.

Kankaita on jo valmiiksi leikattu, mutta ilmat ovat liian hyviä ompelemaan niistä valmista. Vesisadetta odotellessa.

28.06.2010 - 22:20

Kun kerran kysytään olisko tänään hyvä kirppispäivä. Niin tottahan sitä on lähdettävä mukaan. Lapset takapenkille ja äidit etupenkeille ja menoksi.

 

Ihana Tuttan kietaisupaita. Tätä kuosia olen pitkään himoinnut. Ihana kertakaikkiaan. Hintaa huimat 0.20€.

No en näitäkään voinut olla ostamatta. Hintaa samat 0.20€ kappaleelta.

Sitten mekko kuopukselle. Esikoisella on samanlainen vaaleanpunaislla perhosilla. Neidit ovat tykästyneet samanlaisiin vaatteisiin.

Kuopukselle paita 1€.

Esikolle Marimekon paidat 2€ kipale.

Essu esikolle 1€.

Esikko löysi kivat ja hyväkuntoiset kirjat. 1€ maksoivat molemmat.

Meiltä löytyy ennestään iso orava, keskikokoinen orava ja nyt myös pikkuruinen orava, 0.50€. Esikoisen ostoksia.

24.06.2010 - 22:28

Pitkästä aikaa löytyi jokunen kangas. Tai siis pöytä, jossa oli monta hienoa kohtuuhintaista kangasta.

Kaksi hyväkuntoista lakanaa.

Ihanasta kankaasta rumasti ommeltu tyynyliina. Täytyy kokeilla riittäisikö kangas johonkin kivaan ompelukseen.

Kaksi hassun kokoista tyynyliinaa.

Ja pariton verho. Pohjaväri oikeasti kyllä lähes harmaa, ei valkoinen.

Ja vielä hienot pyyhkeet 0.50€ kappale.

Ihan vaan markkinoilla käytiin. Markkinoilta mitään löytynyt.

19.06.2010 - 14:36

Pieniä ostoksia paikalliselta kirpparilta ja lähikaupungin kirpparilta.

Tyynyliina, näyttää vähän Eemeliltä. Hieno joka tapauksessa, 0.50€.

Kaksi käsipyyhettä. Menevät varmaan vaippaompeluksiin.

Esikolle mekko. Helteitä odotellessa.

Kuopukselle paita. Kuopuksella on varsinkin pitkähihaisia paitoja paljon. Mutta sopivia housuja on ihan mahdoton löytää. Täytyy varmaan ommella itse. Kaikki housut ovat liian leveitä.

Kuopukselle Benettonin oloasu. Kerrankin riittävän kapeat housut.

Ja vielä Marimekon potkupuku.

18.06.2010 - 22:19

Villapata kiehuu blogissa oli niin kiva ja selkeä ohje, että pakkohan sitä oli kokeilla.

Neuvolakortin kannet. Kangas kirpparilta löytynyt jo aika ohentunut kassi. Tukikankaan jouduin kaupasta uutena ostamaan.

Ja vielä kuva sisäpuolelta. Kankaana vanha lakana kirpparilta yllättäen.

Ja vielä yksi sisätäyttövaippa. Sisällä coolmax Myllymuksuilta ja ulkopuolella kirpparilta löytynyttä flanellia. Kaava jostain vanhasta Suuresta  Käsityölehdestä.

10.06.2010 - 14:40

Viime aikoina on kirppistelty oikein urakalla. No lähinnä sunnuntaina kierrelty aurinkoisella ilmalla ulkokirppareita. Kiva kun täälläkin on kesäisin noita torikirppareita, joilla ihmiset itse myyvät tavaroitaan. Voi ainakin yrittää tinkiä, jos tarve vaatii. Ja onhan se nyt kivaa aurinkoisella ilmalla kulkea ulkona kirppareilla. Kun koko talven kiertää vain sisäkirppareita.

Hauska kangas tuli vastaan 2€ hintaan. Ikäänkuin minulla ei olisi kankaita riittävästi...

Pari hiukan jo kolhiintunutta emalikeppua. Varsinkin tuon alimman kuviointi on aivan ihana.

Kuopukselle ihana mekko 2€. Tämä on yksi niistä harvoista kuoseista, joihin olen langennut jo kaupassa uutena. Esikoisella on sama mekko hieman toisella värityksellä aiemmin ostettuna kaupasta tosiaan.

Kuopuksella on todella huonosti sopivia housuja. Nyt löytyi housut 0.50€ ja sukkikset 0.20€.

Ja pyjama esikolle talveksi. Nyt on vähän turhan kuuma.

Muutama kiva kirjakin löytyi.

Ja sitten esikko teki itse kaupat hevosesta. Hintaa oli 0.20€. Ja kuvauskin on hoidettu ihan itse neidin toimesta.

 

05.06.2010 - 15:00

Pitkästä aikaa pitkällä kirpparikierroksella. Kaveri pyysi mukaan ja tottahan me tyttöjen kanssa lähdettiin. Ihastuttiin varsinkin yhteen pieneen kirppariin, jossa oli kunnon leikkipaikka lapsille. Mitä luksusta. Meillä on itsellä ollut pari viikkoa kirpparipöytä täällä paikallisella kirpparilla ja plussan puolella ollaan. Hyvä hyvä. Ja kun paikallisella kirpparilla on tullut käytyä lähes päivittäin, niin onhan jokunen löytö sieltäkin mukaan lähtenyt.

Kuin uusi muovinen purkki 2€. Kukaan ei muista, että hiukan yritän tuota muovia vältellä. Hih.

Kuopukselle vaatetta. Ruskovillan täysin käyttämättömän oloinen villapaita hintaan 0.50€. Loosissa vaan oli vielä lisäksi miinus -50% lappunen.

Esikolle vaatetta.

Itselle Nanson ihanainen takki.

Pyyhe vuodelta 1975.

Ja vielä pikkuruinen pyyhe niiskuneidin kuvalla.

31.05.2010 - 15:07

Toiset ovat keväällä (rasittavan) pirteitä, minä en. Aiemmin ajattelin kevätväsähdyksen johtuvan opiskelujen loppumisesta ja kesätyöstressistä. Mutta ei, kevätväsähdys iskee aina vaan, vaikka olen kotona lasten kanssa. Ja jokavuotinen alkukesän flunssa on sairastettu. Taitaa olla liikaa valoa, liian äkkiä pimeyden jälkeen. Kevät ei taida olla paras vuodenaika minulle. Mutta onneksi ainakin tänään tuntui jo kesälle.

Eilen lasten ulkoillessa, kulutin aikaani kuvaamalla kirpparilöydöt. Iso pala kangasta.

Vielä isompi pala kangasta. Oikein hyväkuntoinen ja iso pala. Myyjä kertoi sen olevan suoja myynnissä oleville tavaroilleen. Mutta no kirpparilla kaikki on kaupan, kunhan hinnasta päästään sopuun. Tinkaamalla jäi vielä 4€ maksettavaksi. No vähän yläkanttiin, mutta mukaan lähti.

Vaatetta esikolle 0.50-1€ kipaleelta.

Ylärivi kuopukselle käyttöön. Nuo Barbapörröt ovat niin suloiset. Alarivillekin varmaan keksitään jotain käyttöä. Ainakin osa taitaa olla jo kuopukselle liian pieniä. Barbapörröt 2€ ja muut 1€ kipaleelta.

Sitten vielä kuopukselle löytyi hiukan siistimmät kengät, jos sattuu juhlia osumaan kohdalle. Tai jos sattuu käymään niin hassusti, että aamupäivällä on seisty vesilätäkössä lenkkareilla ja pitäisi vaikka ihmisten ilmoille lähteä...

12.05.2010 - 15:52

Pieni kirpparikierron lasten kanssa tuotti pienen saaliin.

Kaksi tyynyliinaa, yhteishintaan Euron.

Sitten esikolle löytyi kirjain- ja numeropalikoita Eurolla. Ovat kotimaisen Jukka-tuotteen palikoita, meiltä löytyy näitä ennestään pari paketillista. Nyt löytyi sitten kolmas ja kaikki palat olivat tallella. Nyt kelpaa esikon kirjoitella.

08.05.2010 - 22:27

Esikon ollessa mummin luona, kuopus joutui kanssani kiertelemään kirppareita. Omien pikkukärryjen työntäminen ei onnistu, kärryt kiihtyvät alta aikayksikön nollasta sataan. Isoissa kärryissä tuo ikiliikkuja ei pysy hetkeäkään paikoillaan. Vaan virallisella istumapaikallakin onnistuu kääntymään väärinpäin, pötköttelemään siinä istumapaikalla ja tietysti seisomaan siinä myös. Juu ja kaikki tämä tapahtuu kolmessa sekunnissa. Käsi kädessä kävely ei onnistu laisinkaan, kuopus haluaa kävellä itse. Voi huoh. Onneksi on Manduca, siinä kuopus istuu selässä ihan nätisti ja katselee ja juttelee sieltä. Mutta tietysti kuopuksen täytyy periatteesta kiukutella, kun kyytiin nostetaan. No suurin ongelma kuopuksen kiukuttelusta tuntuu olevan kanssaeläjillä. Voi mitä katseita ja varsin mieltäylentäviä lauseitakin on tullut kuultua. Mutta eihei ei meistä niin helpolla pääse eroon,  me liikumme edelleen ihmisten ilmoilla nyt ja tulevaisuudessa. Eli Manducaa ei sovi unohtaa kirpparireissuilta.  Joskus näinkin on päässyt käymään. No onneksi ei tänään.

Löytöjä oli vähän, vain yksi. Mutta sitäkin hienompi. Olen yrittänyt pitää lähiaikoina aika tiukkaa linjaa kirpparilla, vain oikein ihanat ihanuudet sallitaan.

No tämähän nyt ylitti kriteerit mennen tullen. Satumaa kangasta ruskeana, lakana tai verhon toinen puolisko 2€. Ja vielä oikein hyvässä kunnossa oleva kangas. Oi kuinka hieno.

Sopisikohan tälle kaveriksi keltainen verho.

Aiemmin löytynyt Satumaa keltaisena sopisi pariksi. Kuka on päättänyt, että verhojen olisi oltava samaa väriä.

Ja pussilakana ja tyynyliina samaa sarjaa. Ja sitten vielä keltainen täkki samaa sarjaa. Vain lastenhuone puuttuu. Mutta voihan Satumaa. Kaikki Satumaat löytyneet kirppareilta aikoinaan.

Vietiin lasten kanssa  minun pikkusisko junalle läheiseen kaupunkiin.  Maalla läheinen kaupunki sijaitsee reilun 30km päässä. Ja takaisin tullessa ajettiin kirpparin ohi. Kirppari oli vielä puolisentuntia auki, joten poikettiin siellä lasten kanssa. Kun kerran sinne asti oli ajettu. Löytyi kuopukselle paita ja mekko. Tuo paita nyt ei oikein minuun iske, mutta kuopus tykkää "Kittestä".

07.05.2010 - 14:03

Paikallisella kirpparilla oli ihan Arabian kaffekupin näköinen kuppi. Maksoi huimat 0.50€, no ostin kun oli niin suloinen.

Ja Arabiaahan tuo on. Kuten myös ne aiemmin löytämäni  erilaiset kaffekupit, missä ei leimoja ollut. Tähän kuuluisi keltainen lautanen kaveriksi. Enköhän sellaisen vielä löydä. Nyt oli liikkeellä vain ruskeita ja sinisiä lautasia.

Sitten löysin vielä yhden kaunokaisen. Arabiaa taas, hintaan jonka ajattelen maksimissaan olevani valmis maksamaan, 5€ kaffekupista. Siivosin astia-aarrekaappini, nyt mahtuu uudet aarteet kaappiin. Ja osa vanhoista lähtee kiertoon.

28.04.2010 - 22:21

Kierrätysompelua...

Esikon kirpparilta ostettu paita saapui pesusta täynnä ikitahroja. Esikko oli pikkuisen askarrellut, lue liimannut. Minua hiukan harmitti.

Paidasta tuli kuopukselle lakki. On kuopuksen päässä oikeasti suloisen näköinen. Ei tuollainen vimpulan näköinen kangaspala. Resori kirpparilta ostettu. Juuri osui tahraton kohta siilin kohtaan. Esikko oli vaan kovin nyreissään, kun lakki olikin kuopuksen kokoluokkaa. Itseä ei harmita enää tahrainen paita, kuopus on niin suloinen lakki päässään.

Kuopukselle kirpparilta ostetusta bodista paidaksi, resori vaan alareunaan. Näitä isokokoisia bodeja on nyt löytynyt useampi kivalla kuosilla. Muuntuvat onneksi helposti paidoiksi ja pääsevät käyttöön. Minusta tässä bodissa on aivan ihanat värit. Resori on tilattu joskus aikoja sitten Myllymuksuilta.

26.04.2010 - 15:12

Juuri kun viimeksi kehuin, että vaikka mitä kivaa löytyy kirppareilta. Niin nyt oli hiukan huonompi saalis. Mutta ihanuuksia löytyi kuitenkin.

Pupujussi 0.50€. Paikalliselta kirpparilta, pussissa oli muutakin sälää, mutta ne lähtivät heti omiin kirpparille myyntiin meneviin ryjiin.

Aution neuleen potkari. Vetoketjusta päätellen aika vanha ja suloinen. Mikä järjen ääni, eihän meillä ole edes käyttäjää potkareille.

Ja kun sitä järjen ääntä tunnetusti ei löydy. Niin 2€ ihanainen froteinen nallepotkari. Kainalosta täytyy reikä paikata. Mutta aika suloinen. Tanskalaista retroa, lapusta päätellen vanha on tämäkin. Alkuun katsoin tätä nallepukua, että mikä kamala fleecestä ommeltu nalle puh potkupuku. No onneksi katsoin uudelleen.

Sitten uudempaa tuotantoa. Tutan norsuja, yksi kivoimmista kuoseista mitä tiedän.

Bodi kuopukselle. Oikeasti kauniin vihreä.

Kirpparilta jo aiemmin ostettu bodi ja resori. Lopputulos kuopukselle paita. No ei ihan täydellinen värien harmonia. Mutta kuva vielä vääristää tuon resorin liian vaaleaksi.

Esikon kirpparilta ostettuun Maripaitaan oli tullut reikä ja pitihän se korjata. Hello Kitty ostettu jopa ihan uutena H&M:sta. Ostettiin kaksi pakettia ja molemmissa on kolme Hello Kittyä. Nyt esikko on yrittänyt etsiä vaatteistaan reikiä ja tahroa, että saisi Hello Kityt peittämään ne. Hiukan olisi tehnyt mieli ostaa kuopukselle myös Barbababa-bodi. Mutta pysyin nuukuusviikon teemassa ja jätin ostamatta. No olisin kyllä varmaan muutenkin jättänyt ostamatta.

21.04.2010 - 15:17

Muutama vanha kirpparilöytö oli unohtunut kuvata ja muutama uusikin on jo löytynyt. Jännää kuinka nyt löytyy helposti kaikkea kivaa. Alkuvuodesta ei löytynyt juuri mitään. Mutta kivaa kun löytyy.

Meidän palasokeripurkki sai kaverin. Nyt on hienosokerillekin oma purkki 1€. Omppukaverukset...

Pienet tarjottimet paikalliselta kirpparilta. En ole (vielä) keksinyt näille tarjottimille juurikaan käyttöä. Purkkeihin aina keksii jotain. Mutta tarjottimille on hieman haastavampaa.

Vielä yksi tarjotin. Nuo edelliset olivat loistokunnossa. Tämä on hiukan naarmuuntunut, mutta onhan se suloinen. Myös paikalliselta kirpparilta.

Kuopukselle bodi, joka on tarkoitus muuttaa paidaksi.

Ja vielä vanha Finlaysonin pöytäliina, kuin uusi 2€.

 

21.04.2010 - 15:06

Kirpparilta löytynyt kukkakangas.

Mekkohan siitä piti tulla ja niinhän siitä tulikin.

Minulta puuttuu täydellisen mekon kaava. Vaikka tästä kietaisumekon kaavastakin tykkään. Kaava sama kuin muumikietaisumekon, eli Ompele lapselle kirjasta.

Kuopus on ottanut esikosta mallia kuinka kuuluu poseerata.

Ihanan kesäinen mekko. Kesää odotellessa.

16.04.2010 - 21:17

Miehen hikoillessa talolla. Tytöt lähtivät kirpparille.

Muumikappa vuodelta -97. Myyjä kertoi, että on ihan käyttämätön.

Tyynyliina vuodelta -96. Kuosi on samaa kuin esikolle aiemmin kirpparilta ostettu pussilakana.

Pikkuinen essu.

Paikalliselta kirpparilta pöytäliina. Oli myynnissä jo viimeksi ja kun ei ollut kenellekään kelvannut niin ostin ompeluksiin, pieniä tahroja. Ostettiin esikolle myös pyörä samaiselta kirpparilta. Oli kyllä kallis, mutta kuin uusi.

Esikolle askarteluun kaikkea kivaa.

Arabian kaffekuppi.

Luulisin tämänkin olevan Arabian kaffekuppi. Molemmat ehjiä ja hyväkuntoisia, alle 3€ molemmat. Ja molemmat vielä kaupungin kalleimmalta kirpparilta.

No nyt ei ole kyllä Arabiaa, mutta oli niin suloinen kaffekuppi 0.5€.

Anita Wangelin suunnittelema purkki varmaan. Ainakin sellaisen nimen purkista löysin. Aika herkullisen värinen.

Ja vielä ylihintainen ihanuus tyttöjen mielestä ja ei auttanut kuin ostaa. Kun neljä silmää katsoo anovasti. "Äiti ostetaan Myyräkirja" ja "Tykkää". Tätä kirjaa ei vielä kotoa löytynytkään.

11.04.2010 - 23:39

Kirpparilla käyty ystävän kanssa. Ja itsellä oli aika pieni budjetti, kiitos sähköntasauslaskun. Ja ei ollut meidän eduksi. Sähköä oli kulunut enemmän kuin edellisenä vuonna. Aika yllättävää johtuen kylmemmästä talvesta, laiskemmasta takan lämmityksestä ja uudella talolla kuluneesta sähköstä. Mutta ihanuuksia löytyi.

Ihana punainen kukkapurkki sinisten kaveriksi.

Paita esikolle heti käyttöön.

Kiva kangas puoliksi. Aika isot palat tuli molemmille. Aivan selvää mekkokangasta. En saanut kuvattua hyvää kuvaa kankaan reunasta. Mutta selvä mekkokangas. Joku varmaan muistaa ne miljoona aiemmin esiteltyä mekkokangasta. Mutta kun hyvä kaava puuttuu ja seli seli...

Haalari esikolle. Talven jälkeen etsin esikolle jemmassa olevia keväthaalareita. Ja löytyi yksi sopiva ja se ei riitä meidän esikolle. Ei vaikka aina pukisi kurahousut. No anoppi osti toisen. Ja nyt löytyi kolmas. Ja kyllä nyt esikon kelpaa. Yhtä voi kuivattaa käytön jäljiltä, toista pestä ja kolmatta käyttää... On ollu muutaman kuukauden aikana vähän liikkeellä esikon kokoisia haalareita kirpparilla. Löytynyt vain liian pieniä tai liian suuria. Tai kuluneita ja ylihintaisia. Mutta nyt löytyi sopiva ja hyväkuntoinen ja edullinen. Jihaa.

 

10.04.2010 - 15:01

Kuopuksen yöpuvut ovat jääneet auttamatta pieniksi. Lähdin sitten vihdoin tänään etsimään isompia yöpukuja. Ja kun kerran sinne asti päätin lähteä. Niin aloitin kaapin tyhjennyksellä. Tyhjensin kuopuksen vaatekaapista kaikki pienet vaatteet pois. Meidän pikkuriikkinen kuopus on siis kasvanut. Ja kun kerran yöpukuja piti etsiä, niin samalla sitten otin kesävaatteet ja muut nyt tytöille sopivat vaatteet käyttöön.

Kuopukselle löytyi "muutama" paita ja bodi. Suurin osa kirppareilta joskus aikoinaan ostettu. Jokunen esikon vanha (ja niistäkin monet kirpparilta) ja yksi kaupan aletangosta kahdella eurolla. Mutta kun kuopus alkaa olemaan kotona ja lyhyillä reissuilla jo päiväkuiva. Niin bodit ovat aika huonoja käytössä. Esikollekin löytyi aika monta paitaa, kun olen joskus jemmannut.

Näihin kirpparilta löytyneisiin paitoihin molemmat ihastuivat. Piti saada heti päälle. Ensin esikon ja sitten tietysti myös kuopuksen.

Kuopukselle löytyi ihanat sukuaarteet. Esikolla jo olleet käytössä. Muitakin housuja löytyi, mutta nämä oli parhaimmat.

No mutta kun ne bodit alkavat olemaan epäkäytännöllisiä, niin pitihän asialle tehdä jotain.

Lyhythihaiset bodit pääsivät t-paidoiksi. Alareuna jäi tylsästi vain saumurilla ommelluksi. Ensin ajattelin kääntää alareunan, mutta olisi turhaan lyhentänyt paitaa, joten jätin noin.

Traktoribodin jämistä vielä kuva tylsän tavallisiin housuihin. Nyt hiukan kivemmat pöksyt.

Pitkähihaisista bodeista tuli paitoja. Resori alareunaan ja valmista tuli. Löytyi jopa sopivan väristä resoria. Näistä tuli minusta oikein kivat.

Siitä se sitten lähti, liian pienistä yöpuvuista.

Vielä kuvia, kun kuopus on lähdössä uuden takkinsa kanssa kerhoilemaan.

Hyvin istuu takki kuopukselle.

07.04.2010 - 22:31

Täkki joka löytyi kirpparilta juuri viikko sitten...

Muuntui takiksi kuopukselle.

Eilen illalla aloitin ja juuri äsken sain valmiiksi. Oli aika nopea tehdä sillä olen tänään ehtinyt tehdä paljon muutakin.

Vetoketju on hiukan hassun värinen. Mutta kun tämä oli ainoa edes suunnilleen sopivan mittainen. Ja kun ompeluinnostus iskee illalla, niin on käytettävä mitä kotoa löytyy. Ainoa kohta mitä piti vähän parannella oli hupun kiinnityskohta ja sekin onnistui toisella yrittämällä helposti.

Hiukan reilu kuopukselle, mutta kun hihat kääntää niin voi jo pitää. Ihanaa saan kuopuksen toisen takin pesuun. Nyt meillä on kaksi takkia millä kehtaa lähteä ihmisten ilmoille. Kaikki haalarit on niin kuraisia, että niillä ei juuri kotoa poistuta. Kaavana Muoti Muksu 1/2001, fleecehuppari. Jonkin verran kaavaa muokattu. Kuopus takkia testaili ensimmäisen kerran kun toinen hiha vielä puuttui ja sitä ihmetteli kovasti.

Olen tyytyväinen, tykkään.

06.04.2010 - 14:22

Pöytäliina, jossa keskellä komea reikä. Muistelen kirpparin myyjänkin kysyneen, että huomasitkos liinassa olevan reiän keskellä. Olisikos ollut pöytäliinana ulkona ja aurinkovarjo laitettu kankaasta läpi. Huomasin kyllä reiän, mutta ympärillä oli paljon hyvää kangasta ompeluksiin.

Pöytäliinasta ompelin yllättäen taas kietaisupaidan. Tällä kertaa kummitytölle.

Kuopus lupautui esittelemään kietaisupaidan kameralle.

Varsinainen linssilude. Kanttinauhakin löytyi omista jemmoista.

 

04.04.2010 - 22:39

Ompelukset ovat kaikki vaiheessa tai ulkoistettu. Mutta kirpparilla on taas tullut käytyä ja ihan yksin ilman lapsia. Mummo vahti lapsia. Ja pitkästä aikaa löytyi oikein kivoja kankaita. Yksi pöytäliina jatkoi jo matkaansa ystävälle.

Ihanan kamala pöytäliina.

Isooooo verho. Peitti koko olohuoneen lattian kun kuvasin. No toki meillä on aika pieni olohuone.

Täkki ompeluksiin, idea on jo. Mutta pitäisi vissiin noita keskeneräisiä ommella ensin valmiiksia ja pestä täkki. No ainakin pestä täkki...

Kahdesta palasta ommeltu pupulakana.

Tyynyliina

Ja vielä lakana ompeluksiin.

Sekä Småfolkin paita esikolle.

01.04.2010 - 15:27

Esikon kanssa päällystettiin jo aikoja sitten muutama peltipurkki. Ja ihan hienoja niistä tuli.

Ja kirpparilta löytyi muutama purkki lisää, Plastexin muovipurkkeja.

Nuo kaksi isompaa on jo vanhoja löytöjä. Mutta nuo kaksi pienempää on uusia löytöjä. Eihän nyt muovia voi vältellä näin kauniissa muodossa. Hih. Ihania pikkupurkkeja.

Pitkät verhot. Aurinko hiukan haalista keskimmäisiä kukkasia. Mutta ihan verhoiksi kelpaavat.

Vielä pöksyt kuopukselle.

28.03.2010 - 22:55

Muutama kirpparilöytö.

Esikon vanha rottapaita alkaa olla jo aika nafti. Yksi esikon ehdottomista lemppareista. Paita on kuin uusi, hintaa hiukan liikaa kirpparille 5€. Varsinkin paikalliselle kirpparille. Mutta nyt kasvamista on odottamassa vielä hiukan iso rottapaita. "Muutamaan" kertaan pesty tuo esikon vanha rottapaita, hiukan haalistunut.

Tampellaa kesäisiin mekkoihin? Muutama pieni tahra löytyi, joten oivallista kangasta ompeluksiin.

 

20.03.2010 - 14:32

Kirpparikierros ystävän kanssa tuotti hyviä löytöjä. Ihanan kesäisiä keltaisia kankaita ja vaatetta molempien lapsille.

No tämä kangas ei kyllä taida keltainen olla, mutta kiva kangas kuitenkin. Kuva vaan on tolkuttoman huono. Luonnossa paljon kivemman näköinen kangas.

Kaksi tyynyliinaa, toinen ystävälle toinen itselle. Minulla taitaa olla samaa kuosia myös vihreänä. Vihreä taitaa olla pussilakana. Täytyy lähteä mittaamaan olisikos pussilakana tavallisen kokoinen. Saisi petivaatteiksi.

Lasten pussilakana ja tyynyliina ystävän kanssa puoliksi. Ompeluksiin päätyy, ihanan kesäinen kangas.

Lindexin bodi kuopukselle.

Marimekon paita kuopukselle. Ylihintainen, mutta kuin uusi paita. Ylihintainen kirpparihinnaksi siis. Ihana kuosi tässäkin paidassa.

Småfolkin paita esikolle. Kulunut, mutta ihana kuosi ja hintakaan ei päätä huimannut 0.50€.

Kaksi ihanaakin ihanampaa tyynyliinaa odotti postilaatikossa eräänä aamuna. Taas iso kiitos Love in Retro-blogin hantalle. Meidän Pörrifani ihasteli pitkään uusia tyynyliinojaan. Eilen juuri muutamaa tyynyliinaa katselin kangaskaapista, josko kelpaisi vastapakettiin.

15.03.2010 - 14:45

Kadoksissa ovat ompeluinnostus, kutomisvimma ja kaffepussien näpräysvimma. Onneksi taloinnostus edes on löytynyt. Onneksi yksi on ja pysyy, kirppareille on innostusta riittänyt. Viime viikkoisia ostoksia.

Verhot, kerrankin. Vaikka kivaa on löytää näitä ihania lastenkankaita ihan vaikka tyynyliinan verran. Niin verhojen löytyminen vasta kivaa on. Juuri ystävälle kerroin, että kirppari ei ole kovin erikoinen. Ja sitten sieltä löytyy ihanat verhot ja ystävälle laukku. Muutama pieni tahrakin löytyi, mutta sen verran huomaamattomia, että verhoiksi kelpaavat ehdottomasti. Ja pesukin tekee toisinaan ihmeitä näille tahraisille kankaille.

Kaksi koristetyynyliinaa. Sitten joskus kun se suuri ompelutyö ehkä joskus on valmis. Niin koristetyynyliinat on sentään valmiina.

Ja esikolle juuri sopiva paita. Kuopkselle löytyi aiemmin samanlainen. Kuopuksen oli vaan liian iso vielä.

Ja sitten meille saapui ihana lähetys Love in Retro-blogin hantalta. Vaihtarit on kivoja ja meidänkin paketti oli löytänyt tiensä perille. Violetista "Pörristä" käytiin viimeksi aamulla kovaa vääntöä kumpi tytöistä sillä leikkiikään. Ja nyt meidän verhossa kiipeilee toinenkin pikkupörri. Molemmille oma, toisella on pilkullinen lakki ja toisella raidallinen. Ja tuo tyynyliina on ihan huippu. Huippua!

10.03.2010 - 15:12

Jospa kuopus ei nyt heräisi kesken kirjoittelun. Niin voisi saada loputkin kirppariostokset näytille.

Esikolle paita 0.50€. Vielä pikkuisen iso.

Kuopukselle vielä hiukan iso bodi 0.50€.  Kesäksi tai jos kuopus oppii pian kuivaksi. Niin sitten taitaisi olla paitana kätevämpi.

Kuopukselle vielä reippaasti iso paita. Mutta esikolle jo pieni. Oli niin suloinen, että ostin jemmaan.

Nuorimmalle kummitytölle bodi synttärilahjaksi. Sai toki muutakin pientä paketissaan.

Esikolle aivan uudenveroinen villapuku 5€. Oli vaan kovin leveä malliltaan, joten kavensin sen paremmin esikolle sopivaksi. Nyt saadaan toinen villapuku vihdoin pesuun. Ja tämä mahtuu varmasti myös ensi talvena. Hyvä varavillapuku.

Sitten mummo oli kirpparilta ostanut ison kankaan. Aika suloinen.

Täytyyhän aina jotain turhaakin ostaa... Niin hauskainen kattila. Ehkä kukkapurkiksi liian hyvässä kunnossa. Ehkä pääsee uudeksi kynttilöiden säilytyskattilaksi. Edelliseen eivät kynttilät meinaa kunnolla mahtua.

Ja vielä ihana vaasi 2€ kukkasille. Mummo toi vaasiin sopivia kukkasiakin. Kannu on valmistettu Jugoslaviassa.

08.03.2010 - 14:53

Kirppareilta löytynyttä...

Pesusta saapunut apina. Kuvassa suoraan pesukoneesta tulleena. Luulen, että tälle apinalle sopivat serkulta saadut apinan vaatteet. On hiukan pienempi kuin edelliset apinat. Täytyy esikkoa muistuttaa. Esikon mukaan Pörrejä. Tai oikeastaan miehen siskon mukaan Pörrejä. Suloinen. Lisääkin Pörrejä on luvassa.

Samasta loosista Pörrin kanssa löytyi myös vanha nalle. Samoin kuvattu suoraan pesukoneesta saapuneena.

Edellisten tavoin samasta loosista ja suoraan pesukoneesta Smurffeja. Nyt kelpaa leikkiä.

Jonon jatkoksi vielä vanha kirpparilöytö, iiiisoooo Myyrä.

06.03.2010 - 21:07

Kyllä on ollut kiireinen viikko. Pienimmän kummitytön pikkuruinen ompelus ei ehtinyt valmistua. Kanttinauhaa täytyy käydä ostamassa. Ärsyttää etten tehnyt ajoissa valmiiksi. Lastenvahtia tarvittiin useana päivänä. Autokyytejä on pummattu yhtä useana päivänä. Hankalia nämä miehen iltavuoroviikot. Huh. Ainoa mikä ei onnistunut oli oma tanssitunti ja  punttiskäynti. Hiihtämään onneksi pääsin. Ihanaa, olen ihan koukussa. Miljoona asiaa unohtunut tai jäänyt tekemättä. Mutta se on vain elämää. Jatketaan hommia ensi viikolla. Vaikka ihan oikeasti ei ole mitään syytä valittaa. Kaikki on ihan hyvin, en vain tykkää kiireestä.

Hämeenlinnasta löytyi vaatetta itselle.

Ihanainen tunika. Juuri sopivan kokoinen. Päässyt jo käyttöönkin. Ei ollut kenelläkään samanlaista...

Sitten vielä paita, joka näyttää ihan vauvan raitapotkareilta. Harvemmin itselle ostan tai edes löydän näitä retroja. Mutta molemmat olivat juuri oikeaa kokoa. Ja näyttivät kivoilta päällä.

 

 

27.02.2010 - 20:49

Eilen illalla oli jo ihan pakko poiketa paikallisella kirpparilla. Viikko vierähtänyt ilman kirppareita, vieroitusoireita. Esikko lähti mukaan pikaiselle kierrokselle. Kierros on aina pikainen, kun paikallinen kirppis on aika pikkuinen.

Uudempaa Finlaysonin tuotantoa kirpparilta. Aivan valloittava kuosi. Pussilakana ja tyynyliina esikolle. Muistelen hämärästi juuri kirjoittaneeni, että meillä on aika hyvin lapsille pussilakanoita ja tyynyliinoja. Ainoastaan lakanoita on hieman naftisti, mutta pussilakanoita löytyy niin paljon helpommin. Muutama muumipussilakana on lähdössä ompeluksiin, kunhan edellinen iso ompeluprojekti on joko valmistunut tai päätynyt tilkuiksi epäonnistuttuaan.

Hiukan vanhempaa tuotantoa Finlaysonilta. Ei riittävän vanhaa miellyttääkseen minua, mutta esikko ihastui tähän pussilakanaan.

Kolme tyynyliinaa. Vaaleanpunainen menee aiemmin löytyneen samanlaisen pussilakanan pariksi. Valkoiset päätyvät ompeluksiin.

Löytyi vielä suloiset Arabian kaffekupit, aluslautaset tuskin kuuluvat oikeasti näiden pariksi. Mutta olivat myynnissä sarjana näin. Olisin ostanut irtomyyntinä pelkästään toisen kaffekupin, kun oli hyvässä kunnossa. Toinen hiukan jo elämää nähnyt. Mutta olivat nyt myynnissä sarjana. Täytyy yrittää netin syövereistä etsiä näihin kuuluvia aluslautasia, niin voisi kirpparilta vaikka löytää.

20.02.2010 - 21:54

Kävimme oman perheen kesken Hämeenlinnassa kolmen päivän reissulla, kun miehellä oli lomaa. Ei mitään syytä miksi juuri Hämeenlinnaan, mutta kivaa oli. Valtava pulkkamäki testattiin ja esikko ihmetteli, kun liukumäki oli niin iso. Ja kivoja leikkipuistoja löytyi, kylpyamme hotellihuoneesta ja Plussa-kortilla toimiva sisilisko. Sisilisko oli oikeasti dinosaurus, mutta esikon mielestä selvä sisilisko. Ja olihan Hämeenlinnassa monta kirpparia...

Pyöreä pöytäliina. Hieman varmaan pesuissa haalistunut, mutta silti vielä paksua kangasta ilman tahroja. Haalistuneenakin todella kaunis ja kauniit värit.

Vanha pöytäliina, hieman kulunut muutamasta kohtaa. Mutta ei noin kulunut kuin kuvasta näyttää. Salama vaan tekee tepposet. Ompeluksiin... Minulla on idea näille sydänkankaille, mutta uskaltaisiko sen joskus toteuttaa. En raaski noita hyväkuntoisia sydänkankaita leikellä, ovat niin kauniita isoina kankaina, mutta näitä enemmän tai vähemmän kuluneita  voisi ehkä leikellä. Mutta onkohan näitä kuluneita riittävästi...

Pöytäliina yhdellä pienellä tahralla. Täytyy katsella lähteekö tahra pesussa. Näytti vähän siltä, että voisi lähteä pesussa.

Esikolle muumipussilakana. Meillä on näitä lasten pussilakanoita jo aika monta. Mutta kohta kuopuskin siirtyy vauvapussilakanoista lasten kokoon.

Finlaysonin valkovuokko pöytäliinaksi vai ehkä kietaisupaidaksi. Tai jotain ihan muuta.

Aikuisten pussilakana.

Ja sitten ylihintainen pöytäliina ja lasten pussilakana sydänkankaasta. Aivan ihanat. Ja taas salama tekee kepposet ja kangas näyttää haalistuneelta. Vaikka ihan kirkkaat värit oikeasti on.

Ja vielä tyynyliina ja pieni kangaspala ompeluksiin. Hämeenlinnassa oli paljon enemmän hienoja kankaita, kuin täällä suunnalla.

 

15.02.2010 - 13:37

Muutama pieni löytö kirppareilta.

Sininen oikealla oleva kukkapurkki löytyi kirpparilta. Muutama pieni naarmu, mutta pitkään aikaan sopuhintainen ja hyväkuntoinen kukkapurkki. Ehkä kaikkein kauneimpia Aarikan purkkeja, mitä olen nähnyt.

Kolme Arabian lautasta. Kaksi hyväkuntoista ja yksi halkeamin varustettu. Mutta olivat myynnissä kolmen rykelmänä. Selviä kehyksiä valokuviin...

05.02.2010 - 22:24

Ja tällä samaisella reissulla, kun löytyi paljon vaatetta lapsille, löytyi myös itselle kaikkea kivaa.

Nanson mekko 4€. Aivan ihana. Löytyi myös tylsän tavallinen ruskea huppari samasta pöydästä.

Kangas

Vähän jo elämää nähnyt kattila. Oi mikä ihana kukkapurkki. Jonkun pitäisi vaan pitää ne kukatkin hengissä.

Ja vielä emalikeppu. Nykyisin täytyy olla jo aika hieno emalikeppu, että pääsee meille, mutta tämä oli niin hieno. Vaikka ajanhammas on tähänkin pikkuisen puraissut. Lähinnä puraissut tuohon yläreunaan.

05.02.2010 - 21:42

Esikon kanssa kierrettiin kerralla useampi kirppari tänään. Esikolle ei ole löytynyt kunnollista (lue hienoa) talvihaalaria täksi eikä ensi talveksi. Esikolla on siis kaksi talvihaalaria, toinen ruma kuin mikä ja toinen ihan ok, mutta ei mikään kauneuden lottovoitto ole sekään. Mutta kun kuitenkin on ollut kaksi talvihaalaria, niin ei ole koettu tarpeelliseksi ostaa uutta. Olisi omasta mielestäni tyhmää ostaa uusi, kun haalarit nyt kuitenkin on. Mutta tänään päätin katsella tarkemmin haalareita. Käytiin yhdellä uudella lastentarvikekirpparilla. Ja siellähän niitä oli iso rekillinen vielä koottain järjestettynä. Helppoa kuin kaupasta ostettaessa. Nyt esikolla on hieno haalari. Harmaa olisi miellyttänyt esikon silmää enemmän, mutta yhteistuumin päädyttiin kuitenkin pinkkiin, kun oli paremmassa kunnossa ja samanhintainen harmaan kanssa.

Paljon muutakin löytyi.

Esikolle H&M:n mekko, vielä hiukan iso.

Esikolle POP:n paita, hiukan arvokas kirpparilta ostetuksi, mutta paljon edeullisempi kuin uutena kaupasta. Esikko ihastui tähän paitaan. Tämäkin vielä hiukan iso.

Sitten hamonen esikolle. Ei niin minun makuun, mutta esikko tykkäsi. Ja tämäkin oli hiukan kallis kirpparihinnaksi. Tämäkin hiukan liian iso vielä. Mutta juuri tarkistin esikon vaatetilanteen, tai siis liian isojen vaatteiden tilanteen. Niin ainoastaan muutama hassu paita löytyi. Kuopukselle löytyi kunnon pino aiemmin jemmaan ostettuja ja esikon vanhoja.

Sitten heltysin yhdellä ehdolla, jos tämä muumi muuttaa meille, niin neljä pehmolelua lähtee kirpparille. Kirpparille menevät on esikko jo valinnut pehmoistaan. Mutta onhan tuo aika söpö.

Ja suloinen nallepalapeli.

Sitten paita kuopukselle. Perinteiseen tapaan vielä hiukan liian iso.

Ja vielä toinen paita kuopukselle. Ja kuten arvata saattaa sopiva ehkä syksyllä tai ensi talvena...

Sitten vielä heräteostoksia vailla tarvetta. Kummitytöillekin kaikille jo liian pieniä. Mutta kun olivat niin hienoja ja edullisia. Lapsien nukeille sitten ehkä, etteivät nyt ihan ilman käyttöä jää.

Tuttaa löytyi paljon kirppareilta.

05.02.2010 - 00:00

Kuopukselle liian vauvamaiset potkuhousut muuntuivat hieman isomman tytön housuiksi. Molempia kavensin ja lisäsin lahkeisiin resorit jalkaterien tilalle. Kuopus on niin siro, että piti molempia pöksyjä kaventaa. Nuo punaiset ovat vielä liian isot, mutta nuo vihreät pääsevät heti käyttöön. Vihreät ovat mummon kirpparilöytöjä (Tutta tuote), punaiset (Tutta) omia kirpparilöytöjä. Resorit mummon kymmenen vuotta marinoituja...

Juuri sopivan simppeliä ommeltavaa.

04.02.2010 - 14:57

Minun ei paranisi katsella telkkarista mitään dokumentteja liittyen maapallon tilaan, ihmisoikeuksiin, eläinten kohteluun jne... Jään aina ihan liikaa pohtimaan asioita. Toki on hyvä pohtia asioita, mutta kun itse ei juurikaan asialle mitään voi tehdä, niin turhaahan se on liikaa murehtia. Mutta eilen katselin dokumenttia vaatteiden valmistuksesta. Ja näin vaan osan dokumentista, en tiedä missä maassa vaatteiden valmistusta (varmaan Intiassa) oli kuvattu. Mutta kyllä pisti silmiin, kun nuori poika kantaa uutuuttaan kiiltäviä farkkuja, likaista kujaa pitkin. Kuja oli siis oikeasti likainen, rotta tai joku muu jyrsijä juoksi kujaa pitkin, likaviemäreiden hajun saattoi vain kuvitella. Tai avoviemäreiltä ne enemmän näytti. Mutta sitä taustaa vasten ne uudet farkut oli kuin jotain huonoa pilaa. Laittomia ompelimoita, työntekijöitä vierivieressä, nuorimmat eivät edes näyttäneet kovin vanhoilta. Ja farkut oli jonkin merkkifirman farkkuja. Että Suomessa ommeltuja farkkuja kehiin sitten, kun uudet aikoinaan tarvitsen. Mahtaako semmoisia mistään edes löytyä. Jotenkin tuntuu niin kovin väärältä, että täällä myydään halpoja vaatteita, jotka on valmistettu ties missä. Kun kuitenkin olisi mahdollista ommella Suomessakin. Ja samalla luotaisiin suomalaisille työpaikkoja, hintaa tulisi varmasti enemmän. On tämä maailma vaan niin täynnä vääryyttä.

Eilen poikkesin paikallisella kirpparilla. Jotain pientä löytyikin.

Hieno vauvan pussilakana.

Ja sitten vielä kuopukselle paita, kasvunvaralla. Tätä kuosia ihailin jo aikoja sitten jonkun blogissa. Ja nyt paita tällä kivalla kukkakuosilla tulee 1€ vastaan paikallisella kirpparilla.

29.01.2010 - 14:55

Ihan ruokakaupassa vaan käytiin. Ja ihan nopsaan paikallisella kirpparilla. Ei näillä pakkasilla oikein ulkoilukaan onnistu. Kuopus on jäässä kuin jääpuikko jo pienemmilläkin pakkasilla. Ja talolla on liian kylmä. Paikalliselta kirpparilta löytyi neliö pöytäliina, oikein hyvässä kunnossa.

Meillä on nyt syöty pussillinen Riihipuodin luomuja kaurahiutaleita. Minä ja esikko ei oikein olla puuroihmisiä, mutta tämä puurona uppoaa meihin molempiin. En tiedä mikä näistä tekee parempia tavallisiin kaurahiutaleisiin, mutta hyvää on. Ja eilen esikko illalla kyseli, että syödäänkö kauramannaa. Tarkoittaa kaurapuuroa tehtynä näistä. Meidän lähi K-kaupassa on minusta aika hyvin luomutuotteita ja osa jopa ihan sopuisaan hintaan. Ja valikoima tuntuu laajenevan varsin nopsaan. Mukavaa.

27.01.2010 - 16:04

Käytiin koko porukalla kirpparilla ja kaffettelemassa ennen kuin vietiin mies autolla töihin. No myönnetään käytiin tyttöjen kanssa sitten vielä yhdellä kirpparilla, kun mies oli jo kuskattu töihin. Täällä on aivan kamalan tuulista. Kuopuskin suostui tulemaan syliin, kun autosta käveltiin kirppareille ja kahvilaan. Lattoi pään suojaan ollessaan sylissä. Yleensä meillä kuljetaan tomerasti itse, "ite kävee". Mies olisi varmaan jäänyt talolle, jos oltaisiin tiedetty, että työmiehiä ei ole paikalla. Mutta toisaalta tuo tuuli on kyllä niin kova, että ei olisi tainnut oikein hommat onnistua. Ja ainakaan ulkohommat eivät olisi työmiehiltäkään onnistuneet ja niitä olisi kesken.

Ja edelleen vaikka en muovileluista erityisesti pidä. Niin nämä Itä-Saksan eläimet junassa päätyivät meille. Ihan kaikille ei vaunuja ollut, mutta ehkä ne löytyvät myöhemmin. Kuka voisi vastustaa apinaa, leijonaa, elefanttia...

Sieltä yhdeltä kirpparilta, jolle vielä poikettiin löytyi tämä iso hieno hyväkuntoinen kangas. Onneksi poikettiin. Meiltä löytyy ennestään samalla kuosilla keltaoranssi tyynyliina.

Ja vielä hyväkuntoinen Arabian Inari kaffekuppi. Löytyi myös muutama kivanoloinen lautapeli esikolle.

23.01.2010 - 14:58

Mies kutsuu näitä minun aarteita aina ruosteisiksi peltipurkeiksi. Sanoo mies, jolla on vajassa jemmassa toimimaton ruosteinen Zetori. Kuopus käyttää jo vähemmän vaippoja, jolloin kuvassa oleva pöytä vapautui vaipoista. Vaipat mahtuvat pienemmälle pöydälle nykyisin. Joten ruosteiset peltipurkit pääsivät myös pöydälle, hyllyillä ovat aiemmin jo pitkään olleetkin, mutta tila alkoi käydä ahtaaksi. Muutaman rumimman purkin myin kirpparilla poiskin.

Nuo pöydälle päässeet ovat osa niin isoja, etteivät edes mahtuneet tuonne hyllylle. Ja onhan pöydälle päätynyt myös pari kattilaa, ylempi dyykattu kaatopaikan metallinkeräyksestä. Ja tuon Marimekon purkin olen saanut uutena lahjaksi, sisältää nykyisin meidän kynät. Muissa purkeissa säilytetään kaikennäköistä ompelutarviketta, napeista neuloihin, kynttilöitä,esikon pompuloita, paperi- ja kangasnenäliinoja... Kallein purkki on varmaan 3-4€ luokkaa. Jostain se talon siivous on aloitettava... On ainakin purkit järjestyksessä, samoin kuopuksen vaipat...

22.01.2010 - 23:14

Mummolta lainattu auto ja keula kohti kirppareita.

Löytyi Finlaysonin pöytäliina. Minulla on muutama pienempi Finalysonin liina, mutta tämä on isompi. Mutta neliö tämäkin on malliltaan.

Aivan ihanan värinen pöytäliina.

Sitten vielä kaikkein hienoin löytö. Kaksi Arabian lasia 4€ kappale. Lasit näyttivät Arabialta ja kun tarkemmin katselin, niin noissa oli tarratkin tallella. Olisin kyllä ostanut, vaikka ei olisi ollutkaan. Mummo kyllä epäili, että joku on varmaan liimannut ne paikoilleen. Kun löytöjä myöhemmin esittelin. Hih. Mutta ainakin löysin kertaalleen kuvan näistä laseista jonkun myyntifirman sivuilta. Nyt en enää löytänyt, joten en muista nimeä näille laseille. Plääh.

Lisäksi löytyi esikolle toppahousut, ratsastussaappaat ja -housut ja esikon kauan toivoma vyö. Ihan hyvä reissu.

20.01.2010 - 22:53

Viimeisiä paloja auringon haalistamaa verhoa...

Muutama haalistumaton reuna verhosta oli vielä jäljellä. Vaan ei ole enää. Ehkä muutaman tilkun saa vielä leikattua, mutta sitten on kaikki hyvät osat verhosta käytetty. Kietaisupaita kuopukselle, samalla ohjeella kuin aiemmin esitelty kietaisupaita, Ompele lapselle kirjasta. Haalistumaa osuu paitaan muutamaan kohtaan. Hiukan yritin laittaa haalistumat mahdollisimman huomaamattomiin kohtiin.

Kanttinauhan loppumisen vuoksi muut kietaisupaidat ovat vielä vaiheessa.

Lasten muumipussilakana paikalliselta kirpparilta. Jos meiltä löytyy jo samanlainen niin ompeluksiin, muuten pääsee käyttöön esikolle.  Esikolla on juuri käytössä keltainen muumipussilakana, en vain muista onko samalla kuviolla. Todennäköisesti.

18.01.2010 - 14:56

Kirppareilta löytynyttä...

Kaksi vauvojen pussilakanaa. Ompeluksiin tai käyttöön, mittaillaan. Taitavat olla uutta tuotantoa, mutta suloista kangasta kaikesta huolimatta.

Kuopukselle vielä hiukan iso paita. Ja ompeluksiin jo haalistunut Finlaysonin liina. Voi taas ommella jollain uudella kaavalla ja ei harmita vaikka menisi ompelus pilalle.

Ja taas Arabiaa, sokerikepuksi taitaa päästä. Kuvaaminen oli lähes mahdotonta, purkki on niin pahuksen tumma. Tai sitten jää koristeeksi.

Arabian Inari keppu, tarjoiluastiaksi. Ja mehulasit juhlakäyttöön. En jaksa tiskata näitä käsin ja tiskikoneessa haalistuvat helposti. Joten pidetään juhlakäytössä mehulaseina. Ja en muutenkaan viitsi arkikäytössä näitä vanhoja laseja pitää, jos tuohon suunaluelle osuu noita kuvia. Ties mitä myrkkyjä irtoaa, toki eivät uudet mukitkaan kaikki turvallisia ole. Tuskin uudet kuvioidut lasitkaan. Kyllä on kurjaa, kun ei voi luottaa, että kaupoissa on ainoastaan turvallisia astioita myynnissä. Mutta juhlakäytttöön sopivat erinomaisesti. Lasit olivat muuten alkuperäisessä pakkauksessaan. Ainakin pakkaus näytti vanhalta, mutta voi olla uudempiakin laseja. No hienoja minun silmiini.

15.01.2010 - 23:09

Hienojen valokuvakehysten löytäminen on aina ollut minulle hankalaa. Nyt löytyi muutama. Vanhoja Arabian kaffelautasia. Tässä kuvioidussa kuvan alla lasitteessa vikaa, mutta ei se kuvan alta näy. Hintaa kirpparilla huimat 0.10€. Teipillä tai sinitarralla saa vaihtuvan näyttelyn helposti.

Omien lapsosten kuvia tietysti oikeasti laitan. Mutta jotta äärimmäisen järkevän idean sain esiteltyä, leikkasin pikaiseen muutaman kuvan lehdestä.

Miehen ongelmaksi jää kehysten kiinnittäminen seinään. Eiköhän tuo jotain keksi.

Hintaa kaikille yhteensä 0.70€, ei pahan hintaisia kehyksiä. Kaikkea sitä tulee mieleenkin. Mutta hauskalta näyttävät minun silmiin.

11.01.2010 - 14:53

Aika tyhjää on kirppareilla ollut, mutta eiköhän se tästä. Muutaman kankaan olen löytynyt. Ei mitään superlöytyjä, mutta jotain kivaa sentään.

Kiva sydänkangas, sydänkankaita ei voi koskaan olla liikaa. Idea on, mutta odottaa toteutusta.

Pala flanellia, ihastuin noihin eläinhahmoihin 0.50€. Voiko tuota norsua tai pöllöä vastustaa tai kirahvia.....

Sitten lisää eläimiä, ompeluksiin.

Ja vielä lisää eläimiä. Kuopukselle pussilakana peittoon ja muutama pikkuinen pitsiliina ompeluksiin.

Isompi pitsiliina ompeluksiin.

Babareita vuodelta -87.  Hintaa 0.70€,  jotenkin aika suloinen kangas.

Pitkä joululiina, siis todella pitkä ja kapea. Oli -50% ja hintaa jäi euron verran niin raaskisin. Varmaan ompeluksiin.

Vielä viimeinen joululiina. Katsellaan mitä tästä tulee, myös -50%. Kumma juttu, kangaskaappi ei tyhjene laisinkaan, vaikka olen ommellut ja vähän tyhjensin kirpparillekin. Omituista todella. Mutta eihän niitä hienoimpia voi ompeluksiin tuhlata, niistä voi tulla vaikka verhot... Kyllä kaappiin vielä aikanaan tulee tilaa, ainakin vähän. Verhojen verran vähintään.

09.01.2010 - 15:39

Sain mieheltä joululahjaksi hienon kermakon. Piti kyllä kirpparilla hiukan vihjaista, tai hiukan enemmän.

Kermakko on todella hyvässä kunnossa. Niin hieno, vielä vähän kestää, että saan keittiön hyllylle esiin. No mies laittaa alapohjaan tuulensuojalevyjä. Kohta ehkä jo.

Ja viereen pääsee samaan sarjaan kuuluva kannu  vai onko tuo pannu. Arabian Katrilli, valtaisalla etsinnällä löysin kermakon sarjan nimen aikoinaan. Nyt tuossa tällä viikolla löytyneessä pannussa se lukee pohjassa. Pannun pohjassa on hiukan lasitteessa sellaista halkeamaa, mutta ei mitään kunnon halkeamia tai säröjä. Hinta sama kuin tuolla ehjällä kermakolla. Mutta en ole tähän sarjaan juurikaan törmännyt ja on ihan lemppariani. Tai muutaman kerran olen törmännyt, mutta silloin hinta on tyrmännyt tehokkaasti.

Jo aikoja sitten löysin paikalliselta kirpparilta Arabian kaffekupin minulle sopivaan hintaan 1€  vai olikohan 0.50€, mutta näissä hinnoissa yleensä pyöritään. Mutta tuo Katrilli on vaan niin lumoava, joten hiukan venyi tuo budjetti normaalista.

08.01.2010 - 22:24

Ompelin kuopukselle pöksyt. Ovat vielä turhan isot, mutta kasvaa tuo kuopuskin, hitaasti, mutta kasvaa kuitenkin. Kaava Ompele lapselle kirjasta. Kangasta oli hiukan naftisti jäljellä, joten kuvioiden kohdistus (tai edes yritys kohdistaa) ei onnistunut. Jotain kierrätettyä sentään, napit.

Kirpparilta kuopukselle paita.

Ja esikolle paitoja.

Esikolle ruskea paita valkoisin palloin, sopivaan hintaan 0.20€ ja kuopukselle housut ja paita.

01.01.2010 - 15:12

Kauppareissujen yhteydessä on poikettu muutamalla kirpparilla. No myönnetään kerran yllytettiin mummo lähtemään ihan varta vasten meidän seuraksi kirpparille.

Lapsille kotimainen puuauto. Eivät nuo kauhean usein kyllä autoilla leiki, mutta välillä innostuvat.

Esikolle pikkuinen Monchhichi, sellainen minkä kädet saa selästä painettua auki ja vaikka verhoon kiinni. Hintaa 0.50€, miehen mukaan aika kova kilohinta verrattuna esikon isoon Monchhichiin. En tiedä miksi kamera on piirrustanut tuollaisen keltaisen klöntin tuohon otsaan, ei sellaista siinä oikeasti ole.  Esikko on aivan myyty tähän.

Esikolle vielä Koiramäen Elsa, lemppareiksi pääsi tämäkin heti. Varsin leluvoittoisia kirpparikierroksia ilmeisesti ollut. Ja kun joulupukkikin vielä lahjoi, niin nyt on paljon uusia leluja ja kyllä niillä on leikittykin, mitä ulkoilulta on ehtinyt. Lelukaapissa on olikin hyvin tilaa, kun se kirpparipöytä oli lähes viisi viikkoa...

31.12.2009 - 14:54

Aluksi oli kesä, auto ja tienviitta lähikunnan kirpparille. Sitten oli kesä, auto ja pieni pino kankaita. Kirppari oli jonkun omassa vajassa. Sieltä löytyi Finlaysonin pöytäliina, sellainen neliö. Tämä oli yhdestä reunasta vähän purkaantunut ja muutama pieni ikitahra. Mutta pitkällisen suunnittelun jälkeen sain kaavat aseteltua haluamallani tavalla. Kierrettyä rikkinäisen kohdan, mahdutettua kaavat liinalle ja vielä niin, että kuviot kohdistuvat kivasti. Ikitahrat jäivät paitaan näyttämään merkkejä kankaan entisestä elämästä liinana. Tahrat eivät mitenkään hyppää silmille, liina kun on niin värikäs. Ja kohta tuossa on jo uusia tahroja.

Paidan kaulus on kyllä ihan kokonaan punainen, kuvassa vaan vähän vinossa.

Kaava Elsebeth Gyntherin Ompele lapselle kirjasta, kietaisupusero. Kirjastosta vihdoin ja viimein. Ja kaavaa ei tarvinnut muokata yhtään, huippua. Näitä taitaa tulla vielä lisää.

Ja käytössä, juuri sopiva kuopukselle. Tykkään.

Tuo kuopus on vaan niin hankala kuvattava. Mutta kyllä noista nyt hiukan saa selvää.

26.12.2009 - 14:35

Meillä on tänä vuonna ollut aika kierrätysvoittoiset lahjat. Osittain johtuen ihan siitä, että rahat on vähissä. Periaatteessa rahaa kyllä tilillä on, mutta tarkoitus käyttää taloon. Ja ehkä eniten johtuen siitä, että aikaa eikä haluakaan ole ollut kulkea kaupoissa. Kaikki lahjat on ostettu kirpparilta, tehty itse tai ostettu täältä landelta tai joulumyyjäisistä.

Anoppi sai tämän tuopin. Oli itse toivonut, että jos kirpparilla osuu eteen niin ostakaa hänelle, niin maksaa takaisin. Mutta kun löydettiin niin ostettiin joululahjajemmaan. Ilmeisesti oli oikeanlainen.

Miehelle tein Mambosta lapaset. Oli vieläpä tarjouslankaa. Mies kyllä joutui näitä matkan varrella sovittelemaan. Pikkusiskolle piti myös tehdä, mutta en ehtinyt, joten pikkusisko sai vaan langat. Taitaa osata tehdä itse hienommat. Ostettiin paikallisesta lankakaupasta huopuvaa villalankaa ja monta ihanaa ohjetta lapasiin.  Nämä miehen lapaset ovat kyllä lapion kokoiset, mutta miehellä on isot kädet, joten ihan sopivat ovat.

Isovanhemmat ja osa kummeista sai esikon tai kuopuksen tekemät valokuvakehykset. Esikon tekemät olivat hiukan hienompia. Kuvassa oleva on esikon tekemä. Ne kummit ketkä jäivät ilman saavat omansa vähän joulun jälkeen. En viitsinyt lähettää, kun ajattelin nappien olevan irrallaan paketin saapuessa. Ja saatiin valmiiksi niin myöhään, ettei päässyt enää muiden pakettien autokyytiin. Kohta tarvitaan lisää nappeja kirpparilta.

Pannunalusia tein sitten kuitenkin useammalle. Se aiemmin esittelemäni meni kaverille tuparilahjaksi. Taisin tehdä kolme pannunalustaa lahjaksi. Ilmeisesti aika kestäviä ovat kun kuopuksen käsittelyn ainakin kestivät. Näitä on mukavaa taitella.

Esikon "Pörrin" olenkin jo aiemmin esitellyt. Mutta esikko tykkäsi kovasti. Ei pahan hintainen lahja kirpparilta 1€.

Pienin kummityttö sai myös kierrätetyn lahjan. Bodi kirpparilta, toivottavasti sopii. Norsun tein itse kummitytön toiselle norsulle kaveriksi. Ja ruokalapun ostin joulumyyjäisistä, jos ei kummitytölle niin vaikka kummitytön nukelle.

Lisäksi meiltä lähti lahjoiksi vielä uusia pyyhkeitä, lankoja, kirja, legopaketti, karkkia, lapaset  ja kynttilöitä sekä esikolle vähän vaatetta. Sekä kirpparilta miehelle ja esikolle peli, kirjoja mummolle ja esikolle. Ehkä jotain muutakin, mutta aika hyvin täältä maaltakin löytyy lahjoja, ei tarvitse lähteä kaupunkiin eikä superhypermarkettiin. Kivaa, täytyy muistaa ensi vuonnakin, ei pääse joulustressi yllättämään kun lahjojen osto onnistuu täältä läheltä.

Ja todennäköisesti käytetään kaikki säästöt taloon. Katsotaan mihin asti saadaan taloa teetettyä. On niin väsy, ensimmäiset kolme päivää pitkään aikaan, kun ei olla puuhommissa, talolla, purkuhommissa... Varsinkin kun talon  valmistumisen jälkeen on vielä lisää purettavaa.

23.12.2009 - 22:30

Kerrankin täällä on lunta joulun tienoolla ja pakkasta. On luisteltu, hiihdetty, pulkkailtu, kolattu pihaa. Olisi ehkä ollut syytä myös siivota, paketoida lahjoja ja muuta, mutta kun ilmat ovat näin ihania niin voihan kaiken muun jättää viimeiseen tippaan. No ehkä joulun jälkeen on taas hyvät ilmat haravoida, kuten aiempina vuosina. Joteon otettava ilo irti lumesta ja pakkasista.

Kattotiilet siinä kauniina taustana. Mutta ilma on ollut aivan mahtava. Voi kunpa tulevaisuudessakin olisi vielä lumisia jouluja. Kerrankin haluaisin uskoa salaliittoteorioihin, ei ilmasto oikeasti lämpeä, se on vaan salaliitto viedä kansalaisilta rahat. Minä kyllä voisin valkeasta joulusta maksaakin. Ei yhtään tunnu joululta ja huomenna on kuitenkin jo jouluaatto. Outoa.

Pikkusisko oli saanut tehtyä Marimekon päärynäpaitaan reiän, joten pienensin paidan esikolle sopivaksi. Kaavana Jujun puffipaita. Paidassa oli vaan niin kapeat hihat, että piti hiukan sumplia. Mutta vaikka hihojen liitoskohta näyttää kuvassa hiukan hassulta, niin esikon päällä näyttää ihan normaalilta paidalta. Minä tykkään tästä kuosista ja ompelukin onnistui, niin tuli kiva paita esikolle. Marimekon paita kokoa M, olkaa hyvä.

Muutaman kankaan olen löytänyt kirpparilta. Tässä pyöreä joululiina.

Ja tässä verhon puolikas, olisi ollut toinenkin puolikas, mutta löytyi tahra ja jätin sitten ostamatta. Eiköhän tällekin jotain käyttöä keksi, näin yksikseenkin.

Verho ei ole kyllä noin harmaa, vaan hivenen ruskeaan vivahtava.

17.12.2009 - 15:23

Minä olen lapsena ollut äärettömän kaavoihin kangistunut. En millään voinut ymmärtää, mikseivät pikkusiskot halunneet pitää tonttulakkeja päässä. Tietysti koko jouluaaton. Ja tonttulakin kuului olla punainen, kulkusella varustettu ja mielellään ilman mainostekstejä. Tästä viimeisestä kohdasta olin valmis joustamaan. Vaan kun tuo aiemmin kirpparilta ostettu kangas näytti aivan tonttulakkikankaalta. Tuo ei ole punainen, tuohon tuskin tulee kulkustakaan, mutta mainostekstiä tuossa ei ainakaan ole.

Heti kun kangas oli saapunut kotiin...

Niin siitä valmistui tonttulakkeja. Kuopuksen kokoisia kaksi. Sopii aivan äärettömän hyvin kuopukselle, niin värin kuin mallin puolesta. En viitsi laittaa parempaa kuvaa, mutta kuopukselle taitaa sopia vihreä. Äidin pikkutonttu. Kuopusta on hiukan lahjottu. Ja tonttulakki on otettu suoraan märkien kuivumaan menevien pyykkien korista, mutta pitihän tuo kuvata.

Vielä kuopuksen tonttulakin hiippapuoli. Malli on oma. Tai siis malli ja kaavat ovat omat.

Esikon kokoisia lakkeja on neljä, siis neljä, mutta kun oli niin kivaa ommella... Ja otin taustalla kuivuneen lakanankin pois. En ehtinyt ottaa kuopusta kuvatessa, muuten tonttulakkia olisi saanut kuvata mytystä lattialta.

Esikon lakki on sekä märkä, että ryppyinen. Mutta kumpikin lapsista kelpuutti vihreät tonttulakit. Taitavat nykyajan lapset olla vanhempiaan avarakatseisempia.

Ennen noita vihreitä ompelin esikolle tonttulakin liikkarin "joulujuhlaan". Tähän kyllä sopisi kulkunen. Noihin vihreisiin en ajatellut laittaa.

Tästä tuli esikolle hiukan liian iso. Mutta omaksi onnekseni itselle sopiva. Melkein punainen, kulkunen, ei mainostekstejä. Sopii siis minulle. Malliltaan nuo vihreät ovat hauskemmat. Mutta ihan kelvollinen tämä ensimmäinen harjoituskappalekin. Ja kuten arvata saattaa niin tähän ei käytetty niitä aiemmin löytämiäni sydänkankaita. Ei nehän olivat kuin uusia. Ei niitä raaskinut saksia. Vaan vanhaa kuluneenpaa sydänkangasta... Mutta kun jätti keskiosan rauhaan niin reunat olivat vielä tukevaa ja kirkasta väreiltään.

16.12.2009 - 14:20

Joululahjoja on väsätty ja kierrätettynä ja muutama uutenakin ostettu, niitä ei vielä parane esitellä. Menee yllätykset muuten hukkaan. Kuopuksen mekko on vielä kesken. Taloon tulee juuri nyt räystäslautoja. Eli meillä on työmiehiä ollut koko alkuviikon. Kohta saadaan toivon mukaan jo tiilet katolle. Ja noin miljoona hommaa  on kesken, olisi jo pitänyt tehdä tai pitäisi tehdä. Mihinpä sitä kiire valmiissa maailmassa. Maanantaina saatiin sentään kaartiskuorma vietyä. Mihin nämä tunnit päivässä oikein katoavat.

Kuopukselle löytyi kirpparilta Aution neuleen pöksyt 110cm. Eivät kyllä ole niin isot, kun muuten menisivät vielä esikollekin. Ehkä metrin mittaiselle sopivat. Olivat minusta hieman kalliit, mutta näitä isompia froteisia vanhoja vaatteita jää minun haaviini ainakin varsin harvoin. Menevät odottelemaan kuopuksen kasvamista.

Kuvaa vaan kaikessa rauhassa...

 

14.12.2009 - 13:06

Yksi lapsuuden parhaimmista kirjoista tuli kirpparilla vastaa. Muistaakseni oma kirjani hajosi ja joutui kaatopaikalle. Parhaimmat sadut vuodelta -82. Hiukan kärsinyt ja ylihintainen 1.50€, mutta niin paljon muistoja.

Punasukkarukka ja Jaakon poni.

Liisa on hyvin kaunis tyttö...

07.12.2009 - 14:17

Viikonloppuna kävin kuopuksen kanssa kahden kirpputorilla. Aika laiha saalis.

Lasten pussilakana ompeluksiin.

Pieni verho ompeluksiin.

Tyynyliina myöskin ompeluksiin.

Yöpaita esikolle sopivaan hintaan, 0.30€.

Sitten vielä pussilakana, ei miellytä näin silmääni, mutta johonkin joulujuttuihin ajattelin. Ja itselle vielä semmoinen tylsän tavallinen paita. Itsellä alkaa huomenna neljäs viikko kirpparipöytää ja reilusti ollaan plussan puolella. Nyt lähtee viimeinen viikko sitten käyntiin... Vielä ehtii kämppää tyhjentää ja johan sitä on tyhjennettykin. Huh.

05.12.2009 - 22:03

Muutama viikko sitten minun käsveska meni ja hajosi. Neljä vuotta se kestikin yhtäjaksoisessa käytössä. Mies tuon osti joululahjaksi neljä vuotta sitten. Käytin laukkua vielä, kun ei muutakaan ole ollut. Mutta tänään meni hermot, kun laukku ei pysynyt enään kiinni, aina sai pelätä että kukkaro ja muut ryjät tippuvat tai lähtevät jonkun pitkäkyntisen matkaan.

Laukusta hajosi tuo kiinnityssysteemi. Oli rima aika korkealla tämän laukun jälkeen. Kun ei ole nyt varaa uuteen omatunnolle,kukkarolle ja silmille sopivaan laukkuun, niin on syytä kaivaa ompelukone kaapista. Mikään kangas ei miellyttänyt silmää, tai tuntui ettei sovi minun käsveskaan. Sitten sen keksin, makuupussistahan tuokin on ommeltu... Ja muistin, että minulla on jossain vanha makuupussi. Ei mitään vuorikankaiden kanssa pelaamista. Koeversiota kehiin.

Koeversiosta tuli kerrankin niin onnistunut, että pääsi heti käyttöön. Vanha kirpputorilta löytynyt aikuisten makuupussi pääsi laukuksi. Minulla olisi toinenkin makuupussi, en vaan raaskinut tehdä siitä koeversiota. Ehkä teen siitä toisen käsveskan tai sitten jotain muuta.

Esikko vielä esittelee käsveskan. Ensin leikkasin kulmikkaamman laukun, mutta sitten pyöristin alareunaa ja hiukan kavensin tuolta yläosasta. Kokoluokka suunnilleen tuon vanhan käsveskan kokoinen. On ollut niin sopivan kokoinen ja mallinen laukku. Sitten malli olikin jo aika samanmoinen kuin vanhassa käsveskassa. Kirppikseltä löytynyt nappi vielä pitämään laukkua kiinni ja niin laukku olikin jo valmis käyttöön.

03.12.2009 - 15:30

Muutamia kankaita on löytynyt.

Sydänkankaita ihailin jo pitkään paikallisella kirpputorilla. Hintaa vain oli liikaa 4€ kappaleelta. Näitä oli siis kolme aika isoa palaa. Kun hyllyyn ilmestyi -50%, niin sitten raaskisin jo ostaa. Yhteensä kuudella eurolla iso pino hyväkuntoista ihanaista sydänkangasta.

Sitten vielä hyväkuntoinen pöytäliina.

Esikolle vielä essu. Ei ihan kotikontujen kirppareilla olisi ollut tarjolla myös 30€ hienot verhot ja 26€ varsin kulunut nallemakuupussi. Olisin voinut hyväkuntoisesta nallemakuupussista maksaakin tuon hinnan, mutta en sentään kuluneesta. Varsinkaan kun meiltä löytyy jo yksi tuollainen ihanuus. Lahjaksikaan en noin kulunutta halunnut ostaa. Noilla hinnoilla varmaan pysyvätkin pitkään myynnissä. No onneksi vielä löytyy ihanuuksia sopuisaankin hintaan. Täällä tuntuu nyt olevan pelkkiä kirpputorilöytöjä... Saisiko päivään muutaman tunnin lisää, mielellään semmoisia tunteja kun lapset nukkuvat... Liikaa hommia, ei tiedä mistä aloittaisi.

30.11.2009 - 14:05

Kun tosiaan on se kirppispöytä itsellä vieläkin siellä kirpparilla, niin tulee poikettua ahkeraan. Huomenna alkaa kolmas viikko ja voitolla ollaan jo vaikka miinustetaan kolmen viikon pöytävuokra. Mutta pientä voittoa parempaa on se, että nyt tuntuu että tavaraa on kotona jo hiukan vähemmän. Ja vielä ainakin viikko aikaa tyhjentää kämppää lisää. Ja miehellä on vihdoin ja viimein viikon "loma". Niin paljon ylitöitä, että viikon saa lomailla. Talolla on tapahtunut kolmessa päivässä enemmän kuin viimeisen kuukauden aikana yhteensä. Näin niinkuin meidän töiden osalta.

Mutta verhot löytyivät kirpputorilta.

Aika pitkät verhot, luulen että ovat riittävän pitkät uuteen taloon.

Ja esikolle hyväkuntoisia sukkiksia. Ihanat nuo sydänkuvioiset. Nyt on kuukauden aikana löytynyt kivasti täytettä esikon vaatekaappiin. Esikolle kun löytää huomattavasti vähemmän vaatetta kuin kuopukselle.

29.11.2009 - 23:39

Tilkkulaatikko oli täyttynyt. Eihän ihania kankaita voi laittaa roskiin, edes pieniä paloja.

Jos olisin raaskinut käyttää ei tilkkuja, niin värimaailma olisi yhtenäisempi. Mutta nyt on oikeista tilkuista koottu tilkkupeitto. Tai tämähän ei ole tilkkupeitto, vaan esikon keinuhepan loimi.

Ja koska tilkuista jäi vielä pienempiä paloja, niin kivoimmat kuvat piti ommella muuten vaan peittoon kiinni.

Ei tämä salama kyllä mitenkään imartele näitä värejä.

Pienen auringonpilkahduksen valossa yritin myös kuvata. Aika toivotonta. Aurinko sinua tarvittaisiin.

Sieltähän se pilkistää, tilkkupeiton toiselta puolelta. Leikkasin tänne taustaksi meidän kärsineemmän aurinkofiltin. On aika kulunut, mutta hyvin toimii tuossa taustana. Ja kestää aika kuumaa pesuakin, kun kerran pesasin vahingossa vähän kuumassa. Ja tuli pesusta samannäköisena kuin koneeseen laitettaessa. Pikkuisen vain leikkelin purkaantuneita reunoja ja sitten vaan taustakankaaksi ompelu. Hauskaa, minun oli jo pitkään pitänyt ommella tähän uudet reunat vanhojen osittain purkaantuneiden tilalle. Jätin keltaisen puolen esille, kun oli paremmassa kunnossa ja muutenkin miellyttää silmääni enemmän. Nyt riittää tilkkujen ompelu, ainakin hetkeksi. Kaikki kankaat kirpparilta aikoinaan löydettyjä, myös taustakangas.

26.11.2009 - 15:09

Ulkona on niin pimeää ja minua väsyttää. Voisin nukkua jouluun asti. Tänään sentään päästiin aamupäivällä kävelylle, kun kerrankin ei satanut. Nyt varmaan jo taas sataa. Hiukan ankeaa keliä. Taidan muuttaa Espanjaan tai Suomen pohjoiseen, mihin vaan missä on valoa tai lunta. Väittäköön kuka vaan ilmastonmuutoksen olevan vaikka millainen salaliittoteoria, ihmisten rahoja siinä vain kerätään. Mutta eivät minun lapsuuteni syyskuu, marraskuu, joulukuu ja tammikuu olleet haravointikeleiksi soveltuvia kuukausia. Olemme ainakin muutamana edellisenä vuonna haravoineet joulun ja uudenvuoden välisinä päivinä. No perinne se on sekin. Mutta pienen aasinsillan kautta uudenvuoden lupauksiin. Olen miettinyt, että taidan koota kaiken vuoden ajalta uutena ostetun omaan kategoriaan, en kuvin kaikkia, mutta ainakin sanallisesti. Kaiken mitä meidän perhe ostaa uutena vuonna 2010. Emme osta nytkään paljon uutena, mutta olisi aika hauska tietää paljonko vuoden aikana oikeasti tulee ostettua tavaraa uutena vanhempien ja kahden leikki-ikäisen perheessä. Näin meidän perheen kohdalla. Ruoka poislukien sekä rakennustarvikkeet. Mutta kaiken muun langat, kankaat, lelut, vaatteet, jalkineet, harrastusvälineet, kemikaalit, kaikki. Ai miten niin ekologista omaatuntoani nipistelee uuden talon rakentaminen. Vaikka siinä jonkin verran on ekologisuutta pohdittukin. Tokikaan vielä kaikki viime uudenvuoden lupauksetkaan eivät ole toteutettuna. Noloimpana, meille tulee edelleen mainospostia. Mutta kun mainoksissa on hyviä rakennustarviketarjouksia. Kun talo on valmis niin lupaan...

Tämä pimeys masentaa, mutta onneksi kirpputoreilla on valot. Meidän pöydästä on kivasti saatu tavaraa myytyä ja osa lastenvaatteista lähti muuten vaan hyväntekeväisyyteen. Piti saada tilaa pöytään niin lastenvaatteita lähti ensikotiin tai Venäjälle. Ja kaikki loputkin myymättömät lastenvaatteet lähtevät saamaan paikkaan. Mutta mies on (taas) tehnyt pitkää päivää töissä ja minä halusin mennä jonnekin ihan yksin. Yllättäen poikkesin kirpparille.

Jouluinen pöytäliina. Kaikki muut paitsi viimeinen löytö olivat -50%.

Tuo salama saa niin rumiksi nuo värit, mutta tässä hiukan lähempänä totuutta.

Itselle mekko, kuopus avustaa.

Esikolle joululahjaksi kirja, toinen kirpulta ostettu kirja on jo paketissa.

Sitten tämä ihanainen apina esikolle joululahjaksi. Shhh, ei kuiskaustakaan esikolle. Esikko toivoi isoa Monchhichi-apinaa jo viime jouluksi, mutta silloin ei löytynyt mistään. Nyt löytyi. Toivottavasti kukaan ei nähnyt ikihymyä naamallani, kun kuljin tämä kainalossa kirpputorin käytäviä pitkin.

Kun näin tämän päätin, että voin maksaa pikkuisen enemmän, on niin ihana. Olen pyöritellyt vastaavaa paikallisella kirppiksellä suolaiseen hintaa kädessäni. Oli "tilauksesta" menossa jollekin silloin. Mutta tämä maksoi 1€.

Apinaperhe, yksi keskikokoinen silmäpuoli on hukassa. Varmaan jemmassa vaihtoleluissa yläkerrassa.

23.11.2009 - 15:04

On käyty monena päivänä kirpputorilla siivoamassa oma myyntipöytä. Ja ei tällä ensimmäisellä viikolta ainakaan tappiolle jäädä. Otetaan pöytä sitten vielä toiseksikin viikoksi. Ryjää on vielä kotona sekä hinnoiteltua, että hinnoittelematonta. Aika laiha saalis löytöjen osalta kirpparilta. Esikolle yksi mekko ja ylihintaisia kankaita. En siis ostanut niitä ylihintaisia.

Esikolle Nanoun mekko. Aikasta kiva, olen nyt löytänyt tästä samasta pöydästä esikolle paljon vaatetta.

Harjoituskappaleet esikolle ommeltuna.

Eivät lähelläkään täydellistä, mutta kun riittävän isoa valmista kaavaa ei ollut, niin nämä on suurennettu sekoitettuna kuopuksen Ottobre haalarikaavasta ja esikon vaatteiden mukaan summamutikassa. Ei vetoketjua, vaan puetaan tuolta ylhäältä ja hyvin onnistuu. Haarakohtaan täytyy kehittää jotain istuvuuden parantamiseksi. Mutta arvosanana ihan ok.

Kun tuon harjoituskappaleen haaraosakaan ei istunut esikolle päätin ommella vaan kahdesta palasta nuo haalarit ja haaraosa istuu ihan yhtä hyvin tai huonosti kuin noissa. Maailman helpoin kaava haalareille. Pientä suunnittelua ja tällä kaavalla saisi aikaan lähes täydellisyyttä hipovat haalarit. Mutta esikko on kayttänyt näitäkin tyytyväisenä. Olalla kahdet napit, niin saa hiukan kokoa säädettyä, tai oikeastaan aika paljonkin.

 

18.11.2009 - 14:33

Kaikkea sitä ihminen kaappeihinsa jemmaakin. Mutta tässä pieni otanta lähikirppikselle matkaavista. Osa omista kaapeista, osa mummon kaapeista. Toivotaan, että menee kaupaksi. Ainakaan takaisin ei tuoda mitään.

Mutta tässä on taas se huono puoli, että kirppiksellä tulee käytyä varsin usein. Eilen sitten käytiin muuten vaan pyörähtämässä ja tänään vietiin mummon kanssa osa tavaroista myyntiin. Jotenkin vapauttavaa viedä turhia tavaroita myyntiin. Tuskin mitään suuria voittoja saadaan, mutta kunhan ei tappiolle jäädä.

Kaverin pöydästä Ruskovillan haalari. Pieni reikä, mutta 4€ hinta ei ollut paha. Kuopukselle täksi talveksi, katsellaan jos mahtuu myöhemminkin. Kivaa kun on kaksi villapukua, niin saa toisen pestyä ilman ongelmia ja jos puku on kastunut niin ehtii kunnolla kuivumaan. Kuopuksen entinen varapuku alkoikin olemaan pieni ja se lähti kirpputorille etsimään uutta omistajaa. Ja tämä on niin paljon paremman mallinen kuopukselle.

Esikko ihastui näihin. Nukelle vaatteeksi. Samaisesta pöydästä.

Kuopukselle toppahousut.

Esikolle Me&I :n paita.

Esikolle hiukan reilun kokoinen POPin paita. Menee odottamaan, että esikko kasvaa.

Ja vielä Legoja. Ei mitään huippuedullista, mutta sitäkin tarpeellisempaa.

 

13.11.2009 - 20:56

Norsubodi, taitaa olla nafti kuopukselle. Mutta katsellaan sopiiko kuopukselle paitana. Jos ei niin eiköhän johonkin käyttöön pääse. Kuosi vaan oli niin valloittava. Kerhon jälkeen pikainen piipahdus kirpputorilla. Oli muuten kerhossa hiljaista. Osa pelkää possua, osa sairastaa ja osa ei päässyt muuten vaan paikalle. En suostu linnoittautumaan kotiin, perusterveitä kun ollaan. Kotona sitä vasta vaarallista on, voi vaikka rapuista pudota. Jostain luin oikeastikin, että kotona sattuu paljon vakavia tapaturmia.

Toinen valloittava Lindexin bodi. Tämä taitaa olla jo pieni, ei ainostaan nafti.

Nämä mukit ovat jo eri reissulta. 1€ kappaleelta.

Vanhat punaiset kahvipurkit saivat kaverikseen sinisen. Tuo sininen on kunnoltaan loistava, nuo punaiset hieman enemmän elämää nähneet. Lähes kaikki purkit saavat aina heti täytettä, napeista kyniin.

Pikkuinen pyyhe.

Vielä ihanainen pussilakana. Ja myös hauskainen joululahja löytyi miehelle, kun käytiin pikkusiskon kanssa pikaiseen paikallisella kirpputorilla.

01.11.2009 - 12:35

Mies on koko viikonlopun töissä. Olisi syytä tulla hyvät ylityökorvaukset, käy kalliiksi kun joka päivälle ei riitä kyläilypaikkoja ja sitten suunnistetaan kirpputorille. Onneksi sentään vaan kirpputorille. Ja me tytöt saatiin auto eilen lainaan, suunnattiin aamupäivällä kirpputorille. Tietysti sille kirpputorille, jossa on pallomeri. Vois sitä riemua (ja riehumista), kun pääsi leikkimään ja kuopus "eikkii". Ihan ihmettelin kuinka nätisti lapset käyttäytyivät kirpputorilla. Kuopus reissasi selässä ja pyysi vain välillä "näytä" kun esikon kanssa katseltiin jotain. Ja esikko halusi ehdottomasti istua kärryissä.

Esikolle peli. Ehdittiin jo kuopuksen nukkuessa testailemaan. Esikko lähti mummolaan yökyläilemaan ja pakkasi pelin mukaan. Neidistä on tullut varsinainen kyläluuta. Ennen kesää ei ollut toivoakaan, että esikko olisi mennyt yökylään.

Tyynyliinat. Lapset tykkäävät kovasti leikkiä peitoilla ja luulen, että kun saavat oman huoneen niin laitan sinne pinon peittoja ja ison kasan tyynyjä. Ja tietysti tyynyihin näitä ihanuuksia päällisiksi. Kunhan vain tuo talo valmistuisi. Ja saisivat sen huoneen. Aluskate on jo päällä, mutta työmiehet tekevät vielä muuten taloa ulkoapäin valmiiksi. Aika harvakseltaan on nyt näkynyt. Hiukan ärsyttää, varsinkin kun tuosta ikkunasta näkyy suoraan talolle ja pakosta aina näkee, ei tänäänkään ketään. Sitten ei ärsytä, vaikka tapahtuisi hitaasti jos voisi syyttää vain itseään. Ja omaa laiskuuttaan... Huonoja puolia, kun asuu talotyömaan vieressä, ei pääse hetkeksikään unohtumaan.

Muuten tähän mennessä taloprojekti on mennyt yllättävän hyvin. Ja joissain kohdin jopa positiivisia yllätyksiä.

Esikolle takki, bunukka desing Anja-Kaisa Rehbinder, made in Finland. Aika hauskainen.

Esikolle H&M:n mekko.

Esikolle Me&I:n pöllöpaita, pieni tahra löydettiin, mutta tuo kuosi on niin valloittava, että ostettiin silti. Vaikka oli kyllä hiukan ylihintainen, kun kerran oli pieni tahra. Tahra oli selässä ja aika huomaamaton. Ja kohta niitä tahroja taitaa olla enemmänkin ja voi olla että alkuperäinen tahra on jo pesuissa kulunut pois. Näin on käynyt monen tahran kanssa. Kuopukselle olen joskus aiemmin löytänyt kirpparilta samanlaisen pöllöpaidan. Niin valloittava.

Esikon nukelle vaatetta ja...

tuttipullo.

Kuopukselle bodi, on kyllä oikeasti kauniimman värinen. Tuo salama niin imartelee näitä kuvia, ilman taas tulee liian suhmuraisia.

Kuopukselle paita.

Kuopukselle Me&I:n mekko ja paita. Mekossa edessä helmassa pienet tahrat, mutta eivät haittaa käyttöä. Voipahan pitää hyvin arkivaatteena, eikä tarvitse pelätä jos kuopus vaikka vähän askartelee. Eli liimaa tai piirtää enemmän itseään kuin askarteluaan. Minä niin tykkään tästä kuosista, aivan ihana.

Kuopukselle vielä vähän iso paita, kuin uusi.

En tiedä miksen koskaan kuvaa tänne kirjalöytöjä. Mutta niitäkin usein ostetaan kirpparilta. Tämä löytyi myös eilen.

Vielä muutama vanhempi löytö, jäänyt aikoinaan vaan kuvaamatta. Ovat tainneet vaan löytyä joskus jonkun muun reissun yhteydessä kun pikaseen on poikettu kirpparilla. Popin paita kuopukselle. On oikeasti mekko mutta käy kuopukselle paidaksi.

Kuopukselle yöpuku.

28.10.2009 - 20:50

Täältä löytyy nykyään kaksi kirpputoria. Ainakin toistaiseksi. Piipahdin sitten tietysti molemmissa.

Esikolle Lindexin paita.

Joo kuvaa vaan kaikessa rauhassa.

Esikolle paita ja housut. Kivaa löytää esikolle vaatetta. Meidän kaappi kutistaa vaatteita sekä tekee niistä ikitahraisia. Omituinen kaappi. Pienet ikitahrat eivät haittaa minua yhtään, mutta kun paita näyttää kuin olisi ollut viikon pesemättä päällä niin jossain se raja menee kun ihmisten ilmoille lähdetään. Värikkäät vaatteet on pop, ei näy tahratkaan niin helpostu. Tosin tämä paita ei ole kovin armeliaan värinen.

Sitten vielä eläimiä (0.5€ ) Itä-Saksasta. Yleensä inhoan kaikkea muovikrääsää, mutta nämä oli niin söpöjä. Esikko nukkui näiden kanssa...

27.10.2009 - 21:45

Ei siitä pääse mihinkään. Mun vauva on kasvanut. Pienet vaatteet lähtevät aikanaan kirpputorille. Mutta hienoimmat laitoin säästöön. Eli nämä.

Miehen vanhat Tutta-tuotteen potkarit. Vetoketjun ystävä vaihtoi näihin ennen kuopuksen käyttöä.

Tutta-tuotteen mekko tai paitako tämä on.

Nanson pankkipaidat. Uudempaa ja vanhempaa Säästöpankkia. Kirpputorilta molemmat.

Uudempaa Tuttaa kirpputorilta aikoinaan kuopukselle ostettu.

Raitapökätkin laitoin säästöön.

Samoin apilapökät.

Kuten myös ihanaiset ampiaspökät. Esikolla lähes jatkuvassa käytössä, kuopuksella selvästi vähäisemmässä käytössä.

Kasvanut vauva laulelee. Vaikkei laulella osaa. Pienen kynttilän sytytän.... Ainakin leikki on jäänyt muistiin. Toimi myös kuvausavustajana. Aurinkofiltti pääsi kuopuksen leikkeihin. Äidin oli tyytyminen nallepeittoon. Ja kuvaus saattoi jatkua.

Ja kuten niin moni muukin, joka pyrkii ostamaan paljon käytettynä. Minäkin sorruin uusiin lastenvaatteisiin...

Pahuksen Tutan juhlamallisto ja vielä froteisena. Olen ostanut kuopukselle uutena kaksi bodia Lindexin alesta, kolmet haalarihousut Meandilta ja kesäksi kengät. Tietysti ollaan lahjaksi saatu uutta vaatetta, mutta on pysyny ostelu hallinnassa. Mutta nyt ostin sitten neljä haalaria kuopukselle, siis neljä. Isoimmat koot ruskeasta 74 ja 86 ja isoimmat koot punaisesta 80 ja 92. Tai oikeastaan mummo osti jouluksi nuo isommat koot, mutta nyt lähti hiukan lapasesta.

On se vaan hieno kuosi. Hyvin mahtuu kuopukselle 74cm puku. Vihreäkin olisi hieno, mutta onneksi ei ollut vihreitä myynnissä. Kolmannesta kaupasta jopa jo löytyi... Jos kuitenkin vihreisiin vahingossa törmäisin. Ei, ei ja ei. En ainakaan lähde etsimään, mutta jos vastaan tulisi niin... Ei, ei ja ei....

 

 

26.10.2009 - 14:36

Muutaman kirpputorilöydön olen jopa ehtinyt kuvaamaan. 

Kukallinen kangas paikalliselta kirpputorilta.

Ja emalimuka 1€ joltain reissulta, kun pikaiseen poikettiin kirpputorilla.

Eurokankaan palalaarin frotee muttui esikon housuiksi. Resorit mummon kätköistä. Ja kokeilin sitten ommella kärpässienen housuihin. No olisi niistä rumemmatkin voinut tulla. Kärpässienen kankaat sentään kierrätettyä, pilkkukangas kuopuksen vanha rikkinäinen bodi. Minulla on vähän materiaalipulaa esikon housukankaista. Joten on pitänyt ostaa uuttakin kangasta.

17.10.2009 - 23:09

Esikko on kasvanut ulos vanhasta talvitakistaan...

Ensin oli tätä samaa kangasta, ainoastaan se reiällinen versio. Reiät näyttivät ihan tupakan polttamilta. Kaksi vanhaa pyyhettä mummolta. Ja kaksi vanhaa lasten peittoa. Toinen omien lasten vanha ja toinen löytyi paikalliselta kirpputorilta. Ja pieni lasten tyynyliina. Nappeja ja kaupasta uutena kanttinauhaa...

Muutaman katkenneen neulan ja hermon jälkeen. Se näyttää takilta ja lakilta.

Testauksessa käyttäjällään. No hiukan kasvuvaraa.

Kaavat taas Muoti muksun fleecehupparin muokatulla kaavalla.

Ja itselle Purosta kaulaliina. Jonkun blogista aikoinaan idea napattu. Kahdelle langalla raidoitettu. Yhteensä neljä rullaa kului.  Oikein, nurin, oikein , nurin...

09.10.2009 - 14:56

Olin ihan yksin kiertämässä kirpputoreja. Ihan ilman lapsia, harvinaista. Kaikkea kivaa löytyi. Tarpeellistakin, kuopukselle ensi kevääksi ulkohaalari. Semmoinen tylsän tavallinen 4€. Samoin kuopukselle Ruskovillan villapuku, 90cm, vielä varmaan vähän iso, mutta ehkä jo kevättalveksi ja ainakin ensi talveksi. Oli kallis kirpparihinnaksi 15€, mutta kuin uusi, ei silmäpakoja, ei oikein merkkejä käytöstäkään. Ja muuten ensi talveksi olisi jouduttu ostamaan uutena ja siihen nähden tuo oli halpa. Olen oikein tyytyväinen. Ovat parhaimman mallisia villapukuja meidän hoikille neideille. Esikolla on samanlainen vain isommassa koossa 110cm, meni viime talvena, menee tänä talvena ja luulen, että menee vielä ensi talvenakin. On niin kapeaa mallia, että on sopivan kokoinen hiukan reilun kokoisenakin.

Mikäs sieltä villapuvun alta pilkistää?

Ehkä hienoin täkki ikinä. Familonin valmistama näytti olevan. Värit ovat oikeasti kirkkaat, eikä tuossa oikealla ole tummaa kohtaa, vaikka  kuva niin väittää.

En meinannut silmiäni uskoa, kun näin tämän. Ja tämän kanssa samassa paketissa oli vielä muutakin.

Täkkiin sopiva pussilakana ja tyynyliina. Ohhoh. Pussilakanassa ja tyynyliinassa hiukan näkyy pesuissa tullutta "nukkaa", mutta vain vähän. Mutta tuo täkki on kuin uusi.

Lasten lakana.

Verhot, kuva hiukan vääristää värejä. Huonompaan suuntaan yllättäen.

Tampellan kangasta, pitkät ehjät verhot ja yksi rikkinäinen verho. Marjatta Metsovaara.

Hamonen itselle. Tai jos näyttää liian tyhmältä niin sitten ompeluksiin.

Vielä vanha essu sydänkankaasta.

Lisää sydämiä. Vielä pesemätön purkki.

Sitten löysin vielä Arabian Linnea kulhon. Sanoisin kulhon olevan semmoinen keskikokoisen kokoinen. Ei hajuakaan maksoinko tästä paljon, kun maksoin 7€. Tämä vaan näytti kivalta ja yleensä rahat ei riitä muuhun kuin harvoin Arabian kahvikuppeihin. Mielestäni oli inhimillisen hintainen ja ostin. Semmoiset trokarin näköiset miehet kurkkivat koriini ja luulen, että eivät ihastelleet kankaitani. Joten sen oli oltava tämä kulho.

Ohhoh, kylläpä oli ostoksia. Täytyy kuitenkin puolustuksekseni sanoa, että harvoin ostan kaupasta uutena mitään. No tietysti ruokaa, sukkia ja alkkareita, mutta kyllä te tiedätte.

08.10.2009 - 14:19

Kuopuksella on käytetty paljon vaippoina harsoja lisäimulla, kuten esikollakin. Alkaa hieman tympiä harsojen taittelu, varsinkin jos ollaan lähdössä reissuun. Ihan vaan kerhoon tai kyläilemään.  Pienellä vauvalla nuo harsot ovat kätsyjä ja vaipatus niillä onnistuu myös isomman lapsen kanssa, mutta on nuo sisävaipat ja varsinkin sisätäytöt vaan niin käteviä. Olen ihastunut noihin sisätäyttöihin, vaikka alkuun niiden täyttely tuntui tylsältä. Mutta on ne vaan käteviä harsoihin verrattuna. Joten eikun ompelemaan lisää sisätäyttöjä.

Oikeastaan ompelua on jarruttanut materiaalien puute. Mummo tyhjensi kaapistaan vanhat ylimääräiset pyyhkeet. Omat vanhat pyyhkeet on jo aika tehokkaasti käytetty ompeluksiin. Ja sitten sisäkankaaksi en oikein keksinyt mitään. Frotee tuntuu niin karhealta. Toisaalta mummolla oli myös ei niin karheaa froteeta, ehkä niitä voisi testailla. No sisäkankaaksi päätyi vanha puuvillapaitani, jossa on ihan hiukan elastaania. Katsellaan kelpaako kuopuksen iholle, jos ei kelpaa niin sitten laitan vaan irrallisen palan vaikka bambua. Vihdoin luotin ompelutaitoihini sen verran, että uskalsin ottaa hiukan hienompaa kangasta vaippojen pääliosaan. Kukallinen auringon haalistamaa vanhaa verhoa, reunat eivät olleet haalistuneet, joten hyvää kangasta vaippaan. Eiköhän tuosta pesuissa suurimmat myrkyt ole jo irronneet ja ei kuitenkaan tule ihoa vasten tuo kuviokangas. Ja toiseen vauvan pussilakanaa, ihan hassun mallinen pussilakana. Molemmat kankaat kirpputorilta. Tukikankaana mummon vanha pyyhe ja sisäkankaana tuo ikitahrainen paitani. Ja yllättäen kuopus taas kuvan oikeassa yläkulmassa "auttamassa". Vain kuminauha, tarrat ja lanka uutena. Kaavana muokattu Mummut. Jos muistan oikein. Olisi varmaan syytä kirjoittaa joskus ylös millä kaavalla ompelee.

28.09.2009 - 14:28

Lähiviikkojen kirpputorilöytöjä. Ei mitään vallan ihanaa, mutta tarpeellista ja vähemmän tarpeellista.

Pieni lasten putkityynyliina. Minulla oli jo aiemmin samaa kangasta lasten tyynyliina. Mutta tämän rinnalla vanha tyynyliina näyttää haalistuneelta. Ompeluksiin tai ihan koristetyynyliinaksi lastenhuoneeseen. Sitten kun sellainen on. Katsellaan.

Kuopukselle Lindexin bodi, käyttöön.

Lapsille muumipussilakana ja tyynyliina. Toinenkin pussilakana oli eri pöydässä, mutta kuvio ei oikein iskenyt, omituista. Onneksi hintaakin oli liikaa.

Kuopukselle syksyksi jo hiukan ohut lakki. Mutta villaisen kypärälakin kanssa ajattelin. Ja tuo lakin malli oli niin vastustamaton... Kangas hiukan haalistunut käytössä, mutta oli niin suloinen. Samassa pöydässä oli myynnissä myös kukallinen retrotakki. Hintaa oli kyllä hieman liikaa, eikä muutenkaan ollut mitään aivan ihanaa kangasta takissa. Mutta kiva osua välillä tälläisiinkin pöytiin ostoksille.

Junalla pääsee...

Kangashulluutta toisessa polvessa. Esikko halusi tämän ihan välttämättä. Usein ruinaa jotain, mutta tyytyy kohtaloonsa, kun sanotaan, ettei osteta. Mutta tähän esikko ihastui. Ei haitannut pienet tahrat. Täytyy kokeilla lähteekö pesussa pois. Eivät kyllä pahasti näy, vaikka eivät lähtisikään, ovat tuossa hännän vieressä. Näytti olevan Marimekon kangas. Hevoskangas hevostytölle.

Pari pyyhettä.

Arabian kaffekuppi lisää kokoelmaan. Raita kaffekuppi ja lautanen. Ei kolhuja vaan vesipisaroita, pitihän hintalappu irrottaa ennen kuvaamista.

Ja kippo 1€ paikalliselta kirpputorilta. Yksi peli meni jo esikolle joulupakettiin.

 

21.09.2009 - 14:18

Kirpputorilta kuopukselle liian pieni  Me&I bodi. Ensin ajattelin muokata vaan paidaksi. Mutta oli liian nafti. Kumma kun kuopus ei mahdu enään 62/68 kokoiseen bodiin, mikä olisi siis ollut sitten paita. Ja nyt kun bodi ei käynytkään paidaksi kuten olin ajatellut. Niin seuraava idea oli sitten tehdä hattu. Joku joskus mainitsikin että pienet paidat voi hyödyntää lasten hattuina. Samoin kai bodit. Raaskin leikellä bodin, kun nappien vierestä bodi oli valmiiksi kulunut.

Kuopukselle hattu. Nuo pilvet vaan menivät hiukan hassusti vinoon tuossa kankaassa. Joten lakki näyttää hieman vinolta. Kuopuksen päässä lakki näyttää kyllä oikein söpöltä. Jämäpalat jäivät paikka-aineiksi muihin vaatteisiin.

Hevostakki hevostytölle.

Kangas anopin ostama kirpputorilta. Napit vanhoja nappilöytöjäni kirpputorilta. Vuorena vanhoja pyyhkeitä. Kanttinauha uutena, oli vaikea löytää sopivan väristä paikallisesta kangaskaupasta. Muut paikkakuntalaiset käyttävät selvästi erivärisiä kankaita kuin minä. Kaava muokattuna aika reilustikin Muoti Muksu 1/2001 fleesehupparista.

Takki vielä takaa. Hiukan yritin noita kuvia kohdistaa jotenkin järkevästi. Muutamassa kohdassa jopa onnistui ihan hyvin.

Mummo ja mummi pukeutuu selvästi pinkkiin. Mummon ja mummin vanhat paidat päätyivät matoksi. Tyttöjen uuteen huoneeseen. Taitaa siinä muutama paita olla pikkusiskonkin.

11.09.2009 - 20:49

Sitten vielä ne lempparit.

Jänöjä, aluslakana.

Kaksi lakanaa tai parittomat verhot . Hiukan eri kokoiset. Löytyneet eri reissuilla.

Pupuja keltaisella pohjalla. Pikkusiskojen vanhat. Mummo siis äitini saanut jostain pikkusiskoille käytettynä. Onneksi on säilyttänyt. Näitä pitäisi olla vielä enemmänkin samalla värityksellä. Ehkä löytyvät vielä joskus jostain. Onneksi tämä yksi lakana on sentään tallessa. Ihan lemppari.

Lasten pieni pussilakana. Kirpputorilta löytynyt. Aivan ihana.

Norsuja huutiksesta vuodelta 2005. Kirkkaat verhot, eivät edes olleet kalliit. Kuitenkin selvästi kalleimmat kankaat. Seuraavaksi kallein taitaa olla 3-4€. Ihanat nämäkin.

Samaa sarjaa haalistunut pussilakana ylempänä ja edellisen kuvan verhot alempana. Tuon haalistuneen ajattelin käyttää ompeluksiin. Noidenkin verhojen olisi syytä sopia hirsitalon väritykseen. Onneksi tulee kaksi lastenhuonetta. Niin saa näitä ihania verhoja näkyville kahteen eri huoneeseen.

Lemppareiden lemppari. Verhot, pikkusiskojen vanhat. Hiukan kuluneet, mutta hyvin kelpaavat verhoiksi vielä. Onneksi mummo on säästänyt. Kaunein kuosi mihin olen törmännyt. Ainakin näistä lastenkankaista. Yksinkertaisesti ihanat. Voi kun joskus löytäisi muissakin väreissä. Tämän kuosin kohdalla voisin jo ylittää normaalia kirppisbudjettiani. Nämä löytyvät siis kangaskaapista. Odottavat verhoiksi pääsyä uuteen taloon, ompelua sopivan kokoiseksi pussilakanaksi tai ompelua muuten. Talossa on jo kaksi hirsikertaa paikoillaan ja jotain "lattiapuita". Kohta pääsee jo mittailemaan ikkunoita ja ompelemaan verhoja. Ihanaa.

11.09.2009 - 13:27

Muutamia uudempia kankaita. Jokunen vanhempi aarre.

Pienenpieni tyynyliina. Kippolakkia mietin, mutta oli siihenkin liian pieni pala.

Pupuja ja tipuja. Pikkuinen tyynyliina, taisi tulla kukkakuvioisten tyynyliinojen kanssa samassa paketissa. Ja sitten alkoikin näyttää kivalta ja säästin.

Nanson trikoota paikalliselta kirpputorilta. Esikolle teinkin tästä jo yöpuvun. Paidankin voisi tehdä esikolle.

Aina yhtä ihana Myllymuksujen apinajoustofrotee. Tästä ei ole kuin pienet jämäpalat jäljellä housuompelusten jäljiltä.

Sitten lakana tai verhon puolikas, josta en tiedä onko uutta vai vanhaa kangasta.

Tyynyliina, toisesta tyynyliinasta tein esikon vauvalle peiton ja tyynyn.

Maija Mehiläinen pussilakana ja tyynyliina. Odottavat pienennystä kuopuksen peitoksi.

Pieni kangaskassi kulunutta kangasta. Tukikankaan kanssa kelpaa vielä hyvin ompeluksiin.

Myllymuksujen norsut joustofroteeta, pieni vaippapala. Puolet jäljellä, toisesta puolikkaasta tein esikolle pipon.

Vähän Aku Ankkaakin tai no Roope-setää.

Tämä tyynyliina kuuluisi lemppareihin, mutta kun on niin pieni pala niin joutui nyt sekalaisiin. Löysin juuri viimeksi kirpputorilta samalla kuosilla pienen putkityynyn  ja ostin.

11.09.2009 - 13:06

Hauskaisia lapsiaiheisia kankaita.

Täytyy pienentää kuopukselle sopivaksi pussilakanaksi. Kunhan kerkeän. Oli hiukan liian iso kuopuksen peittoon.

Vauvojen pussilakana. Hiukan hassun mallinen ja muutama pienenpieni tahra. Päätyi kuopuksen takiksi. Vielä jäi kangasta ja samaa sarjaa tyynyliina. Tarkoitus olisi tehdä vielä kippolakki kuopukselle takkiin sopivaksi.

Tyttöjä puutarhassa. Näitä löytyy pussilakana, tyynyliina hiukan erivärisenä ja lakanoita (tai verhot). Osa pikkusiskojen vanhoja, loput kirpputoreilta.

Lisää tyttöjä puutarhassa. Yhden aluslakana verran. Päätyy varmaan ompeluksiin muutaman pienen tahran vuoksi.

Leveä verhokappa.

Tyttöjä ja poikia puutarhassa. Iso lakana tai verhon toinen puolisko.

Lisää tyttöjä ja poikia puutarhassa. Pitkät verhot. Lempparit näistä lapsiaiheisista lastenkankaista. Ja vielä pitkät hyväkuntoiset verhot. Olis syytä sopiä hirsitalon väritykseen. Lastenhuoneeseen verhoiksi.

10.09.2009 - 21:34

Muiden innoittamana minäkin esittelen vähän kankaitani. Minun lemppareita. Muutkin kankaat ovat kivoja, mutta nämä vanhat ja uudemmat lastenkankaat ovat kyllä ehdottomia lemppareita.

Eemeli paikalliselta kirpputorilta. Pakattuna muiden kankaiden kaveriksi. Osan laitoin takaisin kiertoon. Siis ne ei retrot. Ja yhden retronkin laitoin kiertoon, kun ei omaa silmää hivellyt. Harvoin myyn eteenpäin, yleensä jätän vaan ostamatta, mutta Eemeli oli saatava. Tätä on aika iso palanen. Lakanaksi liian leveä ja lyhyt. Tylsästi kaapissa, vielä.

Illan hämärtyessä kuvanlaatu huononee. En tiedä onko uutta vai vanhaa kangasta. Mutta reunassa lukee Fin-Helen, iso pala ihanaa kangasta. Eemelin tapaan ei sovi lakanaksi mallinsa vuoksi. Ehkä verhoksi, vain lastenhuone puuttuu. Ehkä jo ensi kesänä pääsee pois kaapista.

Ihan uuttakin kangasta väliin. Mummo maksoi palan Henni Mustokorven Ketut ja karhut joustofroteeta. Ajattelin ommella esikolle housuja, niitä kun ei tahdo käytettynä oikein löytyä. Ainakaan mitään hienoja. Ja vanhat housut ovat oudosti kesän aikana lyhentyneet.

 

06.09.2009 - 14:27

Aina ei kirpputorilta pääse kassan läpi vain muutamaa euroa köyhempänä. Joskus rahaa kuluu hieman enemmän. Toki pääsin kassojen läpi halvemmalla kuin kaupasta. Kaikki löydöt olivat vaan niin kivoja, että pakkohan ne oli ostaa.

Ihana täkki. Syksy on tulossa ja meillä on aina kylmä. Ja lapset tykkäävät leikkiä täkeillä, peitoilla ja makuupusseilla. Ihanat värit.

Punaisen norsun mekko kuopukselle. Reissun kallein ostos 8,50€. Minä niin tykkään näistä Punaisen norsun vaatteista. Niin hienoja ja osa kankaista kierrätettyjä. Kivaa. Meillä on ennestään muutama mekko ja yksi aivan ihana takki uutena ostettuna. Nyt on molemmille tytöille ruskealla pojalla valkoisia sydämiä mekot. Juhlia odotellessa. Kävelin tämän mekon ohi jo kerran enkä huomannut. Sitten kävelin takaisin ja huomasin pienen tyynyliinan, joka olikin tämä ihana mekko. Olikohan joku jättänyt tämän liian kalliina vai olinko oikeasti kävellyt ohi tästä? Tahraton ja muutenkin loistokuntoinen. Ihan huippu.

Esikolle Marimekon paita. Todella vähän pidetty. Esikollekin jotain. Esikon kokoiset vaatteet tahtovat olla joko ylihintaisia, rumia, tahraisia tai rikkinäisiä. Yleensä tahraisia ja ylihintaisia. Minä voisin ostaa hyvin vähän tahraisia tai rikkinäisiä hienoja vaatteita esikolle, mutta todellakin halpaan hintaan. Siis sellaisen hiukan tahraisen paidan, en mitään matonkuteiksi kuuluvaa paitaa. En todella maksa tahraisesta paidasta 2€. Kuopukselle löytyy niin paljon enemmän vaatetta kirpputoreilta. En kyllä yhtään ihmettele. Esikko kun on päivän samoilla vaatteilla, ei puhdasta kohtaa meinaa löytyä. Esikko on välillä illalla itsekin oikein ylpeä, kun sanotaan, että nämä ovatkin niin puhtaat, että kelpaavat huomiseksi. Näin käy todella harvoin.

Eri reissulta paikalliselta kirpputorilta ylihintainen pussilakana aikuisten koossa. Pitihän hevostytölle ostaa tämmöinen pussilakana. On se vaan suloinen.

Kuopukselle bodi. Maksu omantunnon mukaan. Maksoin 0,50€. Joskus paikalliselta kirpputorilta.

Samalla kun serkkuflikka löysi kuopukselle vaatetta. Löytyi myös kaksi palaa kivaa kangasta. Kurpitsaa johonkin...

 

01.09.2009 - 14:34

Ei niin hienoja vaatteita kuin aiemmat serkkuflikan löytämät, mutta vaatetta kuitenkin.

Kuopukselle vielä isot Lindexin bodit. Tuo etanabodi on sitten ihanan värinen ja kiva muutenkin.  Ja yksivärisiä bodeja meillä on turhan vähän mekkojen alle tai hienojen housujen kaveriksi. Varmaan ensi kesäksi...

Tuttan yöpuku kuopukselle heti käyttöön. Meillä käytössä kyllä päivälläkin. On niin pirtsakan värinen.

Pupubodi kuopukselle käyttöön.

Yöpuku kuopukselle myös heti käyttöön.

Mummon vanhat pyjamahousut esikolle housuiksi. Esikon mielestä nämä kelpaavat hyvin myös päivähousuiksi. Niin ompelin siis mummolle liian lyhyeksi jääneistä housuista esikolle housut.

Kuopuksen parhaimpaan yövaippan ompelin uuden kuosikankaan rikkinäisen tilalle sekä vaihdoin toimivat tarrat. Taas on kuin uusi.

Löysin kirpputorilta myös esikolle luistimet ensi talveksi. Samoin talvihaalarin omalle pihalle. Ruma kuin mikä, mutta hyvin kelpaa omalle pihalle 1€. Polvissakaan ei ollut kulumaa, ruma mutta todella vähän käytetty. Samoin löysin vielä varakuomat esikolle. Todella vähän käytetyt, ostetaan sitten yhdet uudet talvikengät. Mutta kura/loskakeleille sitten nämä toiset varakuomat.

27.08.2009 - 13:47

Serkkuflikka soittelee kirpputorilta, että täällä olisi sellaisia vaatteita kuopukselle joista saattaisit tykätä. Froteisia ja vanhoja, osa saattaa olla liian pieniä. Jep, ymmärrätte varmaan, pyysin ostamaan kaikki. Kröhöm. Myös ne liian pienet.  Hintahaitari 2-4€. Mutta mikä parasta nuo näyttävät siltä että kaikki mahtuvat vielä kuopukselle. Tai yksistä en ole ihan varma, mutta kaikki muut. Meidän kuopus on aikasta sirpsakan kokoinen. Kestovaipankin kanssa pikkuruinen.

Kaksi raitapukua 90cm, retrojen tapaan tietysti hiukan pienemmät nykyisiin kokoihin. Hyvon made in Finland. Mutta nämä ovat vielä isot kuopukselle. Esikko olisi tykännyt näistä kovasti ja harmitteli kun eivät mahdu hänelle. Esikon lempivaatteita ovat haalarit ja yksi kokopotkupuku. Vielä hetken sopivat esikolle. Voi kun osaisin ommelle esikolle tämmoiset ilman hihoja. Mutta kun noissa on tuo pahuksen vetoketju. Kohta ei kuitenkaan enään suostu tämmöisiä käyttämään. Ja minusta nämä ovat niin kivoja.

Lisää raitaa. Luulen että ovat juuri sopivat kuopukselle.

Vasemman puoleiset olivat mummon suosikit. Minusta hiukan ärtsyn väriset, mutta kivat tottakai. Mutta kun nämä muut vaan olivat vielä hienompia. Oli muuten pitkä kauppareissu, kun piti ensin käydä kaupassa ja sitten hakemassa paketti postista. Ja heti autossa mummon ja esikon kanssa ihailtiin näitä. Tai no mummo ei nyt tainnut ihan minun lailla ihailla.

Tuo vasemman puoleinen vihreä saattaa olla vähän nafti täytyy sovitella pesun jälkeen. Mutta nuo oikeanpuoleiset ovat ihan lempparini. Seuraavassa kuva selästä.

Hiukan hieno.

Vielä kolmannet hiukan isot haalarit. Ihanat kuviot.

Ainoastaan noista kahdesta raitahaalarista löytyi valmistaja. Muista en löytänyt. Vetoketjut ovat kaikissa tuollaiset vanhat malliltaan. Ja serkkuflikan tuttu oli ajoittanut nämä vuosiin 73-74. Mutta ohhoh mihin kultasuoneen serkkuflikka osui. Jos näitä löytyy enemmänkin niin lähetä tänne vaan maksan kyllä. Hih.

 

 

 

 

25.08.2009 - 15:16

Loputkin hirret löysivät kotiin. Ihanaa!

Miehellä on nyt kesäloma ja muutaman kerran olen päässyt ihan yksin kirpputoreille. Tai en yksin,  vaan aikuisten seurassa. Ja muutamalla ei vakikirpputorillakin on kierretty.

Minusta tosi kiva verhon toinen puolisko. Tällä kertaa verhoja ei jaettu vaan niitä oli alkujaankin vain yksi. Voisikohan sitä laittaa verhot eriparia? Tai sitten tästä voisi tehdä ison taulun. On niin hieno kangas, etten raaski leikellä. Ehkä pöytäliinaksi. Mutta nousi heti yhdeksi lempparikankaaksi.

Pikkusiskoni löytämä pöytäliina. Onneksi pikkusiskolla on hiukan erilainen maku. Minua jo hiukan kadehdutti, että pikkusisko löysi nyt itselleen aivan ihanan pöytäliinan. Mutta pikkusisko sanoikin ajatelleensa minun pitävän tästä. Pikkusiskokin kyllä löysi paljon kaikkea kivaa. Esikko matkii kaverin vauvaa, kun pötköttelee lattialla. Esikolla on päällään lempparivaatteensa. Juuri korjasin puvusta hajonneen polven. Vielä hetken aikaa mahtuu.

Kuopukselle pussilakana ja samaan sarjaan tyynyliina. Kuopukselle sopivia pussilakanoita ei olekaan kuin muutama. Ja niistäkin vain yksi hieno. Muuton yhteydessä täytyykin taas varata kirpputoripöytä, niin saa mummon ja omia romujaan myytyä. Nyt puhutaan sitten muutosta, kun talopaketti eilen kerran saapui. Hih.

Pieni kangaspala ompeluksiin.

Vauvan pussilakana. Taitaa olla liian pieni kuopukselle. Täytyy mittailla, kunhan tulee pesusta.

Myös tämä pussilakana on mittailematta. Katsellan kenelle sopii.

Ja vielä käsipyyhe käyttöön. Minulla on vinksahdus myös näihin vanhoihin pyyhkeisiin. No pyyhkeitä meillä onkin aika vähän. Tai on niitä aika paljon, mutta niillä on niin paljon käyttöä, että loppuvat välillä kesken. Ja kun välillä talvella on suuria ongelmia saada pyykki kuivumaan. Niin eipähän tarvitse huolehtia pyyhkeiden loppumisesta.

 

19.08.2009 - 22:56

Kun kerran esittelin kaffekupit niin kuuluuhan lautasetkin sitten esitellä. En mitenkään yritä saada aikaani kulumaan huomista odotellessa.

Arabian Faenza leipälautanen.

Arabian Faenza kulhot. Aivan ihanat. Käytössä juhlissa yleensä keksien tarjoilukulhoina.

Vielä yksi hieno Arabian leipälautanen. Paikalliselta kirpputorilta jo aiemmin. Onneksi nykyään ei valmisteta näin hienoja astioita. Menisin konkurssiin ja omatunto soimaisi. Muumimukeihin ja kulhoihin olen kyllä koikussa. Ne taitavat olla suurin paheeni ostaa jotain uutta.

 

19.08.2009 - 22:04

Ihanaiset Arabian Riikka kaffekupit. Paikalliselta kirpputorilta. Näitä olisi ollut enemmänkin, mutta ostin vain kahdet, kun ovat kuitenkin enemmän koristeena. Käytössä vain joskus juhlissa ja silloinkaan tuskin kaffekuppeina. Tai miksipäs ei. Minun kokoelman hienoimmat kaffekupit.

Toinenkin kaffekuppipari minulta löytyy. Myös paikalliselta kirpputorilta, jo vanhat löydöt. Nämä olivat ensimmäiset löytämäni Arabian kaffekupit.

Sitten uudemmat löydöt. Lähikaupungin kirpputorilta. Samalta reissulta ja samalta kirpputorilta. Vasemmanpuoleinen on Arabian Inari kaffekuppi. Oikeanpuoleisesta en tiedä, näitä olisi ollut enemmänkin. Eivät kuitenkaan niin kovasti miellyttäneet silmää, joten ostin vain yhden kaffekupin.

Samalta reissulta löysin vielä tämän kaffekupin. Tassin pohjassa lukee Arabia, mutta kaffekupissa ei. Oletan kuitenkin olevan Arabiaa. Mutta jos ei ole, niin eipä tuo haittaa, hieno tuo on silti.

Kallein kaffekuppi tasseineen on ollut 4€ hintainen. Harvemmin näihin törmää kohtuullisin hinnoin, mutta onneksi edes joskus. Joskus vielä minulla on näille oma hylly keittiössä. Nyt tuo haave on jo askeleen lähempänä. Meidän hirsipaketti on jo matkalla tänne. Huomenna aamulla pitäisi olla perillä. Hiukan jännää. Perustukset alkavat tasausvalua lukuunottamatta olemaan valmiit. Maalämmön putkistolle on porattu kallioon reikä ja putketkin ovat jo paikallaan. Samoin kosteiden tilojen perustuksiin on jo laitettu täyttömaa ja styroksit, minäkin pääsin sahailemaan niitä. Pahuksen kallio oli hiukan könkkyräinen ja sahattavaa riitti. Muuten talo tuleekin tuulettuvalla alapohjalla.

Siinä ne perustukset nyt sitten ovat. Kuvassa nuo kosteat tilat vielä ilman styroksia ja täyttöä, mutta muuten. Ja pihaakin on hiukan siivottu kuvan ottamisen jälkeen. Himpun verran näyttää tuo talo tulevan korkealle. Mutta ihanaa hirret ja muu talopakettiin kuuluva materiaali on jo matkalla tänne. Ja sitten tulevatkin ulkopuoliset miehet kasaamaan talon ulkoapäin lähes valmiiksi. Kohta se alkaa jo näyttääkin talolle. Eikä muinaisille raunioille.

16.08.2009 - 15:07

Haalistunut verho muuttui esikolle mekoksi.

Tämä on nyt sitten se pidempi versio tuosta Ottobren 3/2009 lehden kaavasta. Pidennettynä ja tätäkin kavensin alkuperäisestä. Tuohon takaosaan osui tuota haalistunutta kohtaa. Etuosa on kokonaan kirkkaan väristä. Minusta nuo perhoset ovat niin ihania. Sainkin niitä sovitettua kolme tuohon mekkoon. Ihanan kesäinen mekko. Voi tietysti käyttää muulloinkin, kun lisää sukkikset ja paidan alle.

12.08.2009 - 13:33

Ihanainen verhon puolisko. Toinen puolisko meni kaverille. Oltiin yhdessä kuluttamassa kenkiä muutamalla kirpputorilla. Molemmilla vain nuorimmat lapset mukana. Varsin rauhallinen reissu.

Samaa kangasta pienempi ja osittain haalistunut versio. Erinomainen ompelukangas. Esikolle mekon jo ompelinkin tästä. Kaverille taas toinen puolikas verhoista.

Toisen kaverin vanhempien vanha verhon puolisko. Ei tätä nyt vielä voi matonkuteeksi laittaa. Hiukan semmoista harvaan kudottua kangasta. Tiedätte varmaan. Tästä tulisi kivoja laukkuja, sisäkankaan kanssa. Ellei sitten jää ihan verhoksi. Katsellaan.

Hiukan jo kulunut pussilakana. Laitettiin taas puoliksi kaverin kanssa. Molemmille tuli yksi puolisko pussilakanaa. Yksi iso pala kivaa kangasta. Tästä en vielä tiedä mitä teen.

Paidat kuopukselle. Tuo punamusta pääsee lähes heti käyttöön. Tuo vihreänruskea menee vieä odottelemaan. On niin kivaa, kun kirpputoreilta alkaa löytymään näitä värikkäitä vaatteita. Olen jo aikoja sitten ihastellut jonkun blogissa tämmöisiä paitoja.

Mies esitteli löytämänsä uuden kirpputorin. Ja löytyihän sieltäkin yllättäen kangas. Jännä juttu, vaikka kuinka ompelee niin kangaskaappiin ei vain tule tilaa... Lady aurinkovarjonsa kanssa. Iso pala hauskaista kangasta.

 

10.08.2009 - 22:11

Vanha pussilakana pääsi esikon mekoksi. Ja alakaistale on vanha lakana. Kaavat kirjastosta lainatusta Ottobresta. Esikolle ei uskaltanut edes ehdottaa puhtaita ja mekkoon sopivia housuja, malliksi kun lupautui. Seuraavasta haluaisin tehdä pidemmän. Katsellaan onnistuuko. Kerrankin jonkun muun kuin Jujun ohjeilla. Ongelmana oli vaan se, etten ymmärtänyt ohjeita. Mutta sovelsin sitten itse. Pussilakana kirpputorilta jo aikoja sitten ja vauvojen lakana jostain meille annettu käytettynä.

05.08.2009 - 22:21

Joskus kun en vielä edes odottanut kuopusta, kirpputorilla tuli vastaan tämmöiset. Esikolle olivat jo auttamattomasti liian pienet. Vetoketju oli itse vaihdettu niin rumasti, ettei mitään määrää. Onneksi esikon kummitäti on taitava ja vaihtoi uuden tilalle ja siististi. Ehkä kaikkein lempparein puku. Hieno ja käytännöllinenkin. Viimeisillä käyttökerroilla kuopuksen oikea pottuvarvas vaan alkoi kurkkimaan. Sen taidan osata itsekin korjata.

Muutama muu ruskea unelma.

Bodeja kirpputoreilta.

05.08.2009 - 22:11

Miehen tai sen siskon vanhat koirapotkarit. Näitä ei taidettu käyttää kertaakaan. Ovat venymätöntä kangasta. Eivät siis kovin kätsyt, mutta kuvio on sen verran hieno, että voisin vaikka tehdä näistä taulun sitten lastenhuoneen seinälle. Tai muutenvaan laittaa esille.

Toukkapotkarein vetoketju on hajonnut. Nuo pallopotkarit olivat yhdet lemppareista.

05.08.2009 - 21:56

Muutamat valkoisetkin unelmat löytyi.

Sienipotkupuku on ollut kovassa käytössä varsinkin esikolla. Kovasti kulunut puku jo meille tullessa. Jännää vain, että näyttää nykyisin aivan saman verran kuluneelta kuin meille tullessa. Kuinkahan monella lapsella tämä on mahtanut olla. Ja nuo aivan pikkuisen vauvan nallepotkarit paikalliselta lastentarvikekirppikseltä. Eivät niin kovin vanhat, mutta jotenkin suloiset.

Ja lentsikkapotkarit. Ovat olleet aika vähällä käytöllä. Hiukan hassun malliset, ainakin kestovaippa pallopyllylle.

02.08.2009 - 13:07

Vihreitä unelmia löytyy kivasti.

Tutta-Tuotteen aivan ihana haalari. Huutiksesta, silloin -05. Minusta yksi hienoimmista, meiltä löytyy isompana samanlaiset ilman hihoja. Miehen tai sen siskon vanhat. Olivat esikon lempparit. Vauvalla hiukan epäkäytännölliset, isommalle kivat. Mutta nämä olivat niin hienot, että pienen epäkäytännöllisyyden voi salliakin.

Tutta-Tuotteen kalapotkarit. Myös yhdet lemppareista ja nämä olivat käytännöllisetkin. Kirpputorilta löytyneet.

Pupujussi. Lemppareita myöskin.

Miehen vanhat potkarit ja neuvolan vaihtokirppikseltä kietaisupaita. Sinne saa viedä ehjiä vaatteita ja ottaa toisten jättämiä. Todella kiva idea. Meillä aika pienelle käytölle jää nämä kietaisupaidat, mutta eihän sitä nyt voinut sinnekään jättää. Osan kietaisupaidoista laitoin tästä syystä myyntiin eteenpäin, jotta pääsevät käyttöön. Tämän halusin kuitenkin säästää, kun kerran löysin paidan...

Ja loppuun muutenvaan kivoja kuoseja. Norsubodi kirpputorilta ja omppubodi taidettu saada joltain.

 

02.08.2009 - 12:42

Sinisiä unelmiakin on varsin vähän.

Tutta-Tuotteen ihanaiset potkuhousut, kirpputorilta löytyneet. Esikko aina sanoi näistä, että nyt kuopusta ei kiukuta, kun on tutteja. Vaikka kuopus ei koskaan edes syönyt tuttia.

Aika kuluneet Tutta-Tuotteen potkarit. Hauska kuviointi minun mielestä. Miehen vanhat.

02.08.2009 - 12:30

Keltaisia vaatteita kuopuksella onkin ollut varsin vähän. Ainakaan mitään erityisen hienoja. Kuvassa kuopukselle pieneksi jääneet lakit.

Oravapökät kirppikseltä.

Sitten vielä uudempaa Tuttaa keltaisena. Juuri tämä potkupuku taitaa lahjaksi saatu. Keltaisia säästettäviä olikin varsin vähän.

29.07.2009 - 20:48

Mun vauva on kasvanut. Piti laittaa pienet hienot vaatteet säilytykseen ja ei niin hienot kirpputoripinoon.

Niin viattomalta ja suloiseltahan tuo lakki tuossa näyttää, mutta kaikkea muuta...

Miehen isosiskon vanha lakki vuodelta -77. Esikolla jo käytössä ollut vuonna 2005. Ja arvaahan sen miten siinä aikoinaan kävi. Nämä vanhat vaatteethan ovatkin paljon hienompia kuin nuo uudet kaupassa myytävät. Ja tämähän on ekologistakin ostaa vanhoja vaatteita. Hyvä syy lisää... Ilman tätä lakkia minulla tuskin olisi muitakaan vanhoja lasten vaatteita. Anopissakin taitaa olla hamsterin vikaa, sillä näitä lasten vaatteita löytyi vielä lisää. Minä en olekaan ainoa hamsteri. Hih.

Nämä pinkit unelmat sitten lähtivät säilytykseen. Mies kyllä ihmetteli miksi niitä pitää kuvata, eikö niitä voi laatikosta katsella. No voihan niitä, mutta väriterapiaa se on tämäkin.

Kirppiksiltä parit ei  varmaan niin kauhean vanhat potkarit. Mutta varsinkin nuo nallepotkarit ovat suloiset.

Ihanainen bambi. Ja hyvin mahtui  60cm mekko kesällä kuopukselle. Pikkasen vaan vaippa vilkkui. Tutta-Tuotteen. Varmaan Huutonetistä, silloin kun noiden hinnat eivät olleet pilvissä. Tuli jonkun vaatepaketin osana.

Paikalliselta kirpputorilta.

Kirpputorilta myös.

Miehen isosiskon vanhat sukat. Vuodelta -77. Yhdet isosiskon pinkit housut odottavatkin vielä korjausta.

Muuten vaan ihanaista pinkkiä. Uudempaa Tuttaa. Jota valmistetaan Kiinassa. Pahus vaan kun tekevät niin hienoja kuoseja. Ärsyttävää en halua ostaa uutena. Onneksi kirpputoreilta välillä löytää. Tämän olen kyllä tainnut ostaa esikolle uutena. Joskus aina lipsuu...

21.07.2009 - 13:30

Käsipyyhe ihanaisilla Smurffin kuvilla.

Kolme pikkuruista liinaa.

Aika iso pala Tampellan paksua kangasta. Tämä kangas näyttää suoraan pakasta otetulta. Tämän tuhoamiseksi tarvitaan miehenkin apua. Joten ehkä ensi kesänä jotain valmista tällä suunnalla. Lasten huoneeseen sitten kun meillä sellainen on. Toivottavasti ensi kesänä. Perjantaina jos ei sada kaatamalla, on betoniauto tulossa. Hui. Kohta päästään jo muuramaan harkkoja. Tai no minä vaan katselen. Tai katselisin varsin mielellään, mutta tuo kuopus on niin kova karkailemaan että en paljon ehdi talolle päin katselemaan...

Ihana pöytäliina.

Äiti yrittää vissiin kuvata jotain. Kuopus parkkeerasi itsensä ja palapelin pöytäliinalle.

Mummo osti kuopukselle bodin paikalliselta kirpputorilta.

Mummo osti kuopukselle myös mekon ja housut samaiselta kirppikseltä.

Kuopukselle sukkikset.

Esikolle mekko. Oli turkasen kallis. No kotimaisesta kierrätyskäsityöstä voi kirpputorillakin maksaa hiukan enemmän kuin jostain perusvaatteesta. Köyhdyin kympillä. Pitkään aikaan kallein ostos.

Kaksi kukallista verhoa. Tykkään näistä kovasti.

Kuopukselle oloasu.

Kuopukselle housut.

Vaikka juuri ompelin kuopukselle takit ja muutaman vaipan. Kangaskaappi on edelleen täynnä. Hmm. Mutta nyt pyyhkeet on kaikki käytetty. Takkiin vuorikankaaksi ja vaippoihin imuiksi. Kävin jo viimeiseen takkiin hakemassa pyyhkeen käytettävien pinosta. Joten kankaita ei mitenkään voi olla liikaa. Eihän?

 

 

18.07.2009 - 16:06

Ensiksi oli vauvan pussilakana ja kuopus vailla takkia. Pussilakana oli hassun mallinen ja löydetty joskus yllättäen kirpputorilta. Minusta aivan ihastuttava kangas.

Takki sovituksessa ilman kanttinauhaa ja nappeja.

Kaava muokattuna Muoti Muksu-lehdestä 1/2001. Sekin  muuten kirppikseltä ostettu.

Takki valmiina. Vuorena kolme vanhaa pikkupyyhettä. Takki kesäksi ja lämpimiin syyspäiviin. Napit aikoinaan paikalliselta kirpputorilta. Vain kanttinauha ja langat uutena.

Jos ei osaa ommella vetoketjua. Täytyy muokata kaava napeille sopivaksi.

Esitellään nyt tämä harjoituskappalekin. Muuten ihan onnistunut, mutta tuo itse saksilla leikattu kanttinauha ei ole kovin siistin näköistä. Miehen vanha paita pääsi vuoreksi. Siis todella vanha paita. Varmaan 15-vuoden takaa. Ja mummon vanha lakana hupun vuoreksi ja kanttinauhaksi. Kangas sama kuin kuokuksen lakissa. Vanha kirppislöytö. Kankaassa pieni tahra ja reikä, jotka sai hyvin kierrettyä ja kangasta jäikin vielä.

Takki ja lakki ja äkkiä kuva. Muutaman sekunnin kuluttua takki oli jo riisuttu. Nappeja kun ei oltu vielä ommeltu kiinni.

17.07.2009 - 23:24

Minulla on tunnetusti tapana keräillä kaikkea varsin järkevää. Mutta nämä kattilat vaan ovat niin kauniita. Näissä säilytetään kaikkea kynttilöistä jumppapukuihin.

Ylin päätyy varmaan aikanaan kukkapurkiksi. On kolhiintunut. Ostettaessa hintaakaan ei ollut paljon.

Keskimmäinen toimii kynttilöiden säilytyspaikkana. Oli vaan niin hieno, että pakkohan se oli paikalliselta kirpputorilta ostaa.

Alin on Finelin kattila. Kuva ei vain oikein anna oikeutta tälle kattilalle. Tämän bongasi kirpputorilta mummo. Minä olisin kävellyt vain ohi.

Sitten vielä tämä hiukan suurempi kattila. Jossa säilytetään jumppatyttöjen jumppapukuja.

Kallein on ollut tuo isoin kattila 6€ tai 8€. En muista. Tämä isoin kattila ja tuo ylemmän kuvan keskimmäinen kattila ovat olleet jo pidempään. Mutta nuo ylemmän kuvan alin ja ylin ovat uudempia löytöjä.

08.07.2009 - 14:55

Saalista reissuilta.

Aakkoskangas. Jos joku tietää onko kangas uusi vai vanha niin olisi kiva tietää. Kankaan väritys ja kuvionti näyttää vanhalta. Samoin kangas tuntuu vanhalta hyvältä puuvillalta. En ole kuitenkaan aivan varma. Voi olla uuttakin, mutta tykkään kankaasta joka tapauksessa.

Vanha verho.

Kaksi sydänkuvioista verhoa. Pääsevät uuteen taloon verhoiksi jos ovat riittävän pitkät. Valittiin miehen kanssa uuteen taloon valkoiset ikkunat. Sopii sitten niiden kaveriksi. Ja ovestakin tulee valkoinen. Hassua päättää tuommoisia asioita, kun vasta perustuksia tehdään. Mutta täytyyhän niiden tietää kun talopaketin mukana kerran tulevat. Vähän reilun kuukauden kuluttua jo. Iiiik. Aika kuluu nopeaan.

Lasten pussilakanoita. Osa pääsee käyttöön ja osa ompeluksiin. Kun vaan ehtisi ommella. Vähän tuo taloprojekti vie aikaa.

 

 

15.06.2009 - 13:58

Ihanainen pupukangas löytyi kirpputorilta. Pienen tahran löysin jo kirpputorilla, mutta kun ei paljon ollut hintaakaan niin ostin. Tahra oli kankaan alaosassa, joten tahratonta kangasta jää vielä paljon. Ei aivan kaikken ihanin lastenkangas, mutta nämä lastenkankaat ovat kyllä lemppareitani. Näissä on vaan se ongelma, että näistä en raaski tehdä mitään. Osa on sitten käytössä petivaatteina. Osa odottelee uutta taloa... Muutamasta kuluneesta olen jotain pientä ommellut sentään.

On se vaan niin hieno.

Paikalliselta kirpputorilta vuorostaan löytyi lapsille vaatteita. Esikolle Me&I paita.

Esikolle kesäksi paita, tuo ylempi. Niin kesäksi... Eilenkin piti lämmittää takkaa, kun oli niin kylmä. Bongasin Tiukusen blogista juuri samanmoisen. Hassua. Tuo alempi on kuopuksen potkarit. Niissä vaan on runsaaasti kasvunvaraa. Tuo kuopus kun on pieni ja varsin hoikka. Melkein yhtä mukavaa, kun löytää kirpputorilta lapsille hienoja vaatteita. On löytää näitä kasvunvaraa vaatteita puolenvuoden kuluttua omista kätköistä. Kaksinkertainen riemu.

15.06.2009 - 13:39

Olen etsiskellyt kirpputoreilta sopivaan hintaan Hamahelmiä. Nyt niitä sitten löytyi. Alustoja löysin jo joskus aiemmin ja nyt tosiaan noita helmiä ja muutaman alustan lisää.

Esikon ja minun tekemät nallet suoraan "muotin" mukaan. Huomaa esikon tekemä kukkanen ruskean nallen kädessä. Ilman muottia tehty, minusta aivan ihana. Samoin sydämet suoraan muotista. Hieman oudon mallinen mansikka, "kärpässienet" ja omenapuu ihan itse. Eivät kovin erikoisia, mutta näiden tekemiseen jää koukkuun. Noita kärpässieniä tehdessä muistin nähneeni jonkun blogissa noita Super Marion sieniä. Ja pitihän niitäkin kokeilla. Blogissa jossa näin nuo Super Marion sienet, ne olivat hieman hienommat... Mieskin innostui tekemään esikon nimen näistä helmistä. Ja mies erikoistui silittämään helmet.

Eiköhän näitäkin saada hyödynnettyä korteissa ja muissa jutuissa. Anopin ja esikon tekemiä helmitöitä vietiin jo leikkimökkiin koristeeksi.

08.06.2009 - 14:55

Löysin muutama viikko sitten paikalliselta kirpputorilta ilmeisesti Nanson trikoota parin metrin palan.

Siitä valmistui esikolle yöpuku. Muuten onnistui ihan mukavasti, mutta kaula-aukko olisi varmaan mahdollista ommella hiukan siistimmin. Kangas näytti jotenkin niin yöpuvulta jo kirpputorilla. Housut tein samalla kaavalla kuin apinapöksyt, kavensin vaan vieläkin enemmän kaavaa. Ja paidan tein Juju-kirjan puffipaidan ohjeella. Osasin tehdä paidan. Ihmettelen vieläkin.

Kuopukselle kippolakki Juju-kirjan ohjeella. Kangas paikalliselta kirpputorilta ja sisäkangas pikkusiskon vanha helmalakana.

Talvella epäilin ommelleeni kuopukselle liian pienen smurffilakin. Siitä ei tullutkaan liian pieni vaan se oon juuri sopiva kuopukselle. Joten nyt voi valita paremmin väreihin sopivan lakin.

02.06.2009 - 13:00

Esikon sanoin karkkipeli. Hintaan 0.25€, oli -50%.

Kuopukselle mekko, joka tosin on hiukan nafti ja toimii paitana.

Itselle kangas, jonka kuvaaminen oli varsin hankalaa. Kuopuksella oli pakkomielle kontata aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kankaan yli... Joten konttauksen jäljiltä oleva kangas.

Kuopukselle bodeja.

Esikolle kesätakki, jossa hauskainen hiiri selässä. Kuvausavustaja kuopuksen jalka. Malliltaan takki on aikasta kasaria... En oikein tiedä onko hieno vai aivan kamala, mutta esikko tykkäsi ja se kai on tärkeintä.

Joku on virkannut pitsit pyyhkeen reunoihin. Oli aika hassusti hinnoiteltu nämä pyyhkeet. Tämä oli puhdas ja maksoi 0.50€ ja samassa pöydässä tahrainen 1.50€

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten intoa laittaa tarrallisiin hintalappuihin vielä niitit. Taas jäi kuopukselle muumipotkarit ostamatta, kun niitit olivat tehneet reiän kankaaseen. Ymmärrän niitit vaikka kokolapussa kiinni, mutta että keskellä vaatetta tai kangasta.

19.05.2009 - 14:25

Anoppi jätti meille auton lainaan. Joten pitkästä aikaa pääsin lasten kanssa kiertelemään kirpputoreja hiukan kotikontuja kauempaa. Meillä ei yleensä  päivisin ole autoa käytössä, miehen kun on päästävä töihin...

Verhot, joiden kuviosta mieleeni tulee aivan drinksulasit. Säästän ihan verhoiksi, kunhan vaan saataisiin se pahuksen talo ensin.

Olen pahasti koukuttunut puuleluihin. Kilpikonna kävelee kohta päin drinksulasin jalkaa...

Esikko sai valita leikkimökkiin patalappuja ja pöytäliinan. Leikkimökki on jo käytössä, vaikka ei ihan valmis vielä olekaan. Fidalla todella oli mistä valita patalappuja ja pöytäliinoja.

Löysin hienon kattilan koristeeksi.

Kaffepannu sai kaverin.

Sitten löysin vielä kaksi aikuisten pussilakanaa. Pääsevät pesun jälkeen käyttöön. Täytyy vain keksiä kivat tyynyliinat näille kaveriksi.

11.05.2009 - 14:24

Käväisin jo jokunen aika sitten paikallisella kirpputorilla. Ja löytyihän sieltä taas kaikkea kivaa.

Jättikokoinen pyyheliina... Katsellaan mitä keksin tästä.

Kesäinen ompeluksiin sopiva kangas. Raaskin jopa leikata, kun kankaassa on pieni tahra ja reikä.

Esikolle hiukan ylihintainen Me&I:n  paita. Toki uusi olisi ollut vielä paljon kalliimpi, mutta tuon paikallisen kirpputorin hintataso on yleensä hiukan halvempi. Oli vaan niin hieno paita. Olen vieläkin ihmeissäni kuinka hyvin vielä tuolle lähes nelivuotiaalle esikolle löytyy kirpputoreilta  tai muuten käytettynä vaatetta. Vielä jopa hyväkuntoista ja hienoa vaatetta. Ainoastaan kengät ostetaan yleensä uutena.

 

29.04.2009 - 15:35

Nappien lisäksi löysin kirpputorilta myös ruskeaa pitsiä. Ei kenenkään itse virkkaamaa vaan jotain metritavaraa. Mutta oli niin hienoa, että ostin. Ehkä seuraavaan esikon mekkoon saadaan pitsiä.

Samaiselta reissulta löytyi myös yksi tyynyliina.

29.04.2009 - 15:17

Löysin paikalliselta kirpputorilta suloisia nappeja. Kaksi pussukkaa...

 

Muutamia suloisista napeista.

Säilytyspurkki vanhoja kirpputorilöytöjä.

Ja pitihän nappeja päästä heti testaamaan.

Esikko sai kukkasen paitaansa. Paitakin on saapunut meille kierrätettynä. Sormet syyhyää päästä ompelemaan nappeja jo seuraavaan paitaan.

21.04.2009 - 13:50

Löysin kirpputorilta aivan ihanan kukallisen pöytäliinan. Hinta oli kipurajalla, mutta värit ja kunto niin mahtavat, että mukaan tarttui.

Minulla on näitä pyöreitä pöytäliinoja jo aika monta, mutta talon ainoa pyöreä pöytä on äärettömän tyhmässä paikassa. Jolloin nämä ihanuudet eivät oikein pääse arvolleen sopivasti näytille. Uutta taloa odotellessa. Täytyy varmaan suunnitella uuden talon olohuoneen sisustus pyöreän pöydän ympärille...

Sitten löytyi kuopukselle raitaa...

Kaksin kappalein.  Hintaan 1€ kappale. Ehjät varpaista jo hiukan kuluneet. Kuten tämän ikäisten potkuhousujen kuuluukin olla.

Maailman helpointa kasvatettavaa, herneenversoja. Herneet vaan multaan ja esikko pariksi viikoksi kasteluhommiin ja sitten syömään. Maistuvatkin vielä niin minulle, miehelle, esikolle kuin kuopuksellekin. Olen hieman allerginen tuoreille herneille, mutta herneenversoista ei tule mitään oireita. Hauskaa kasvattaa ja vielä hyvän makuistakin.

16.04.2009 - 14:15

Löysin markkinoiden lomassa myös yhden Monchhichin, tai miten ikinä se kirjoitetaankaan. Tai oikeastaan miehen sisko löysi...

On se vaan niin suloinen.

Jo aiemmin löytynyt purkki.

03.04.2009 - 22:45

Markkinoiden kanssa samaan aikaan oli järjestetty lastentarvikkeiden kirpputori. Miehen siskon kaverin myyntipöydästä tein muutamia kangaslöytöjä.

Taas löytyi muumipussilakana. En vain pysty vastustamaan näitä. Tämä tulee heti pesun jälkeen käyttöön. Nyt on esikolla jo valinnan varaa muumipussilakanoista...

Vanhoja löytöjä esikolle ja kuopukselle. Esikolle pallopaita ja kuopukselle Pikku Myy-mekko, molemmissa vielä kasvun varaa.

Miehen siskon kaverin pöydästä löytyi myös vanha peitto. Reunoista rispaantunut. Täytyy varmaan saumurilla hurauttaa. En voinut tätäkään vastustaa, vaikka reunat olivatkin  hieman rispaantuneet. Hinta oli huimat 0,50€ ja hiekkamuottikin tuli kaupan päälle.

Samaisesta pöydästä löytyi myös tämä ihana kangas. Onneksi pengoin pahvilaatikkoa, josta löytyi muumipussilakana ja kun vielä pengoin näin jotain ruskeaa. Ja se oli tämä ihana kangas. Minulla on tätä samaa kangasta toinenkin pala. Verhoiksi taitavat olla pienet. Täytyy varmaan pienentää uuden talon ikkunoita, jotta nämä sopisivat... Ensimmäinen kerta kun löydän samaa kangasta suunnilleen saman kokoiset parit. Johonkin kankaaseen olen löytänyt joskus tyynyliinan.

31.03.2009 - 15:29

Suloisia lasten leluja. Tuttuja jo omasta lapsuudesta. Kaikki löydetty kirpputoreilta ja ovat nyt lasten leikeissä.

24.03.2009 - 13:59

Pöytäliina pääsee käyttöön kunhan kuopus vähän kasvaa. Pieni reikä liinasta löytyi, mutta eipähän sitten niin harmita kun mustikkasopat kaatuu liinalle. Juuri sopivan kokoinen meidän keittiön pöydälle.

Pikkuiset pöytäliinat, joista toisen esikko varasi omaan paitaansa tai mekkoonsa koristeeksi.

Itselle löysin kesäksi takin.

Kuopukselle housut. Eivät kotimaista retroa vaan Etelä-Euroopasta. Nämä unohtui kuvata pesun jälkeen, joten kuvassa päivän kontatut housut...

Sitten vielä pieniä Aarikan lautasia. Näille pitäisi varmaan keksiä jokin käyttötarkoitus... Ja sitten löytyi vielä molemmille lapsille ensi talveksi haalarit ja vähän käyttövaatetta.

24.03.2009 - 13:46

Kun yhdistetään kirpputorilta ostettu liian iso paita ja jonkun virkkaama pikkuinen liina...

Ensin kavennetaan paitaa molemmista reunoista silleen sopivasti ja sitten hiukan suurennetaan kaula-aukkoa sillai pikkusen. Eli ommellaan surutta, kun mitään menetettävää ei ole. Paidan hinta taisi aikoinaan olla euron. Testataan paitaa päälle ja vau sehän istuu yllättävän hyvin. Sitten ompelukoneella ommellaan vielä liina alakulmaan ja paita on valmis.

Idea oli taas yllätys, yllätys Juju-kirjasta. Näillä peitetään siis lasten ikitahrat vaatteista...

26.02.2009 - 14:16

Tuo paikallinen kirpputori on varsinainen aarrearkku. Lapset saisi vaatetettua lähes pelkästään paikallisen kirpputorin vaatteilla. Toisinaan toki on mukavaa käydä isommillakin kirpputoreilla. Nyt kuitenkin paikallisen kirpputorin satoa...

Kuopukselle bodi ja kokopuku. Minulle tulee tuosta bodista mieleen kiinalaiset kukkaset. Ei kyllä aavistustakaan miltä kiinalaiset kukkaset näyttävät.

Esikolle paita ja makean väriset sukkikset.

Ihastuttava palapeli. Huomaa kuvausavustajan liikkuvat pandat alareunassa.

Ja kaikista ihanin löytö. Esikolla pussilakana ja juuri oikeaa kokoa. Joskus näinkin.

Ompelin esikolle nasun paitaan ja voi kuinka esikko tykkäsi. Pienet ilot.

Vihdoin ja viimein sain esikon lapaset ommeltua valmiiksi. Lapasten villa huovutettu pesukoneessa ja sydämet vanhasta piposta. Joka aikoinaan vahingossa huovutettu pesukoneessa. Hiukan tuli turhan paksut näistä lapasista, mutta toimivat hyvin kauppalapasina.

16.02.2009 - 13:56

Varsin kiirettä on pitänyt. Ompelukonetta en ole ehtinyt katsomaankaan. Mutta kirpputorille onneksi aina ehtii.

Kuopus täyttää pian vuoden ja nyt on kakkukupu jo odottamassa. Varmaan varsin monet juhlat jo nähnyt kakkukupu. Vähän naarmuuntunut, mutta elämä jättää jälkensä. Minä tykkään.

Ryppyinen pöytäliina. Näyttäisi pikkaisen paremmalta silitettynä, mutta hieno se on näinkin.

Meillä oli kirpputorilla tuotteen myynnissä kaksi viikkoa. Ja ainoat mitä viikkojen aikana kirpputorilta löysin olivat kaksi tämmöistä tyynyliinaa ja esikolle yksi leikkihevonen. Värit ovat luonnossa paljon kauniimmat.

Syynä kiireeseen... Ehkä päästään sittenkin rakentamaan jo aika pian. Mutta katsellaan nyt rauhassa. Vajan purkamista talon tieltä...

03.02.2009 - 14:09

Kirpputorilta löytynyt kangas.

Josta valmistui esikolle mekko. Kaava Juju-kirjasta, kuten myös smurffimekosssa. Kaavaa on muokattu jo aika lailla, mutta vielä saisi pikkuisen kaventaa. Ja hihat jätin pois kuten smurffimekossakin.

Vielä jämäpalojen ja lasipurkkien hyötykäyttöä. Ja tätä ihanaista kangasta jäikin vielä.

19.01.2009 - 14:51

Lapsille vaatetta ja vanha lasten pussilakana.

Ja itselle pöytäliina. Tämä oli hiukan kallis, mutta aikasta ihana.

Kerrankin ilman lapsia. Ystävän kera.

07.01.2009 - 14:12

Mies bongasi kirpputorilta tämän linnan. Neljä tornia ja neljä seinämää. Nyt kelpaa leikkiä. Muumit ja hevoset linnassa ovatkin jo asustelleet. Kuopus on jo muutamaan otteeseen aiheuttanut tornit ja seinät kaatavan pyörremyrskyn. Mutta nämä kyllä kestävät.

Minä niin pidän puuleluista. Ovat kestäviä, ekologisia valmistaa, kehittävät lapsen mielikuvitusta ollessaan yksinkertaisia, kertakaikkisen hienoja myös minun silmiini ja rikkoituessaan mahdollisia korjata ja jos korjaaminen ei onnistu niin hävittäminen on varsin helppoa. Ja mikä parasta nämä eivät soi, voin inhota soivia lasten leluja. Ne päätyvät usein kiertoon tai ylähyllylle, josta ne saa vain harvoin leikkeihin. Kotimaiset puulelut, voiko parempia leluja lapsilla olla... Tämän pohjassa oli leima Lelupaja, Helsinki.

Mies teki viime reissulla parempia bongauksia kuin minä. Joko minun taitoni on ruostunut tai tuo mieheni on kehittynyt.

23.12.2008 - 14:46


Mies ja Esikko askartelivat tonttuja. Esikko oli välttämättä halunnut ruskean lakin tälle tontulle. On vain niin hämärää, että kuvatkin ovat aivan sumeita. Talon mukana tullut kynttelikkö, ei kovin kaunis, mutta kun kerran toimii niin olkoon ikkunassa.



Löysin syksyllä paikalliselta kirpputorilta hienot kulhot. Ihanat tuikkujen kanssa.



Esikon pöydän joululiina. Tämäkin syksyisiä kirpputorilöytöjä.



Sitten minun joululiina. Muutaman vuoden takainen kirpputorilöytö. Muutama pakettikin näkyy. Nyt jo toisena vuonna kierrätyspapereihin pakatut lahjat.


01.12.2008 - 13:14
Löysin taas kaikkea ihanaa kirpputorilta.


Vanha makuupussin, joka oli piilotettu myyntipöydän alakulmaan. Pieni vetoketju oli poistettu ja yhden pienen reiän löysin. Mutta hintakaan ei ollut järin paha 1.5€. Aivan ihana, tykkään.


Pari palaa kangasta.


Pieni tyynyliina.


Pala kangasta. En tiedä onko uutta vai vanhaa, mutta oli niin hauskainen.


Löysin taas muumipussilakanan, todennäköisesti oikeaa kokoakin. Muutaman kuukauden sisällä olen löytänyt neljä muumipussilakanaa ja kolme muumityynyliinaa. Esikko tykkää.




Sitten vielä Monchhichi -tyynyliina esikolle. Nuo ylemmän kuvan Monchhichit myös vanhoja kirpputorilöytöjä. Osa vanhoja, osa varmaan uudistuotantoa.


04.11.2008 - 21:48

Kuopuksesta on nykyisin täysin mahdotonta saada kunnon kuvia. Vauhti on niin valtaisa,  kamera ei pysy vauhdissa. Enkä kyllä minäkään. Huterille jaloille on kuitenkin noustava. Ja muutenkin maailma on kovin kiinnostava, paikallaan ei ehdi olemaan. Tässä kuopuksen talvilakki, Teelikamenten merkkinen, Kurikka-Finland. Edessä oli pieni purkauma, ompelin siihen päälle rusetin. Kierrätetty tuo rusetin narukin.


Kuopukselle...








Esikolle...



Esikko ihastui mörköön ja minä hellyin. Mukaan lähti.

Kaksi pussilakanaa ja tyynyliinaa. Ja nämä tulevat käyttöön. En ole vielä päättänyt pienennänkö näitä vai jätänkö aikuisten kokoon. Saa nähdä. Mietinnän alla.

08.10.2008 - 14:35
 Kun kuopus nukkuu, esikolla on lupa leikkiä napeilla.











Paljon iloa vanhoista napeista.



12.09.2008 - 13:58
Löysin kuopukselle ihanan bodin kirpputorilta. Näitähän saa kaupasta, tiedetään, mutta en halua ostaa näitä uutena. Joten löytämisen riemu oli suuri. Ei ole kyllä noin haalistunut kuin kuvat antaa ymmärtää.

 



Ja sitten itselle ompelupussukka ainakin näin alkuun. Hyvä säilyttää keskeneräistä ompelusta. Tämä on siis pieni kassi. Voi olla, että myöhemmin kangas pääsee johonkin muuhun.





Jännä näyttää kuvissa melkein paremmalta kuin oikeasti. Joskus näinkin päin.

05.09.2008 - 14:24
Kiertelyä kirpputoreilla ehdittiin kesällä harrastaa. Mitään todellisia helmiä ei löytynyt, mutta tykkään näistäkin.


Pieniä paloja kukkakangasta.


Hiukan suurempia paloja Tampellaa.


Lisää Tampellaa. Haluaisin tehdä tästä itselleni essun. Ihmettelee mikä naurattaa... Minä varsinainen kokki ja kodinhengetär. Jos olisi näin hienosta kankaasta essu, niin ehkä minustakin löytyisi kodinhengetär... Ei taida essu auttaa.


Vanha pussilakana, vaan normaaliin tapaan vääränkokoinen suoraan käyttöön.


Sitten pienenpieni tyynyliina. Riittäisi ehkä juuri ja juuri pieneen hattuun.


Lasten pussilakana taas hassua kokoa.


Iso pala ihanan väristä kangasta. Hiukan tuollaista "harvaa" kangasta. Mutta lankesin, kun oli niin kauniin värinen. Vielä kun ehtisi taas ompelemaankin joskus...
02.09.2008 - 13:34
Aina on aikaa kirpputoreille. Olemme kierrelleet meille täysin uusilla kirpputoreilla. Lähikuntien ja kaupunkien tarjontaa on katsasteltu. Kaikennäköistä on löytynyt.





Neljä kappaletta verhoja. Oikein siistit. Harvinaista löytää kahteen ikkunaan samanlaiset verhot. Ovat kyllä jotain puuvillaa, vaikka varsinkin ylemmässä kuvassa näyttävät tekokuidulta.





Esikolle takki 7€, merkkinä ei suinkaan mikään halpaketju, vaan suomalaista käsityötä Metsinkäinen. Aivan kuin uusi, esikon "pyhätakki" talveksi. Tämän merkkisiin vaatteisiin en ole ennen törmännytkään.



Plaston ankka lapsille oikein sopuisaan hintaan.



Pieni laatikollinen Legoja.


25.08.2008 - 16:07
Löysin kirpputorilta itselleni hamosen, ihana kangas.  Hieman liian pitkä minulle, mutta alkuun ainakin saa kelvata ihan näin. Käytössäkin jo ollut. Mieheni mukaan ei hänen makuunsa, mutta onneksi ei hänen olekaan. Meillä kun on niin kovin eri maku. Kauhulla jo odotan uuden talon tapettiostoksia, värin valintaa... Olemme aina ihmetelleet, kuinka muut parit onnistuvat valitsemaan tapetit niin nopeaan. He saapuvat kauppaan ja mies kysyy onko tämä hyvä? Nainen vastaa otetaan tuo ja sitten mennään kassalle. Me katselemme ihmeissään ja jatkamme tapettikirjojen selailua ja viimein löytyy sopiva, liian kallis ja etsintä jatkuu... ...jatketaan huomenna. Onneksi nykyään on netti, voidaan katsella malleja sieltä.

Tässä kuitenkin tämä hamonen.


Ja käytössä, tosin vain lyhyen aikaa, kun puuhommat kutsuvat jälleen.

16.08.2008 - 14:27
Pieniä alkupaloja kirpputorilöydöistä...


Esikolle pussilakana ja samaan sarjaa tyynyliina. Esikolla on nyt kaksi muumipussilakanaa. Ja mikä parasta ne ovat samaa kokoa. Esikko on aina ennen nukkunut unipussissa.


Hieman vanhempi löytö. Esikon kylpypyyhe. Ja kyllä meillä tykätään muumeista.

Miehen vanhat tuttipotkarit..
.

...saivat kaverin.

Hintaa näillä oli ainoastaan 1€. Onneksi menin tonkimaan yhtä lastenvaatepinoa ja sieltähän nämä löytyivät.  Välillä kuopuksellekin jotain. Vanhaa aitoa Tuttaa. Nämä vanhat Tutat kestää ja kestää ja kestää. Hiljaa itsekseen miettii, katosiko se laatu Kiinaan... No joo... Onneksi sentään Suomessakin vielä jokunen firma valmistaa lastenvaatteita.

05.08.2008 - 15:03
Alkuun esikon istuttama auringonkukka.



Aiempia en olekaan saanut kukkimaan. Nyt näitä kukkii kaksi ja nuppujakin on vielä monta. Esikko sai keväällä istuttaa kaikki vanhat kukkien siemenet.



Sitten toisenlainen kukkanen...



Kukkapeiliä olenkin etsinyt jo usean vuoden. Ja nyt samalla reissulla törmäsin kahteen. Ensimmäisen jätin suosiolla liian kalliina. Kyllä harmitti. Sitten löysin tämän aivan ihanan yksilön.



Nyt uuteen taloon on vessaan peili, tämän ympärille on hyvä suunnitella koko vessa. Niin se talo on edelleenkin vain haave. Ehkä kuitenkin jo pienen pienen askeleen lähempänä. Nykyiseen vessaan on pikkuisen liian iso. Harmi! Jos laitetaan laattojen yläpuolelle kokonaan, niin minusta ei näy kuin hiustupsu.



On se vain hieno!
Tämän takia jouduin luopumaan muista löydöistäni, kyllä kannatti.
28.07.2008 - 14:30
Kesken jääneet leikit


Juna jäi korjaamolle. Löytö kirpputorilta tuo "korjaamo". Ei ollakaan ennen löydetty sopuhintaista Brion-junarataa kirpputorilta. Löydettiin myös risteyspala.


Autot puolestaan jäivät parkkipaikalle. Puinen auto kirpparilöytyjä. Plaston muoviautot saaneet meiltä uuden kodin. Siniseen tipparelluun mieheni on langennut edellisenä jouluna... Kuopuksen lempiauto, renkaita on mukava maistella.

23.07.2008 - 13:50
Mieheni unohti kännykän töihin perjantaina. Mikä erinomainen tekosyy lähteä käymään vähän suuremmilla kirpputoreilla. Lauantaina sitten poikettiin työpaikan kautta kahdelle kirpputorille. Jo perinteiseen tapaan koko perheen voimin. Rahaa kului nyt enemmän kuin normaalista, mutta löydyt olivat erinomaisia.

Tytöille päiväpeitot... Tiedetään toinen nukkuu edelleen meidän vieressä, mutta sänkykin on jo vajassa valmiina. Miksei sitten päiväpeitto. Uuteen taloon viimeistään. Olivat niin hienot mielestäni. Mies ei vissiin ollut ihan samaa mieltä... Molemmatko meinaat ottaa? Jep jep. Naureskellen meinasi, jokainen sitten kantaa omat ostoksensa...

Sitten löytyi kangas, jotain paksua kangasta. Mitähän tästä voisi yrittää tehdä? Ideoita on vaikka kuinka, mutta kun täytyy huomioida myös nuo taidot.

Nyt onkin ollut kovin ruskeavoittoisia nämä kirpputorilöydöt tässä lähiaikoina.

Löytyi vielä muutakin, mutta ne taitavat saada arvolleen sopivan oman postauksen.
15.07.2008 - 14:35
Esikon kanssa rakennettiin eläintarha. Kuopuskin oli kovasti mukana maistellen.


Sisäänkäyntiä piti korottaa, jotta kuljetus pääsee sisälle...


Äitinorsu ja  lapsinorsu, miehen mielestä isinorsu ja lapsinorsu...


Kukas sieltä kurkkaa?


Esikko ruokkinut kirahvin kukkasella.

Kävimme aamulla mummon kanssa viemässä kirpputorille lisää tavaraa myyntiin. Paluu kuormassa ei tullutkaan tällä kertaa mitään. Mutta esikon pillimehu vietiin pyörän etukorista. Oli sentään avaamaton. Voi nyyh! Todella mälsää. Sinne meni parempiin suihin esikon pillimehu, oli tarkoitus juoda, kun tullaan takaisin kirpputorilta. Tämmöinen tuppukylä ja pillimehu viedään. Esikko meinasi, täytyy ostaa uusi. Ei kuitenkaan onneksi tarvinnut. Ihana kirpputorin pitäjä kävi hakemassa kotoaan lasillisen mehua esikolle. Hyvä mieli jäi kuitenkin lopuksi!




03.07.2008 - 15:14
Siis minähän lähdin viemään tavaroita myyntiin kirpputorille. Mutta mitenkäs sieltä tämmöiset tuli paluukuormassa.

Smurfette 1€, lukee mekossa. Turha yrittää väittää, että olisi Smurfiina...


Muumit 2€, muutamat tuplana. Tulevat remontin alla olevaan nukketaloon. Sittenhän se on muumitalo...



Olimme varmaan aika näky, kun tavaroita kirpputorille kuskasimme. Kyllä tästä muutama kilometri matkaakin sentään on. Kuopus kantorepussa, esikko seisomatelineellä ja kärryt tietysti täynnä myyntiin menevää tavaraa. Mutta hyvää myyntiaikaahan siinä olisi hukkaan mennyt, jos vasta miehen töiden jälkeen olisi myyntipöytä täytetty. Illalla vietiin tietysti jo uutta kuormaa, silloin kuitenkin autolla.
27.06.2008 - 14:12
Lasten kanssa kävin paikallisella kirpputorilla. On se hyvä, että täällä maallakin on kirpputori, äitikin saa liikuntaa... Käy ihan kuntoilusta työntää kahta lasta yksissä kärryissä. Ei ollut taaskaan turha reissu.

Esikolle kolme paitaa, 1€ kappale. Mainioita käyttöpaitoja.


Esikolle kirja 1€, muumit on kuulemma ykkösiä ja  myös kakkosia. Näin esikko kertoi kirpputorin tädille. Kaikki muut löydöt sain kuvata ilman esikon ihmettelyjä pihalla, mutta kun kuvasin kirjaa niin äidin kerrottiin olevan pikkuisen hassutuhma.


Sitten tämä todella fiksu ostos...


Jep, jep se on leipäkori 2.5€, helppo kantaa mukana, kun on kävelten liikkeellä. Mutta kun oli niin suloinen. Tälle on kyllä jo suunnitelma... Joko esikon lelujen säilytykseen tai keittiöön kaiken maailman latureiden säilytykseen.

Sitten vielä ihana kangas 0.5€, jossa keskellä reikä. Ollut varmaan ulkona päivänvarjo pöydällä. Muuten täysin ehjä ja hyväkuntoinen kangas. Juuri sopiva kangas minulle. Uskallan kokeilla jotain uutta kaavaa, ei harmita niin paljon jos ei onnistu.


Olen tässä kuukauden aikana, kun tätä blogia olen kirjoittanut. Oppinut laittamaan kuvat koneelle ja kääntämään niitä. Joten ei ihan turhaa hommaa. Muuten tuskin ikuna olisin opetellut.



Ainoa kuva jossa ei ollut esikon varjoa... Kuvaajan pikku apulainen... Joten sallitaan tuo ryppy tuossa alakulmassa.


22.06.2008 - 15:13
Ennen ruokakaupassa käyntiä poikkesimme kirpputorilla. Ja tehtiinhän sieltä löytöjäkin. Tyynyliinat yhteishintaan 2€ sekä lautanen 0.5€. En vielä tiedä tekisinkö näistä essumekon ja lakin vai käytänkö ihan tyynyliinoina.


Sitten sitä harmistusta. Minua on tällä kuluvalla viikolla muutamaan eri otteeseen ärsyttänyt, kun lapset on jätetty kuin perunat peltoon. Joo kasvaahan ne hoitamattakin ne perunat, kokeiltu. Mutta ne lapset... Huoltoasemalla isompi poika kiipeää liukumäestä ylös samaan aikaan, kun pienemmät yrittävät laskea alas. No eiväthän pienet uskalla laskea. Ja pojan vanhemmat istuvat toisella puolella huoltoasemaa. Ilman näköyhteyttä leikkipaikkaan. Pöytiä kyllä olisi ollut vapaana leikkipaikan vieressäkin. Minä sitten komentamaan poikaa. Hetken sujuukin hyvin. No kohta sama meno jatkuu, en jaksa enään puuttua. Olemme lähdössä. Lähtöä tekee myös pojan vanhemmat, tulevat hakemaan poikaa ja huomaavat kiusanteon. No poika joutuu nurkkaan... Jotenkin ärsyttää komentaa täysin vierasta lasta.

Toinen minua pohdituttanut tapaus oli hoplopissa. Esikon ikäinen lapsi (3v) kulkee isossa sisäleikkipuistossa yksin ja kyselee meiltä miten pääsee liukumäkeen. Ei kuitenkaan sanallisilla ohjeilla löydä liukumäkeä. Hetken kuluttua haluaa alas lattiatasoon ja kertoo haluavansa kotiin. Olimme varmaan todella julmia, mutta emme lähteneet hakemaan tuota vierasta lasta alas sokkeloisesta hoplopista. Minua ei harmita olenkaan vahtia ystävien lapsia, vaikka leikkipuistossa. Mutta kuuluuko minun vahtia täysin vieraita lapsia paikoissa, jossa lasten omatkin vanhemmat ovat paikalla. Ehkä minun tulee vaan pysyä täällä maalla, poissa ihmisten ilmoilta.


15.06.2008 - 14:14
Kävimme lähikaupungin markkinoilla lauantaina. Samalla poikkesimme myös paikallisella kirpputorilla. Eihän se turha reissu ollut. Minä löysin kaksi ihanaa pussilakanaa ja mieheni vanhat puusukset. Ajattelin, että tuon raidallisen voisi ottaa käyttöön, kunhan keksin sille parin jostain. Oli muuten käyttämätön, alkuperäisessä pakkauksessa. Oli kunnollista vanhaa paksua puuvillaa. Hinta oli budjettini ylärajoilla 4€, onneksi päätin ostaa aivan ihana mielestäni. Sitten tuo toinen kangas 1.7€, aivan ihana myös. Tästä taitaa tulla jotain muuta, en tiedä vielä. Kun kerran autolla oltiin liikkeellä niin, poikettiin vielä tähän omalle paikalliselle kirpputorille ja sieltä löysin itselleni ihanan paidan 3€. Erinomainen kirpputoripäivä.



Parempi kuva tuosta kukkakankaasta. On tavallaan pisteistä muodostuva tuo kuvio...


Sitten vielä tuo paita parempaan kuvaan, kera uuden raitakankaan.


Markkinoillakin oli mukavaa, vaikka siellä ainat samat myyjät ovatkin vuodesta toiseen ja ilmeisesti myös sama cd-levy... Esikko uskaltautui pomppulinnaan pomppimaan, on yleensä niin kovin arka. Kyllä vanhemmat olivat tytöstään ylpeitä. Eihän siellä tuulispäänä vieläkään menty, mutta uskalsi sentään pomppia. Juotiin pillimehua ja syötiin lakua. Esikko ihaili ilmapalloja. Ostettiin  esikolle sokean käsitöiden lakaisuharja leikkimökkiin. Sekä samaan sarjaan lasten juuriharja, joka toimii leikeissä hevosen harjana. Kunhan tässä ehditään mattojen pesulle, niin esikko pääsee myös pesuhommiin.

10.06.2008 - 18:43
Kävimme siis viikonloppuna kahdella kirpputorilla koko perheen voimin. Muutama löytökin tehtiin, mutta ei mitään oikein todellisia helmiä osunut silmiin. Meillä on ollut viime syksystä lähtien projekti nimeltä leikkimökki, alkaa kohta jo valmistua. Siihenkin olisi ehkä ohjeet auttaneet, mutta meillä kun noita ohjeita ei harrasteta... Sinne löydettiin kahdella eurolla verhot. Mielestäni aivan ihanat, eivät kuitenkaan helmet joten sopivat leikkimökkiin. Helmet kankaat visusti piilossa lapsilta... Mieheni kanssa naureskeltiin, että jos osataan leikkimökki tehdä niin voidaan joskus taloakin alkaa rakentamaan. No alkaahan se valmistua, mutta että taloa. No onneksi nuo rakennuskustannukset ja korot pitävät huolen ettei meidän koti ihan heti pääse edes alkuun. Säästäminen jatkuu...Ja noita muita vasta meidän projekti onkin naurattanut. Kyllä se leikkimökki vielä valmistuu. Ja se kotikin joskus. Tuossa alhaalla tuo kangas.



Löydettiin me muutakin, kaksi bodia, vihreä omenakuvioinen ja sinipunaraidallinen 0.5€ kappale ja  samaan raitasarjaan potkuhousut 1€.  Sitten tuollainen ruskea vanhempi potkupuku 1.5€. Ja äidille lasit 0.45€ kappale. Pyrin ostamaan noille lapsille käytettyjä vaatteita, rahan ja omantunnon vuoksi. Eipähän sitten harmitakaan kun likastuvat. Ja onneksi noita juhlamekkoja saa noista ihanista vanhoista kankaista.