Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.04.2011 - 13:45

Hain kirpparilta omat myymättä jääneet tuotteet pois. Ja samalla löysin esikolle housuja. Yhteensä noin 10€, olivat vihdoin puoleen hintaan.

Muut pääsevät heti käyttöön, mutta keskimmäiset olivat jo liian pienet.

Ihanaisia kankaita ja ompelukoneen surinaa.

Kaava Suuri Käsityö -lehdestä maaliskuu 2005 kaikkiin hamosiin. Tuon alimman esittelin jo aiemmin. Kahdesta puuttuu vielä nepparit olalta.  Esikolle hamosia kesäksi. Kaikki kankaat kirpparilta, kaksi lakanaa ja kaksi pussilakanaa.

Esikon farkut sanoivat poks toisen polven kohdalta.

Maailman helpoin tapa korjata housut silitettävällä paikalla. Ompelin vielä paikan reunat, että varmasti pysyy paikka paikallaan.

08.03.2011 - 13:16

Keskimmäisen housutilanne ei ollut järin kehuttava. Keskimmäinen on niin siro, että laitoin suosiolla liian leveät housut myyntiin. Ja samalla kun hinnoittelin vaatteita kirpparille laitoin keskimmäisen sovittamaan muutamia shortseja ja tuo mahtui varsin hyvin 68cm shortseihin. Voivat sitten käyttää vauvan kanssa kesällä samoja shortseja.

Ompelin sitten omista vanhoista kotihousuista keskimmäiselle uudet riittävän kapeat housut. Resoritkin on kierrätetty samoista housuista.

Ja aplikoin toiseen lahkeeseen tilkkulaatikosta löytyneestä kankaasta sydämen.

Kaava Ottobre 6/2009 pitkikset, samalla kuin keskimmäisen aiemmatkin housut.

Samoin minä itse olen vailla kotilökäreitä. Mietinnässä on ompelenko itse vai jaksaisiko sitä mennä kauppaan ostamaan. Minulla on yhdet ainoat kunnolliset lökärit ja muut ovat niin loppukuluneita, että niitä kutsui roskis tai uusiokäyttö.

 

18.01.2011 - 14:40

Jo ennen vauvan syntymää ompelin muutaman kippolakin Juju-kirjan ohjeella. Kesäksi vauvalle ja nuoremmalle isosiskolle.

Kangas samaa kirpparilta ostettua kylpytakkia kuin vauvan vaipoissa. Ja sisäkangas pikkusiskon vanha helmalakana.

17.12.2010 - 21:40

Muutama ompelus on valmistunut.

Samalla SK-lehden kaavalla kuin aiemmat haalarit valmistui vauvalle vielä yhdet. Punainen kangas omasta vanhasta tahriintuneesta kirpparilta ostetusta paidasta. Kangas ei ihan riittänyt ja jatkoin ihanaisella peikkojoustiksella. Vetoketju irrotettu yhdestä epäonnisesta ompeluksesta. Kuva jotenkin vääristää noita haalareita, ovat kyllä ihan sopusuhtaiset oikeasti.

Sitten joku hullu osti kirpparilta saumoistaan rikkinäisen kylpytakin 0.20€ hintaan. Mutta sehän sopii erinomaisesti kankaaksi vaikka sisävaippaan. Kaava uusimmasta Ottobreesta 6/2010. Ompelin vähän oman mielen mukaan, mutta kaava siis tuosta uusimmasta Ottobreesta, pienimmän koon mukaan tein. Ja imutkin kierrätettyinä kaverin lapsen vanhoja. Coolmax ja tarrat uutena Sampsukasta jo aiemmin ostettu. Minusta jotenkin tosi kiva päälikangas vaippaan.

Kirpparilta löytyi kiva viltti 2€ hintaan.

Ja vähän kärsinyt Finelin muki 1€ hintaan. Tykkään.

Hyväkuntoinen Arabian faenza muki 4€ hintaan.

08.12.2010 - 21:59

Likaantunut ja muutenkin resuinen Topi ja Tessu kirja päätyy joulukuuseen...

Lähes kaikki ovat varmaan lapsena tehneet näitä koristenauhoja joulukuuseen. Esikko osaa tehdä nauhaa jo ihan omatoimisesti. Vielä on kirjaa jäljellä... ja koristenauhan teko jatkuu.

Muistakin vanhoista kirjoista saa varmaan vaikka kuinka kivan värisiä koristenauhoja. Tietysti ihan mustavalkoinenkin jostain pelkästään tekstiä sisältävästä kirjasta voisi olla hieno. Kuvat ovat kyllä niin huonoja, mutta hauskan näköistä koristenauhaa tulee.

Muutama vanha joulukortti oli vielä jäljellä esikon joulukorttiaskarteluista. Niistä valmistettiin neljä palloa joulukuuseen koristeeksi. Näitä olen tehnyt useamman jo aiempina vuosina. Idea taitaa olla napattu jostain ohjelmasta telkkarista. Yksi pallo vaatii aina neljä korttia. Kivaa puuhastelua esikon kanssa.

21.11.2010 - 16:44

Anoppi oli bongannut kirpparilta vahaliituja. Ja kaupunkireissulta löytyi sopiva muotti vahaliiduille. Ja eikun uuni kuumaksi...

Samalla ohjeella kuin viimeksi. Nyt vain toimivammalla muotilla.

Näiden kuvaaminen vaan tuntuu olevan aivan mahdotonta.

Nyt uusia malliltaan toimivia vahaliituja on tytöille purkillinen.

Esikon taiteilua...

Ja kuopuksen... Ja kun kerran taiteillaan niin pitäähän käytössä olla samanaikaisesti vesivärit ja vahaliidut.

10.11.2010 - 22:11

Ompelukone on ollut ahkerassa käytössä lähipäivinä.

Esikolle tunika. Esikko halusi ehdottomasti tästä kankaasta itselleen tunikan. Mikään muu kangas ei ollut niin kiva. Olisin halunnut ommella tästä kuopukselle housut ja jotain muuta pientä. Mutta esikko sai nyt tunikansa ja ihan kivalta näyttää. Ja mikä tärkeintä, esikko on tyytyväinen. Kaava muokattu Ottobren 1/2010 trikoopuseron kaavasta.

Loppukankaasta riitti juuri vaippaan. En kyllä tiedä millä kaavalla tämä on tehty. Jonkun vanhan kaavan mukaan vain tein.  Tukikankaana taas vanhaa lakanaa ja kaverilta käyttämättömäksi jäänyttä Coolmaksia.

Housut kierrätyskankaasta kuopukselle, vanha yöpaita. Kaava sama Ottobren pitkisten kaava kuin kuopuksen  kaikki aiemmatkin housut lähiaikoina. Kavensin vaan hiukan lisää, kun ajattelin näitä ihan oikeasti pitkiksiksi, mutta housuilta nämäkin näyttivät tuon kirpun päällä. No kelpaavat sitten housuiksi tai pitkiksiksi.

29.10.2010 - 16:07

Ja vielä muutama valmistunut...

Kirjekuoria vanhasta kirjasta. Askarreltiin yhtenä iltana tyttöjen kanssa. Lue askarreltiin esikon kanssa ja kuopus aiheutti meille harmaita hiuksia. Kuopuksen pinna ei kestä, jos ei osaa tehdä jotain ja kun yrittää keksiä sopivan helppoa askarreltavaa, se ei tietenkään käy.

Suurin osa ikkunoista on saanut listat ympärilleen.

Ja muutenkin talo näyttää ulkoa jo aika valmiilta. No vähän rappusia puuttuu ja perustusten ulkopuolinen täyttö on kesken. Ja piha on niin kovin siisti... ja ja ja...

08.10.2010 - 14:04

Kun täällä nettimaailmassa näin näitä vahaliitujen sulatusjuttuja, niin pakkohan niitä oli tyttöjen kanssa kokeilla.

Ensin löytyi kirpparilta laatikollinen vahaliituja. Hintapyyntö oli 1€, mutta tinkasin 0.50€. Ovat kuitenkin sentään vain  käytettyjä vahaliituja.

Etsittiin kotona vielä muutama vanha vahaliitu joukon jatkoksi. Sitten putsattiin vahaliidut papereista ja pilkottiin. Ja järjesteltiin vähän värien mukaan.

Sitten laitettiin pätkät muffinssivuokiin. Tähän olisi parempi olla vuoka, jossa on pienempiä ja vähän erimallisia muotteja. Mutta kun sellaista ei ole, niin testattiin näin. Ja sitten uuniin, meillä oli noin 130-140 astetta lämpötilaa ja puolituntia aikaa. Muutaman kerran sekoittelin välillä.

Ulkona jäähtymisen jälkeen ne näyttivät tältä.

Sitten ne poistettiin muoteista. Ja yläpuoli näytti tältä.

Ja alapuoli tältä.

Sitten pikaiset testaukset ennen nukkumaan menoa. Hiukan nuo pigmentit painuivat pohjalle ja sakaroista tulee alkuun vähän liian vaaleaa, mutta kun hetken värittää niin sakaroistakin tulee kunnolla väriä. Ja tosiaan tuo malli voisi olla paremmin käteen sopiva.

Mutta äärettömän kivaa näitä oli tehdä ja ihan toimivia tuli.

03.08.2010 - 14:21

Kierrätysompelua... Joku on vähän jemmannut kaikkia hienoja tahraisia, reikäisiä ja pieniä vaatteita.

 Ennen pikkusiskon vanha paita tahroilla varustettuna. Nykyisin esikon pipo. Sisäpuolella vuorena miehen vanhaa paitaa. Kukikkaat kuosit -blogin ohjeella tehty kaikki pipot. Kiva ja helppo ohje. 

Ei pöllömpi.

Pikkusiskon toisesta paidasta tehty kuopukselle pipo. Onneksi ei mennyt kirpparilla kaupaksi. Kuopus on aivan ihastunut pöllöpipoonsa. Vuorena omaa vanhaa paitaa.

Ja taas pikkusiskon vanha paita. Nykyisin esikon pipo. Vuorikankaana samaa paitaa. Nämä molemmat pipot sopivat hyvin esikon kummitätin tekemään ihanaan syystakkiin.

Ja omasta vanhasta paidasta vielä yksi pipo esikolle. Tämän ompelussa hieman kämmäsin ja pikkuinen leppäkerttu meni melkein kokonaan piiloon. Onneksi iso leppäkerttu sentään osui kohdilleen. Sattuuhan sitä. Tästä tuli esikon lemppari.

Oma pieneksi jäänyt paita.

Muuttui esikon paidaksi, varsinainen rokkihiiri. Tuo henkari venuttaa nuo hihat hassun mallisiksi. Mutta ihan hauska tuli. Mustat osat miehen vanhaa paitaa. Tässä on raglanhihat ja kaikki. Ja vielä monesta palasta ommeltu. Kaavana Ottobre 4/2010 Kettu raglanhihainen T-paita. Muutaman kerran meinasi usko loppua, mutta loppujenlopuksi yllättävän helppo oli ommella.

Vauvalle vaippa, jonkin vanhan Suuren Käsityölehden ohjeella tehty. Ulkopuolen flanelli kirpparilta ja sisäpuolella Coolmax Myllymuksuilta. Ja jämäpaloista omalla ohjeella itselle pari kestoa, kiinnitys tarroilla.

Esikolle Sampsukan trikoosta vielä housut. Esikko valitsi muutamasta kankaasta sukellusveneet.

Kaavana Ottobre 6/2009 Stripy pitkikset/pyjamahousut.

21.06.2010 - 22:18

Shhh...

Pöllö nukkuu...

Pöllö syntyi vanhasta kirpparilta ostetusta ja huovutetusta villapaidasta. Täytteensä pöllö sai saman villapaidan palasista. Ainakin osa langoistakin on kierrätettyjä. Silmät ommeltu jostain omasta jämälangasta. Malli pöllöön muuten oma, mutta monen yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin näihin nukkuviin silmiin. Samanlaiset silmät olen jossain blogissa joskus nähnyt. Yritin silmiä napeista, useita erilaisia silmiä, huonoin tuloksin. Joten pöllö sai nukkuvat silmät. Pöllö ei tosin ole saanut kovin suurta suosiota lasten keskuudessa. Meillä on leikitty lähinnä pehmoapinoilla.

28.04.2010 - 22:21

Kierrätysompelua...

Esikon kirpparilta ostettu paita saapui pesusta täynnä ikitahroja. Esikko oli pikkuisen askarrellut, lue liimannut. Minua hiukan harmitti.

Paidasta tuli kuopukselle lakki. On kuopuksen päässä oikeasti suloisen näköinen. Ei tuollainen vimpulan näköinen kangaspala. Resori kirpparilta ostettu. Juuri osui tahraton kohta siilin kohtaan. Esikko oli vaan kovin nyreissään, kun lakki olikin kuopuksen kokoluokkaa. Itseä ei harmita enää tahrainen paita, kuopus on niin suloinen lakki päässään.

Kuopukselle kirpparilta ostetusta bodista paidaksi, resori vaan alareunaan. Näitä isokokoisia bodeja on nyt löytynyt useampi kivalla kuosilla. Muuntuvat onneksi helposti paidoiksi ja pääsevät käyttöön. Minusta tässä bodissa on aivan ihanat värit. Resori on tilattu joskus aikoja sitten Myllymuksuilta.

22.04.2010 - 15:17

Miehen työpaikan kaffepussien uusi elämä.

Juhla Mokka paketeista tein aiemmin useamman pannunalusen. Nyt oli vuorossa Kulta Mokka. Aiemmat menneet kaikki lahjoiksi, nyt jää ehkä itselle. Näitä on vaan niin kiva väsätä.

Samaisista Kulta Mokka kaffepaketeista valmistettu kauppakassi. Lähes valmis käyttöön, ainostaan pujotetut  kahvat täytyy vielä kiinnittää tuosta ylhäältä kaffepusseihin.  Ohjeet molempiin paikallisesta käsityökerhosta.

Nuukuusviikon kunniaksi... Tajusin juuri, että synttärinikin osuu nuukusviikkoon. Aikas hassua.

30.01.2010 - 13:16

Olen aina ajatellut olevani aika tavallinen. Samoin olen ajatellut meidän toimivan monessa asiassa aika tavalliseen tapaan. Joissain asioissa ehkä hieman ekologisemmin, mutta kuitenkin ihan normaalin rajoissa. Sitten on hörhöasteikolla, kun ollaan täysin omavaraisia, lapset kotikoulussa jne...  Minusta olemme siis varsin tavallinen perhe.  Minua ympäröi ilmeisesti aika samoin ajattelevien ihmisten piiri ja toisaalta suvaitsevien ihmisten piiri, toisilla on lapsia ja toisilla ei. Vaikka monia asioita tehdään eritavoin, kaikki ovat sinut omien valintojensa kanssa ja toisten tekemiset ei häiritse, vaikka ne poikkeaisi omista. Yksikin hyvä ystävä käytti samanikäisen esikoisensa kanssa (kuin meidän esikko) kertakäyttövaippoja ja me kestoja. Kumpikin oli tyytyväisiä ja kumpikaan ei paasannut toiselle asiasta. Vaipat vaihdettiin vauvoille vieretysten ja ihmeteltiin hyvässä hengessä toistemme ratkaisuja.

Mutta sitten aina lähdettäessä suureen maailmaan herään todellisuuteen. On asioita joita ei saa sanoa ääneen. Kestovaipat, 6kk täysimetys, taaperoimetys ja kotiäitiys, näitä olen oppinut jo varomaan tässä 4,5 vuoden taipaleellani. Nämähän ovat suoraa arvostelua kertakäyttövaipoille, pulloruokinnalle ja päivähoidolle.  Meilläkin lapset menevät aikanaan hoitoon, meillä on molemmilla käytetty myös kertakäyttövaippoja, ei paljon mutta käytetty kuitenkin, no tuttipullosta ei ole juonut kuin esikko keskolassa, mutta kaikki nyt varmaan ymmärsi pointin. Ne ovat meidän valintoja, en suinkaan odota niitä muilta. Mutta se mitä odotan on yhtäläinen arvostus omille valinnoille. Kotiäityis nähdään suurena uhrauksena. Kestovaipat ja imetys puolestaan pätemisenä. Vaikka oikeasti kotiäitiys lähtee omasta halusta hoitaa lapset kotona, kestovaipat lähti alkujaan puhtaasti ekologisuudesta ja imetys helppoudesta. Onneksi kestovaipat ovat viime vuosina yleistyneet niin, että niistä voi jo nykyisin puhua lähes normaalista. Ihanaa. Enää listalle jää kotiäitiys ja imetys.

Mutta lähiaikoina olen huomannut tuon listan kasvavan muutamilla hassuilla uusilla asioilla. Soivien muovilelujen, tavallisten muovilelujen ja muoviastioiden välttely on lähes yhtä arka aihe keskustella kuin aiemman listan asiat. Meillä lapset ovat viimeiset pari vuotta syöneet ihan tavallisista astioista eli kuopus jo aloittaessaan kiinteät. Ja noita muovileluja jotenkin kammoan monestakin syystä, vaikka niitä meiltä löytyykin. Epäekoligisuus, valmistusmaan työolosuhteet, mahdollinen lapsityövoima, muoveista liukenevat aineet lapseen, hankaluus hävittäää jne. Samoin muoviastioista ruokaan liukenevat aineet. Mutta näitä ei kannata vieraammassa porukassa sanoa ääneen, saa hauskoja silmänpyörityksiä osakseen. Ja tietysti taas yritetään päteä ja neuvoa kuinka toisten kuuluu elää. Eihän se oikeasti näin ole vaan taas tämä on meidän tavallista elämää. Mies ei ole näin fanaattinen muovin suhteen, enkä minäkään muutakuin ajatuksen tasolla. Ehkä tulevaisuudessa meiltä ei löydy yhtään muoviastiaa tai lelua. Mutta nyt siis löytyy muoviastioita, vaikka ruokailuastiat ovat tavallisia ja samoin löytyy muovisia leluja. Meillä lapset syövät aivan normaaleista astioista ja eivät ole ihmeellistä kyllä saaneet rikki kuin korkeintaan yhden lautasen. Samassa ajassa on taidettu miehen kanssa hajottaa enemmän astioita. Ja kerhoissa tai kyläillessä lapset juovat ihan tarkkaan niistä astioista, jotka tarjolla ovat. Eli tämä ei haittaa muiden elämää kuin omaamme. Mutta jännä huomata, että perheellisenä on paljon hyss hyss asioita.

Ja taitaa olla myös muutamia asioita, joita ei parane edes ajatelle ottavansa puheeksi. Lapsien lisäksi, kun myös minä olen kestoillut jo useamman vuoden.

Mutta asia joka minua hiukan mietityttää jo nyt. Sitten kun esikko menee kouluun... Esikolle tämä on normaalia elämää ja ei osaa sitä ihmetellä. Aivan kuin tietysti meillekin. Jos saa osakseen samanlaista silmienpyörittelyä kuin itse niin se tuntuu hiukan pahalta. Mutta toivotaan, että meitä tavallisia on sitten muitakin samassa koulussa.

Ostin kirpparilta tuon örkkipaidan (oli toppi) ja leikkasin vaan olkapäiltä narut pois ja omasta vanhasta paidasta hihat kiinni örkkipaitaan. Maailman helpoin paita on valmis.

20.01.2010 - 23:09

Meillä on jo vuosia käytetty Sinin vaihtopäätiskiharjaa. Ilmeisesti vielä joku käyttää ihan tavallista tiskiharjaa. Tuskin niitä muuten olisi kaupassa myynnissä. Joskus oli joku kilomäärä paljonko menee vuodessa roskiin tiskiharjoja. En muista kilomäärää, mutta aivan järjetön määrä kuitenkin. Onhan tuo yksi kärpäsen kakka kaiken muun roskan seassa, mutta jostain se roska sinne kaatopaikoille tai polttolaitoksiin kerääntyy. No edes muutama  tiskiharjanvarsi vähemmän roskaa. Ja kerrankin ei ole laadussa moittimista.

Samoin meillä on ollut reilun vuoden käytössä Ole hyvän täytettävät käsitiskiainepullot. Ainoa ongelma on, että täyttömahdollisuus on lähimmässä kaupungissa. Mutta elän toivossa, että nuo suuremmat kaupatkin ymmärtävät joskus täällä ottaa valikoimiinsa mahdollisuuden täyttää vanhat tyhjentyneet pesuainepurkit. No toivossa on hyvä elää. Mutta kai ne jossain vaiheessa herää tuolla kaupassa, kun yhä useamman kauppakuitista puuttuu pesuaineet... Ja onhan täältä joskus päästävä muutenkin kaupunkiin, niin samalla täytetään aina pesuainepurkit. En tiedä ovatko paljon ekologisempia normaaliin käsitiskiaineeseen verrattuna. Ainakin täyttömahdollisuudesta ja kotimaisuudesta iso plussa.

Mutta jo vuoden jatkunut ongelma, tiskikoneen pesuaine. Edelleen käytössä lahikaupasta löytyvä pesuaine. Ruohonjuuressakin oli jotain, mutta en ainakaan löytänyt mitään mikä olisi vakuuttanut. Toki olin kaupassa lasten kanssa, jolloin ei kovin tarkkaan onnistu tutkia kaikkia mahdollisuuksia.