Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.08.2010 - 21:30

Minulta on muutamaan kertaan kyselty mistä kirpparilta tekee parhaita löytöjä. Ja nyt päivi kyseli muutakin ja jäin oikein pohtimaan. Ja kirppareista sanoisin, että kaikilta tekee löytöjäja joskus taas ei mistään. Vaihtelee kovin, nytkin olen käynyt paikallisella kirpparilla viitisen kertaa ja löytänyt yhden tyynyliinan. Ja välillä yhdellä kerralla paikalliselta kirpparilta löytää korin täyteen ihanuuksia. Paikallisella kirpparilla pöyrähdän suunnilleen kerran viikossa, kun olen muutenkin keskustassa liikkeellä. Kesäisin useammin, kun mennään lasten kanssa lenkille ja leikkipuistoon kirpparireissun lomassa.

Ja samaan paikkaan vien lähes kaiken meille tarpeettoman myyntiin, huonekaluista lasten vaatteisiin. Takaisin tuon yleensä muutaman muovikassin joiden ajattelen menevän kaupaksi seuraavalla kirpparimyynnillä. Vuokraan pöydän pari kertaa vuodessa, muutamaksi viikoksi kerrallaan. Ne mitä en kaupaksi ole saanut, enkä halua kotiin kuljettaa takaisin jätän ota tästä koriin, tai kirpparin pitäjä laittaa erään yhdistyksen pöytään myyntiin tai jos kirpparin pitäjä tietää mihin voi jotain lahjoittaa, niin lahjoitan sitten eteenpäin. Lasten vaatteita ja kankaita voin lahjoittaa/myydä/vaihtaa kavereiden kesken.

Mutta minulla on miehen mielestä paha tapa bongailla kirppareita ollaan missä tahansa. Ja koskaanhan ei ole niin kiire, ettei ehdi pysähtymään pikaisesti kurkistamaan uutta kirpparia. Nyt oltiin viiden päivän reissulla pääkaupunkiseudulla ja sen vuoksi pääsin tutustumaan paikalliseen kirpparitarjontaan. Mutta usein pikkukirppareilta maalta tekee kivoja löytöjä edulliseen hintaan. Tai sitten ei löydä yhtään mitään. Kaupunkien kirppareilta löytyy helposti kaikkea varsinkin vaatetta. Mutta varsinkin meidän suunnalla hinnat ovat välillä todella kovia. Mutta tuurilla löytää ihan mistä vaan ihan mitä vaan tai sitten ei tosiaan yhtään mitään.

Huutista en nykyisin enää käytä, liian hankalaa. En osta enkä myy.

Kaupasta uutena ostetut jäävät nyt puolenvuoden seurannaksi. Oli kyllä mielenkiintoista kirjata ylös kaikki ostokset, mutta nyt painaa kiire päälle ja aika loppuu kesken. Mutta puolenvuoden uutena ostettuihin kuuluu vielä unohtunut uikkareiden yläosa ja koko ajan on tullut kaksi lehteä (Ottobre ja Kuluttaja).

04.07.2010 - 13:41

Kesäkuun pakollisiin ostoksiin kuului.

-Pyykkikone, vanha otti ja hajosi. Kertaalleen jo korjattu. Pari viikkoa aiemmin hajosi telkkari, se ostettiin onneksi käyettynä. Säästyi rahat uuteen pyykkikoneeseen.

-Pino lasisia säilytyskeppuja.

-Uusi sihvilä

-Ja mies on ostanut autotarvikkeita.

Ne ei niin pakolliset ostokset

-Reilu kolme metriä kangasta.

-Kahdeksan kerää lankaa

31.05.2010 - 15:34

Ensin tarpeelliset ostokset

-lenkkarit molemmille tytöille

-samoin kumisaappaat

-työhousut miehelle, edelliset oli "hivenen" rikki

-itselle kesäksi kengät, vanhat heitin syksyllä roskiin

-pikkupussillinen kaikkea tarpeellista kangaskaupasta

-metri coolmaxia kuopukselle yövaippoihin kuivaliinoiksi

-esikolle kuudet sukat

-kuopukselle kahdet pikkarit (Ei muuten ole helppo homma löytää riittävän pieniä pikkareita. Sanoisin mahdotonta.)

 

Sitten ne tarpeettomammat

-esikolle mekko

-itselle kaksi paitaa

-metri joustofroteeta (kuka voi vastustaa ruskeaa piparikukkaa)

-yksi lehti

-muumimuki ja muumikulho

-esikolle toinen mekko ja lyhyet pökät

Hui kauhea mikä määrä ostoksia kahdessa kuukaudessa. Suurin osa on kyllä ollut pakollisia ostaa, ei noita lapsia voinut ilman kenkiäkään vielä ulkona pitää. Mutta monta lähes pakollista tuotetta päätyi meille muuta kautta. Esikolle tuli käytettynä, mutta hyväkuntoisena sandaalit. Samoin tyttöjen toinen nukkevauva hajosi ja kyllä tytöt tarvitsevat molemmat omat nukkevauvat. Ja sellainen vaatteineen ja rattaineen muutti mummolasta meille. Minun vanhat nukenkärryt ja pikkusiskojen vanha nukke vaatteineen. Nyt on molemmilla taas omat nukkevauvat ja hiukan vähemmän tappelua.

 

07.04.2010 - 22:19

Kevät toi kevät toi... tuhlarin.

Maaliskuun uutena ostetut

-kanttinauhaa 5m

-kaffepussikassiin hihna

-pyyhekumeja ja lyijykyniä esikolle 3kpl kumpiakin

-kuopuksen kaverille synttärilahjaksi liimaa, värikyniä ja värityskirja. Hiukanko meillä on tylsät lahjat.

-muumimuki

-Deko-lehti, oli ihan pakko ostaa kun oli niin kivoja aiheita lehdessä

-mies käytti rautakaupan lahjakortin. Ja osti jonkin työkalun, tytöille uudet haravat, meille aikuisille yhden haravan, katuharjan. Vanhat haravat alkoivatkin olla jo varsin harvoja piikkien osalta. Samoin katuharja oli entinen. Ja sitten uuden renkaan rikki menneen tilalle kottikärryihin. Tarpeeseen tuli kaikki lahjakortilla ostetut. Muutenkin ainoa turha taitaa olla tuo muumimuki. Mutta kun oli niin kaunis.

Varmaan jotain nyt unohtui, kirjoitan ylös kun muistuu mieleen. Huhtikuusta taitaa tulla aika paha tuhlauskuukausia.

02.03.2010 - 14:45

Helmikuussakin on tuhlattu hieman normaalia enemmän uutuuksiin.

-miehellä sukset, monot, siteet ja sauvat (paikallisesta kaupasta)

-pulkka, pikkusiskojen vanha pulkka hajosi (kotimainen)

-kaksi liukuria (kotimaiset)

-kuopukselle kasvunvaralla olevat pususammakkohaalarit (listan ensimmäinen tarpeeton ostos)

-esikolle Meandin mekko (listan toinen tarpeeton ostos)

-itselle yhdet legginsit

-kerä narua kaffepussikassiin

-keskimmäiselle kummitytölle pieni laatikko Legoja synttärilahjaksi

Mutta ei yhtään kankaita eikä lankaa. Taputtaa itseään ylpeänä olkapäälle.

-meinasi unohtua 4 vetoketjua ompeluksiin

 

02.02.2010 - 15:26

Tuossa viime vuoden loppupuolella pohtisin, josko keräisi ylös kaiken mitä ostaa uutena vuonna 2010. Ja taidan tehdä niin. Ihan kiva seurata paljonko vuoden aikana on tullut luonnonvaroja tuhlattua. Tai no kiva ja kiva, mutta mielenkiintoista. Kuinka paljon tulee ostettua vuoden aikana kahden lapsen perheessä kaupasta uutena. Ostoksia ei ole tarkoitus suunnitella niin, että vuosi saataisiin näyttämään paremmalta kuin onkaan. Eli ostoksia ei lykätä ensi vuoteen tai joulukuussa ei ostettu mitään siksi, että olisi jäänyt kuluvana vuonna ostamatta. Olisin saanut listan näyttämään paljon paremmalta, jos olisin ostanut esikon sukset pari päivää aikaisemmin.

Tammikuun ostokset

-esikolle sukset, monot, siteet ja sauvat (paikallisesta kaupasta)

-itselle monot, loput hiihtotarvikkeet löytyi pikkusiskolta, monot vaan oli liian suuret (paikallisesta kaupasta)

-kanttinauhaa n. 10metriä ja yksi lankarulla ompelulankaa (piti lähteä kaupunkiin asti)

-itselle kahdet sukat, toiset luomupuuvillaa ja toiset reilua kauppaa ja luomupuuvillaa (paikallisesta kaupasta)

-esikolle yhdet kotimaiset sukat (paikallisesta kaupasta)

-ja meinasi ihan unohtua 4 metriä joustofroteeta (nettikaupasta)

Listaan tänne uutena ostetut lahjat, kodin tekstiilit, kaikki vaatteet, langat, kankaat, huonekalut jne. Hui jos päästään tämän vuoden aikana muuttamaan uuteen taloon, niin voi tullakin paljon ostoksia. En kuitenkaan listaa hammaharjoja, pesuaineita jne.

Ja kun kuvattomat postaukset ovat varsin tylsiä. Niin vielä kuva kankailla päällystetyistä pahvilaatikoista. Esikolle pienten aarteiden säilytykseen.